Nuorten poikkeuksellisten tajunnantilojen asteikko

Adolescent Dissociative Experiences Scale-II

Alle on käännetty asteikko, jolla arvioidaan dissosiatiivisia kokemuksia 14-20-vuotiailla nuorilla. Arvioi jokainen väittämä asteikolla 0 (ei tapahdu koskaan) – 10 (tapahtuu koko ajan), kun et ole ollut päihteiden tai muiden kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena. Käännös ei ole virallinen. Muista myös, ettei pistemääräsi korvaa psykiatrin tai psykologin arviota.

Uppoudun niin kiihkeästi television katseluun, videopelien pelaamiseen tai lukemiseen, etten lainkaan huomaa, mitä ympärilläni tapahtuu.
Saan takaisin kokeita ja tehtäviä, joita en muista tehneeni.
Koen vahvoja tunteita, jotka eivät tunnu omiltani.
Osaan tehdä tiettyä asiaa joinakin kertoina todella hyvin, kun taas toisena kertana se ei onnistu ollenkaan.
Ihmiset kertovat minun sanoneen tai tehneen asioita, joita en muista tehneeni tai sanoneeni.
Minusta tuntuu, kuin eläisin sumussa ja kaikesta irrallaan, ja asiat ympärilläni näyttävät epätodellisilta.
Minun on vaikea hahmottaa, olenko todella tehnyt jotakin, vai vain ajatellut tekeväni.
Katson kelloa ja huomaan ajan kuluneen, enkä muista mitä on tapahtunut.
Kuulen ääniä, jotka eivät ole minun/osa minua.
Joutuessani epämieluisaan tilanteeseen voin paeta siitä pois mieleni avulla.
Olen niin hyvä näyttelijä ja valehtelija, että toisinaan uskon juttuihini itsekin.
”Herään” kesken tekemisieni.
En tunnista peilikuvaani.
Huomaan olevani menossa jonnekin tai tekeväni jotakin, tietämättä miksi.
Löydän itseni paikoista, jonne en muista itse kulkeneeni.
Minulla on ajatuksia, joita en koe omikseni.
Pystyn jättämään fyysisen kivun huomiotta.
En muista, tapahtuiko jokin asia todella, vai olenko vain haaveillut siitä.
Teen asioita, joiden tiedän olevan väärin ja joita en edes haluaisi tehdä.
Ihmiset kertovat minun käyttäytyvän kuin aivan toinen henkilö.
Tuntuu, kuin mieleni sisällä olisi muureja tai seiniä.
Löydän kirjoituksia, piirroksia ja kirjeitä, jotka olen varmasti tehnyt, mutta joita en muista tehneeni.
Jokin sisälläni saa minut tekemään asioita, joita en halua tehdä.
En aina pysty erottamaan, muistelenko vain, vai onko tapahtuma tapahtumassa minulle juuri nyt.
Huomaan seisovani kehoni ulkopuolella ja tarkkailevani itseäni aivan kuin olisin toinen henkilö.
Ihmissuhteeni ystävieni ja perheeni kanssa vaihtelevat nopeasti, enkä käsitä miksi.
Tuntuu, kuin menneisyyteni olisi palapeli, josta puuttuu paloja.
Leluni ja pehmoeläimeni tuntuvat eläviltä.
Tuntuu, kuin sisälläni olisi muita ihmisiä.
Tuntuu, kuin kehoni ei olisi minun.

[divider]
Lähteet: 
Energy Healing Resources: Adolescent Dissociative Experiences Scale-II (PDF-tiedosto)

Dissosiaatiohäiriöiden luokittelu

Mielenterveyden häiriöiden luokitteluun on maailmalla käytössä kaksi pääjärjestelmää. Maailman terveysjärjestö WHO:n luokitus, International Statistical Classification of Diseases eli ICD-10, on se, jonka mukaan taudinmääritys pyritään suomessa antamaan. Toinen järjestelmä on Amerikan psykiatriyhdistyk-
sen kehittämä Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, lyhyesti DSM-IV, jota käytetään erityisesti tieteellisissä julkaisuissa ja Suomessa ICD-10-luokituksen rinnalla. Luokitusjärjestelmät ovat monissa suhteissa samankaltaiset, mutta esimerkiksi dissosiaatiohäiriöiden kohdalla niissä on eroja.

Koska suurin osa käyttämistämme lähteistä sekä suurimmat suomenkieliset oppikirjat käyttävät dissosiaatiohäiriöiden jaottelussa DSM-luokitusta, myös tällä sivulla on dissosiaatiohäiriöt luokiteltu tämän järjestelmän mukaan.

ICD-10

ICD-10 luokituksessa eri dissosiaatiohäiriöille on kymmenen kohtaa, jotka voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan: elimellisinä (esim. tuntopuutos, kouristukset) ja psykologisina (esim. muistinmenetys, depersonalisaatio) oireina ilmenevä dissosiaatio.

F44.0 Dissosiatiivinen muistinmenetys
F44.1 Dissosiatiivinen pakkovaellus
F44.2 Dissosiatiivinen sulkutila (horros)
F44.3 Hurmos ja haltiotilat
F44.4 Dissosiatiiviset liikehäiriöt
F44.5 Dissosiatiiviset kouristukset
F44.6 Dissosiatiivinen tunnottomuus tai tuntopuutos
Psyykkisperäinen kuurous
F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
Kohdissa F44.0-F44.6 määriteltyjen häiriöiden yhdistelmät.
F44.8 Muut määritellyt dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
Ganserin oireyhtymä
Sivupersoonahäiriö
Psyykkisperäinen sekavuustila
Psyykkisperäinen hämärätila
F44.9 Määrittämätön dissosiaatiohäiriö (konversiohäiriöt)

DSM-IV

DSM-IV on jakanut dissosiaatiohäiriöt viiteen luokkaan, jotka on mainittu alla:

300.12 Dissosiatiivinen amnesia
300.13 Dissosiatiivinen pakkovaellus
300.14 Dissosiatiivinen identiteettihäiriö
300.6 Depersonalisaatiohäriö
300.15 Tarkemmin määrittelemätön dissosiatiivinen häiriö
6 alakohtaa, joihin sisältyvät mm. dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaiset tilat, dissosiatiivinen
kooma ja Ganserin oireyhtymä

DSM-luokitus ei jaottele ruumiillisia dissosiaatio-oireita dissosiaatiohäiriöiksi, vaan sijoittaa oireet elimellisoireisiin (somatoformisiin) häiriöihin korostaakseen oireiden elimellistä luonnetta. DSM-IV on myös korvannut ICD-10-luokituksen sivupersoonahäiriön nimityksellä dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jotta ilmiasun dissosiaatioon pohjautuva luonne tulisi esiin.

Luokitusjärjestelmien erot

Vaikka luokitusjärjestelmien ulkoasussa on eroja, ICD-10 ja DSM-IV sisällyttävät luokituksiinsa suunnilleen samat häiriöt. Koska eri oireiden itsenäisyyttä ja häiriöiden ilmiasua on kuitenkin nimetty ja painotettu eri tavoin, saattavat erot tuntua suurilta ja hämmentäviltä. Suurin ero on se, että ruumiilliset dissosiaatio-oireet on DSM-luokituksessa jätetty varsinaisten dissosiaatiohäiriöiden ulkopuolelle, kun taas ICD luokittelee ne dissosiaatiohäiriöiksi.

Dissosiaatiohäiriöiden luokittelua ei selviytyjän tarvitse osata; riittää, että tiedostaa eri järjestelmien olemassaolon, jolloin nimitysten ja koodien päällekkäinen käyttö ei hämmennä. Selkeytensä ja levinneisyytensä vuoksi tämä sivusto käyttää DSM-luokitusta.

Tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö

Dissosiatiivinen transsihäiriö
Ganserin oireyhtymä
Dissosiatiivinen kooma
Tarkemmin määrittelemättömän dissosiaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Tarkemmin määrittelemättömien dissosiaatiohäiriöiden ryhmään luetellaan kaikki häiriöt, joiden pohja on dissosiatiivinen, mutta jotka eivät täytä minkään muun dissosiaatiohäiriön kriteereitä. Häiriöiden kirjo on laaja, ja oirekuvat tämän kategorian sisällä poikkeavat toisistaan voimakkaasti. Tässä osiossa käydään läpi joitakin alaryhmiä. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaiset oireyhtymät on kuvattu omassa osiossaan.

Dissosiatiivinen transsihäiriö

Dissosiatiivinen transsihäiriö käsittää yksittäisiä tai jaksoittaisia tajunnantilan, identiteetin tai muistin häiriöitä, jotka kuuluvat tiettyyn kulttuuriin tai paikallisiin tapoihin, mutta eivät kuitenkaan ole hyväksyttyjä laajemmassa kulttuurissa tai uskonnollisuudessa. Ilmiö ei ole seurausta kemiallisen aineen vaikutuksesta tai fyysisestä sairaudesta.

Transsitilat ovat tajunnantilan muutoksia, joissa potilaan tietoisuus ympäristöstä kapenee, ja hän saattaa myöhemmin olla osittain tai kokonaan muistamaton transsinaikaisille tapahtumille. Kaltoinkohdeltu lapsi saattaa väkivallan tai muun trauman aikana tai sen jälkeen mennä transsitilaan, jolloin hänellä on traumasta huono muistikuva. Toinen esimerkki dissosiatiivisesta transsista voisi olla tiettyjen seurakuntien kaatumis- ja kielilläpuhumisilmiöt, jotka ovat seurakunnan sisällä hyväksyttyjä, mutta joita valtakirkko ei tue. Myös kiiltävien esineiden (yleensä kristallipallon) tuijotuksen seurauksena luotu transsi, jossa näköhallusinaatiot ovat vallitsevia, luetaan dissosiatiiviseksi transsiksi.

Possessiotranssilla tarkoitetaan tilaa, jossa vieras, tavallisesti henkimaailman voima ottaa transsitilassa henkilön valtaansa. Automaattikirjoitus, jossa henkilö kirjoittaa usein normaalista poikkeavalla käsialalla aiemmin tiedostamatonta mielensisältöä on possessiotranssin harvinaisempi muoto.

Ganserin oireyhtymä

Ganserin oireyhtymäksi kutsutaan alkuperältään ristiriitaista tilaa, jossa henkilö antaa järjenvastaisia vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin (sininen auto on punainen, kissalla on kolme jalkaa jne.). Häiriö esiintyy tyypillisesti miespuolisilla vangeilla, ja heijastaa pikemminkin henkilön käsitystä mielisairaudesta kuin mitään tunnettua psykiatrista häiriötä. Ganserin oireyhtymä luokiteltiin aiemmin teeskentelyhäiriöihin, mutta vaihdettiin sittemmin dissosiaatiohäiriöihin.

Ganserin oireyhtymän kehittymiselle altistavat aiempi mielenterveyden häiriö ja päihteiden käyttö, sekä vakava persoonallisuushäiriö. Häiriö alkaa ja loppuu äkillisesti, ja siihen liittyy usein muistamattomuutta, pakkovaelluskäytöstä, aistihavaintojen vääristymistä sekä konversio-oireita. Ganserin oireyhtymän oireet pahenevat usein, jos henkilö uskoo jonkun tarkkailevan häntä. Ellei oireita pystytä osoittamaan teeskennellyiksi tai ellei henkilö myöhemmin myönnä näytelleensä oireita, häiriön aitoutta on vaikea määrittää.

Dissosiatiivinen kooma

Dissosiatiivisesta (psykogeenisesta) koomasta puhutaan, kun henkilö näyttäisi olevan tajuton ja reagoimaton, eikä tilaan ole lääketieteellistä syytä. Esimerkki dissosiatiivisesta koomasta on erityisesti ruotsissa pakolaislapsilla todettu periksianto-oireyhtymä (uppgivenhetssyndrom), jossa lapsi tai nuori on muuttunut reagoimattomaksi ja apaattiseksi. Dissosiatiivinen kooma voi myös olla seuraus onnettomuudesta tai lääketieteellisestä hoidosta, jolloin potilas pysyy tajuttomana, vaikka siihen ei ruumiillisten löydösten perusteella ole aihetta.

Dissosiatiivista koomaa hoidetaan tukemalla potilasta (esim. puhumalla hellästi, hieromalla tms.) ja välttämällä kivuliaita toimenpiteitä. Myös bentsodiatsepiineista (esim. loratsepaami) on usein apua. Hoitohenkilökunnan ja läheisten on hyvä tietää, että vaikka tilanteelle ei ole elimellistä selitystä, ei potilas mahda oireilleen mitään. Nukutuksenjälkeiset koomat laukeavat usein suhteellisen nopeasti, mutta esimerkiksi pakolaislapsilla tila on kestänyt kuukausia, joskus vuosia.

Tarkemmin määrittelemättömän dissosiaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Sellaiset häiriöt, joissa hallitsevana piirteenä on dissosiatiivinen oire (tavallisesti yhtenäisten tietoisuuden toimintojen, muistin, identiteetin tai ympäristön havainnoinnin integraatio on rikkoutunut), mutta jotka eivät täytä minkään spesifisen dissosiaatiohäiriön kriteerejä. Esim.

  1. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön tapaisia oireyhtymiä, jotka eivät kuitenkaan täytä kyseisen häiriön kriteerejä.
  2. Aikuisilla derealisaatio ilman depersonalisaatiota.
  3. Dissosiaatiotilat henkilöillä, jotka ovat olleet pitkällisen ja voimakkaan panostuksen kohteina (esim. aivopesu vankeudessa tai uskonnollisia tunnuksia käyttävän kultin vaikutuspiirissä).
  4. Dissosiatiivinen transsihäiriö: yksittäisiä tai jaksoittaisia tajunnantilan, identiteetin tai muistin häiriöitä, jotka kuuluvat tiettyyn kulttuuriin tai paikallisiin tapoihin. Transsiin liittyy kaventunut tietoisuus välittömästä ympäristöstä tai kaavamaista käyttäytymistä tai liikehtimistä, joka koetaan olevan oman hallinnan ulkopuolella. Possessiotranssiin kuuluu oman identiteetin korvautuminen uudella, joka koetaan jonkin hengen, voiman, jumaluuden tai toisen henkilön vaikutukseksi. Siihen kuuluu myös kaavamaisia, tahdottomiksi koettuja liikkeitä tai muistinmenetys. Esimerkkejä Indonesian Amok tai bebainan, malesialainen latah, arktisten alueiden pibloktoq, latinalaisen Amerikan ataque de nervios ja intialainen possessio. Dissosiatiivinen transsihäiriö ei ole laajasti hyväksytyn kulttuurin tai uskonnollisuuden normaali piirre.
  5. Tajunnan menetys, stupor tai kooma, joka ei johdu ruumiillisesta häiriöstä.
  6. Ganserin oireyhtymä: pseudodementian muoto, johon kuuluu mm. järjenvastaisten vastausten antaminen yksinkertaisiin kysymyksiin (2+1=4, lehmällä on viisi jalkaa tms.).

 
[divider]
Lähteet: 

  1. Kaplan, HI; Sadock, B & Grebb JA. 2003: Dissociative disorders. Teoksessa Synopsis of Psychiatry. Lippincott Williams & Wilkins, New York. S. 677-691
  2. Baxter, C & White, W. 2003: Psychogenic Coma: A Case Report. The International Journal of Psychiatry in Medicine 3/2003 Vol. 33. p. 317-322. Abstract (Sivusto vaatii kirjautumisen.)
  3. Lauerma, H. Dissosiaatiohäiriöt. Teoksessa Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, (toim.), Psykiatria. Hämeenlinna, Kustannus Oy Duodecim 2001.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö lyhyesti

Muita nimiä monipersoonahäiriö, sivupersoonahäiriö, englanniksi dissociative identity disorder (DID), multiple personality disorder, (MPD)
Otettu DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) -diagnoosiluetteloon vuonna 1980.
Tyypillinen piirre on kahden tai useamman erillisen henkilön käytöstä toistuvasti hallitsevan identiteetin tai persoonallisuuden osan olemassaolo, sekä niin suuri kykenemättömyys henkilökohtaisten tietojen antamiseen, ettei oireilua ole mahdollista selittää normaalilla unohtelulla. Tila ei saa olla seuraus päihdyttävien aineiden tai lääkkeiden käytöstä eikä somaattisesta sairaudesta.
Liitännäisoireet, kuten masennus, ahdistuneisuus, pakko-oireilu, syömishäiriöt tai riippuvuudet, ovat tavallisia.
Syynä varhaislapsuudessa alkanut toistuva, vakava traumatisaatio, kuten fyysinen tai henkinen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö.
DID on selviytymismekanismi, joka suojaa lasta traumatisoinnin aiheuttamalta emotionaaliselta kivulta eristämällä trauman kanssa kosketuksissa olleen osan pois lapsen tietoisuudesta. Trauman toistuessa nämä osat omaksuvat vähitellen omat identiteettinsä.
DID-potilaiden on todettu olevan hyvin dissosiaatioherkkiä(tajunnantilan muutos, jossa yksilö ja tietyt osat hänen minuudessaan tai ympäristössään joutuvat irralleen, eivätkä yhdisty toisiinsa kuten tavallisesti), älykkyydeltään keskitasoa korkeampia ja erittäin luovia. DID diagnosoidaan yleensä aikuisiässä, jolloin jokin ympäristön asia laukaisee dissosioitujen persoonallisuuden osien/identiteettien esiintulon.
Identiteettijärjestelmät vaihtelevat suuresti henkilöstä riippuen, mutta niissä on yleensä pää/ isäntäpersoona, joka hallitsee kehoa useimmin, vastakkaista sukupuolta olevia persoonallisuuden osia, auttajaosia (”internal self-helper”), vainoojaosia, jotka sattavat vahingoittaa itseään tai (vähemmässä määrin) toisia, ja lapsiosia.
”Switching” eli vaihtuminen viittaa persoonallisuuden osien vaihtumiseen toisikseen.
”Co-consciousness” eli yhteinen/jaettu tietoisuus viittaa identiteettien/persoonallisuuden osien kykyyn olla tietoisia toisten osien olemassaolosta ja käytöksestä. Yhteisen tietoisuuden aste vaihtelee henkilöstä ja persoonallisuuden osasta riippuen täydellisestä erillisyydestä täydelliseen yhteiseen tietoisuuteen, jossa jokainen osa tietää jollain tasolla, mitä toiset osat tekevät ja ajattelevat.
Hoidon päämääränä on vakauttaa potilaan tila, vähentää dissosiaatio-oireilua, lisätä identiteettien/osien yhteistyötä ja yhteistä tietoisuutta, ja lopulta yhdistää osat toisiinsa prosessissa, jota kutsutaan integraatioksi.
DID:in esiintyvyydestä on ristiriitaista tietoa; arvelut vaihtelevat 1:100 ja 1:5 000 sekä 1:250 000 ja 1:2 500 000 välillä.
Yhtä miestä kohden diagnosoidaan 4-9 naista.
Amerikkalaisen tilaston(2) mukaan tyypillinen potilas on ollut psykiatrisen hoidon asiakkaana keskimäärin seitsemän vuotta ja saanut keskimäärin kolme vaihtoehtoista taudinmääritystä, ennen kuin dissosiatiivinen identiteettihäiriö on tunnistettu. Osa ei koskaan saa oikeaa taudinmääritystä.
Suomessa dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä ja muista dissosiaatiohäiriöistä saa parhaiten tietoa traumaterapiakeskuksesta.

 
[divider]
Lähteet: 

  1. M.A.H. Network – West, C. 2000: Dissociative Identity Disorder Fact Sheet. (Huom: kyseinen sivusto on poistettu)
  2. Ross, Colin A. 1997: Dissociative Identity Disorder: Diagnosis, Clinical Features, and Treatment. John Wiley & Sons, New York.

Depersonalisaatiohäiriö

Depersonalisaatio

Depersonalisaatioksi kutsutaan tilaa, jossa henkilön käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta hämärtyy. Hänestä saattaa tuntua, että hänen kehonsa on epätodellinen, muuttuu tai katoaa, tai että hän tarkkailee itseään oman kehonsa ulkopuolelta. Henkilö on kuitenkin tietoinen siitä, ettei kokemus ole ”totta”; hänen todellisuudentajunsa pysyy kokemuksen aikana hyvänä.

Suurin osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut depersonalisaatioelämyksen; sen voivat laukaista esimerkiksi tietyt lääkkeet tai fyysinen sairaus, henkisesti kuormittava tilanne tai univaje. Depersonalisaatiokokemukset ovat tavallisia myös erilaisissa psyykkisissä ongelmissa. Itse depersonalisaatiohäiriö voidaan diagnosoida, kun depersonalisaatiokokemus on jatkuva tai usein toistuva, se aiheuttaa henkilölle hankaluuksia ja ahdistusta, eikä toinen (psykkinen tai ruumiillinen) sairaus selitä depersonalisaatio-oireita.

Syyt

Depersonalisaatiohäiriön tärkein aiheuttaja on lapsuusiän toistuva trauma; eräiden lähteiden mukaan erityisesti emotionaalinen heitteillejättö ja kaltoinkohtelu ovat tärkeitä tekijöitä häiriön kehittymisessä. Myös perinnällinen alttius dissosiaation käyttöön altistaa depersonalisaatiohäiriön kehittymiselle. Satunnaisesti tapahtuva depersonalisaatiokokemus voi johtua monesta eri syystä, joista osa on mainittu yllä.

Brittiläinen tutkimusryhmä on havainnut, että depersonalisaatiokokemuksen aikana hermosolujen aktiivisuus vähenee alueilla, joilla tunnekokemukset syntyvät ja lisääntyy alueilla, joilla on havaittu olevan merkitystä tunteiden säätelyssä. Toisissa tutkimuksissa on todettu, että depersonalisaatiosta kärsivien potilaiden ns. sensorisen aivokuoren toiminnassa on häiriöitä. Sensorinen aivokuori käsittelee erityisesti näkö- ja kuuloaistimuksia sekä aistimuksia, joilla on merkitystä kehon hahmottamisessa kolmiulotteisessa tilassa.

Yleisyys

Depersonalisaatiohäiriön esiintyvyys on tuntematon. Amerikkalaisten tekemän selvityksen mukaan noin puolet aikuisväestöstä on joskus kokenut depersonalisaatioelämyksen, useimmiten kuormittavien olosuhteiden alaisena. Depersonalisaatiokokemukset ovat yleisiä myös erilaisissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten psykooseissa, rajatilahäiriössä, paniikkihäiriössä, traumaperäisissä häiriöissä tai muissa dissosiaatiohäiriöissä. Psykiatrisista potilaista depersonalisaatioelämyksiä raportoi lähteestä riippuen noin 40-80 %, ja noin 12 % voitiin saman tutkimuksen mukaan todeta diagnosoimaton depersonalisaatiohäiriö.(3) Koska kokemus on usein pelottava ja kokija yleensä huolissaan järkensä menettämisestä, ei moni puhu depersonalisaatioelämyksestä lääkärille. Häiriö onkin oletettavasti yleisempi kuin luullaan.

Depersonalisaatiohäiriö diagnosoidaan naisilla kaksi kertaa useammin kuin miehillä. Tämä johtuu kuitenkin luultavasti enemmän naisten halukkuudesta etsiä apua oireisiinsa kuin siitä, että naiset olisivat miehiä alttiimpia kehittämään häiriön. Monella depersonalisaatiokokemukset ovat alkaneet jo lapsuudessa, mutta hoitoon hakeutuvista suurin osa on murrosikäisiä tai nuoria aikuisia.

Oireet

Depersonalisaatiokokemus voi ilmetä hyvin monella tavoin. Tavallisia tuntemuksia ovat:

  • Epätodellisuuden tunne; tunne, että kaikki on unta, että elää ”sumussa” tai että katsoo omaa elämäänsä kuin elokuvaa.
  • Tunne, että ottaa osaa päivittäisiin tekemisiin olematta tunteellisesti läsnä (”oikea minä on jossakin muualla”).
  • Tunne siitä, että leijailee kehon ulkopuolella (”katsoo itseään katosta”).
  • Tunne, että keho tai osia siitä on katoamassa, tai keho muuttuu muulla tavalla (pienenee tai suurenee, ulkonäkö muuttuu jne.); tunne, että on näkymätön. Vaikeuksia tunnistaa oma peilikuva.
  • Tunne, että on ”robotti” tai kulkee ”autopilotilla”.
  • Derealisaatio, toinen dissosiaatio-oire, on tavallinen depersonalisaatiohäiriöstä kärsivillä. Siinä henkilö kokee ympäröivän maailman epätodelliseksi, unenomaiseksi tai, että ympäristö muuttaa muotoaan. Ympäristö saattaa esimerkiksi näyttää pienentyvän (mikropsia) tai suurentuvan (makropsia).

Potilas tietää, että tunteesta huolimatta depersonalisaatio ei ”oikeasti” tapahdu, ja on usein huolissaan mielenterveytensä puolesta. Osa pystyy paikantamaan selkeästi häiriön alun ja ensimmäisen depersonalisaatioelämyksen. Toisaalta joskus jatkuvasta poissaolosta ja epätodellisuudesta tulee vähitellen niin normaali olotila, että vasta saatuaan hoitoa toiseen psykiatriseen häiriöön henkilö ”havahtuu” ja oivaltaa kokeneensa jatkuvaa depersonalisaatiota ja derealisaatiota jo pitkän aikaa.

Robotti

Diagnoosi

Depersonalisaatiohäiriötä diagnosoidessa on tärkeä sulkea pois depersonalisaation muut mahdolliset aiheuttajat. Tämän vuoksi henkilöstä riippuen erilaiset lääketieteelliset tutkimukset (esimerkiksi verikokeet, EEG epilepsian poissulkemiseksi) ovat tärkeitä ruumiillisen sairauden toteamiseksi. Jos fyysistä aiheuttajaa ei löydy, pyritään tunnistamaan psykiatriset häiriöt, joiden seurausta depersonalisaatio voisi olla. Häiriötä epäiltäessä apua on myös erilaisista dissosiaatio-oireiden mittaamiseen kehitetyistä asteikoista. Tällaisia ovat esimerkiksi DES (dissociative experience scale), SCID-D (structured clinical interview for dissociative disorders) ja pelkästään depersonalisaatio-oireiden mittaamisen tarkoitettu DSS (depersonalization severity scale). Myös hypnoosiherkkyyttä mittaavia kyselyitä voidaan käyttää arvioinnin apuna.

Hoito ja ennuste

Depersonalisaatiohäiriön tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Koska häiriön taustalla on yleensä trauma, sen työstäminen terapiassa parantaa usein tilannetta huomattavasti. Myös kypsempien, ei-dissosiaatioon perustuvien psyykkisten puolustuskeinojen harjoittelusta sekä depersonalisaatiokokemuksen laukaisevi-
en tekijöiden selvittelystä on monesti apua. Joitakin tukee eri rentoutustekniikoiden opettelu erityisesti, jos potilas kokee depersonalisaatiokokemuksen kovin ahdistavaksi ja hätääntymisellään pahentaa oireita.

Itse depersonalisaatiokokemukseen ei ole lääkitystä. Koska depersonalisaation syy on usein negatiivisten tunnekokemuksien välttäminen, lääkitys voi kuitenkin epäsuorasti vähentää depersonalisaatiota tasaamalla mielialaa. Trisyklisten masennuslääkkeiden sekä serotoniinin takaisinoton estäjien on arveltu auttavan osaa, joskin eri tutkimukset antavat ristiriitaisia tuloksia. Parhaiten näistä lääkkeistä hyötyvät luultavimmin ne, joilla depersonalisaation taustasyynä on ahdistuneisuushäiriö tai masennus. Bentsodiatsepiinipohjaisia rauhoittavia lääkkeitä voi lyhytaikaisesti kokeilla erityisesti silloin, jos depersonalisaatiokokemusten epäillään johtuvan ahdistuneisuushäiriöstä, tai jos potilas kovin ahdistuu depersonalisaatiokokemuksesta, mikä johtaa edelleen tunteen voimistumiseen.

Yleisesti ottaen depersonalisaatiohäiriön ennuste on hyvä. Suurin osa potilaista toipuu täysin, erityisesti silloin, kun häiriön kehittymiselle tärkeä traumatausta voidaan osoittaa ja käsitellä. Osalle häiriö jää pysyväksi. Tällöinkin oireet saattavat ajan kuluessa lievittyä.

Depersonalisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

  • Jatkuvia tai toistuvia kokemuksia olemisesta omien henkisten toimintojen tai oman ruumiin ulkopuolella, ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana (esim. tunne unessa elämisestä).
  • Todellisuudentaju säilyy depersonalisaatiokokemuksen aikana.
  • Depersonalisaatio aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.

[divider]
Lähteet: 

  1. Encyclopedia of Mental Disorders Depersonalization disorder
  2. Simeon, D., Gross, S., Guralnik, O., Stein, D., Schmeidler, J. & Hollander, E. 1997: . Am J Psychiatry 154:1107-1113. Feeling Unreal: 30 Cases of DSM-III-R Depersonalization Disorder (pdf)
  3. Simeon, D., Guralnik, O., Schmeidler, J. & Knutelska, M. 2004: Fluoxetine therapy in depersonalisation disorder: randomised controlled trial (pdf). British journal of psychiatry 2004/185: 31-36.
  4. Duodecim terveyskirjasto: Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen pakkovaellus (dissociative fugue) on harvinainen häiriö, jossa henkilö äkillisesti unohtaa identiteettinsä ja menneisyytensä, mahdollisesti omaksuu uuden identiteetin ja matkustaa odottamatta pois kotiympäristöstään. Tilan laukaisee yleensä trauma tai muu kuormittava elämäntilanne.

Syyt ja esiintyvyys

Kuten yllä todettiin, vaelluksen laukaisee useimmiten kuormittava elämäntilanne tai traumaattinen kokemus, jolloin ”vanhan” identiteetin unohtaminen ja pako tapahtumapaikalta suojaa tehokkaasti psyykeä estämällä ikävien tunteiden vyörymisen. Pakkovaellusepisodin kokee Suomessa noin kaksi ihmistä tuhannesta, mutta häiriön esiintyvyys kasvaa huomattavasti sotien, luonnonkatastrofien ja muiden suuronnettomuuksien aikana.

Oireet

Tavallisin vaelluksen kesto on muutamasta tunnista muutamiin päiviin, mutta kuukausien ja vuosienkin pituisia pakkovaelluksia on raportoitu. Lyhyen pakkovaelluksen kokenut henkilö näyttää usein vain tulevan myöhään kotiin tai olleen muutaman päivän poissa töistä. Toisaalta potilas saattaa matkustaa jopa tuhansia kilometrejä kotiseudultaan, ja hätääntyä löytäessään itsensä täysin oudosta ympäristöstä.

Vaelluksen alaisena oleva henkilö ei useinkaan juuri oirehdi psykiatrisesti, ja käynnissä oleva häiriö onkin vaikea tunnistaa. Pitkään kestävässä vaelluksessa henkilö saattaa aloittaa kokonaan uuden elämän; hankkia uuden työn, ystäviä ja puolison uudelta paikkakunnalta. Tavallisempaa kuitenkin on, että henkilö ahdistuu melko nopeasti vaelluksen alettua, koska menneisyyden muistaminen tuottaa vaikeuksia. Ahdistusta lisää puuttuva identiteettitunne tai todisteet, jotka puhuvat ”uutta” identiteettiä vastaan.

Diagnoosi

Pakkovaellusdiagnoosi annetaan yleensä vaelluksen rauhoituttua ja potilaan jouduttua viranomaisten käsiin tai etsittyään apua itse. Dissosiatiivisen pakkovaelluksen erotusdiagnostiikassa on tärkeää huomioida:

  • Fyysiset syyt, kuten tietyt epilepsiatyypit (esim. temporaaliepilepsia), tulee sulkea pois asianomaisin somaattisin tutkimuksin.
  • Psykoosit, kuten skitsofrenia ja mania, aiheuttavat joskus pakkovaelluksen kaltaista käytöstä. Toisin kuin psykoosisairauksissa, dissosiatiivisessa pakkovaelluksessa henkilön todellisuudentaju on kuitenkin hyvä.
  • Dissosiatiivinen identiteettihäiriö saatetaan joskus sekoittaa pakkovaellukseen. Pakkovaelluksessa mahdollinen uusi identiteetti ei kuitenkaan ole pysyvä. Jos pakkovaellus toistuu monia kertoja, dissosiatiivisen identiteettihäiriön mahdollisuus on kuitenkin hyvä pitää mielessä.
  • Teeskentelyn erottaminen aidosta pakkovaelluksesta voi olla vaikeaa. Teeskennelty käytös on usein oirekuvaltaan dramaattinen, ja sille on osoitettavissa taloudellinen, henkilökohtainen tai rikosvastuullinen syy. Näin voi kuitenkin olla myös aidossa tilanteessa.

Oireiden alkuperän selvittämisessä voidaan käyttää erilaisia dissosiaatioherkkyyttä mittaavia asteikoita ja strukturoituja haastatteluja. Tavallista on, että dissosiatiivisesti oireileva potilas saa tällöin korkeita pistemääriä, ja hänellä on mahdollisesti henkilöhistoriassaan aiempia dissosiaatioepisodeja (esim. dissosiatiivinen amnesia, depersonalisaatiokokemukset). Myös herkkä hypnotisoitavuus on tyypillistä dissosiaatio-oireita poteville.

Hoito

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Potilasta rohkaistaan muistele-
maan vaelluksen seurauksena unohdettua menneisyyttään, ja yleensä muisti palaakin vähitellen ajan kanssa. Joillekin potilaille saattaa hypnoosista olla apua. Vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyssä voidaan käyttää erilaisia traumaterapeuttisia tekniikoita. Muistikuvien hankkiminen vaelluksen ajalta on usein vaikeaa. Tämän sijasta terapiassa onkin hyvä keskittyä tunnistamaan tekijöitä, jotka aiheuttivat pakkovaelluksen, sekä keskittyä harjoittelemaan myös dissosiaatiota kypsempien puolustuskeinojen käyttöön.

Lääkityksellä ei itse vaelluksen hoidossa juuri ole sijaa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää erilaisiin psykiatrisiin liitännäisoireisiin, esimerkiksi masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Lääkityksestä voi myös olla apua vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyn aikana erityisesti, jos traumaperäiset oireet ovat hankalia.

Ennuste

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen ennuste on hyvä; suurin osa potilaista toipuu nopeasti, ja ”vanha” identiteetti siihen liittyvine muistoineen palaa. Pakkovaellus ei tavallisesti uusiudu, mutta joillakin vaellusepisodeja on enemmän kuin yksi.

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen diagnostiset kriteerit (DSM IV)

  • Äkillinen, odottamaton matkustaminen pois kotiympäristöstä/työpaikalta sekä kyvyttömyys kerrata omaa menneisyyttä.
  • Identiteettikäsityksen hämärtyminen tai kokonainen tai osittainen uuden identiteetin omaksuminen.
  • Oireiden ei voida todeta johtuvan dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä eikä ilmenevän kemiallisen aineen vaikutuksesta (lääkitys, päihteiden käyttö) tai fyysisen sairauden vuoksi (esim. temporaaliepilepsia).
  • Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää haittaa sosiaalisessa tai ammatillisessa toimintakyvyssä tai muilla tärkeillä elämänalueilla.

 
[divider]
Lähteet: 
Encyclopedia of Mental Disorders: Dissociative Fugue
Jasper, F. 2003: Working with dissociative fugue in a general psychotherapy practice: A cautionary tale. A. Journal of Clinical Hypnosis, April 2003.
Duodecim terveyskirjasto: Dissosiatiivinen pakkovaellus

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiatiivinen amnesia

Dissosiatiivinen amnesia

Dissosiatiivisen amnesian (muistinmenetyksen), vanhalta nimitykseltään psykogeenisen amnesian, pääoire on kykenemättömyys muistaa itselleen tärkeää, useimmiten henkisesti kuormittavaa tai traumaattista informaatiota. Muistiaukko on liian laaja ollakseen tavallista unohtelua, eikä se johdu elimellisistä syistä tai esimerkiksi päihteiden käytöstä.

Dissosiatiivinen amnesia voidaan jakaa alatyyppeihin amnesian laajuuden mukaan:

  • Paikallinen (lokalisoitunut) amnesia käsittää tietyn ajanjakson (yleensä muutamasta tunnista muutamaan päivään, mutta pidemmätkin jaksot ovat mahdollisia) henkilön elämästä. Usein kyseessä on osa traumasta ja sen jälkeisestä ajasta. Esimerkiksi jotkut WTC:n terrori-iskusta selvinneet muistavat itse koneen iskeytymishetken, mutta eivät sitä, kuinka selvisivät ulos rakennuksesta, ja miten he jättivät onnettomuusalueen.
  • Valikoiva (selektiivinen) amnesia on kyseessä, kun henkilö muistaa vain pieniä palasia tietyn ajanjakson ajalta. Esimerkiksi lapsena toistuvasti traumatisoitu saattaa muistaa vain pieniä välähdyksiä tapahtumista pystymättä rakentamaan muistoista kokonaisuutta.
  • Jatkuvassa amnesiassa muistinmenetys alkaa tietystä (traumaattisesta) ajankohdasta ja jatkuu katkeamatta nykyhetkeen.
  • Yleistyneessä amnesiassa henkilöllä ei ole minkäänlaisia muistikuvia menneisyydestään. Häiriö on niin vakava, että sitä poteva tuodaan usein suoraan ensiapuun.
  • Systematisoitunut amnesia rajoittuu vain tiettyyn informaatiokategorian. Henkilöltä saattavat esimerkiksi puuttua kaikki muistikuvat tietystä paikasta tai perheenjäsenestä.

Tavallisimmat amnesian muodot ovat paikallinen ja valikoiva amnesia. Potilaat, joilla voidaan todeta jatkuva, yleistynyt tai systematisoitunut amnesia, kärsivät useimmin jostakin muusta dissosiaatiohäiriöstä, esimerkiksi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

Syyt ja esiintyvyys

Dissosiatiivisen amnesian pääsyy on yleensä traumaattinen tai hyvin kuormittava kokemus, jonka potilas on kokenut tai joutunut todistamaan, kuten esimerkiksi onnettomuus, sotatila, itsemurhayritys tai lapsen kaltoinkohtelu. Perinnöllinen alttius epäkypsien puolustusmekanismien käyttöön ja dissosiaation ”harjoittelu” lapsena tapahtuneiden kuormittavien kokemusten johdosta edesauttaa sekin amnesian puhkeamista. Kuten muillekin dissosiaatiohäiriöistä kärsiville, dissosiatiivista amnesiaa poteville potilaille on tyypillistä herkkä hypnotisoitavuus.

Tarkkoja dissosiatiivisen amnesian esiintymislukuja ei ole, mutta se on luultavasti melko yleinen. Häiriö voi ilmetä missä iässä tahansa, mutta hoitoon hakeutuvista suurin osa on nuoria aikuisia.

Oireet ja diagnoosi

Amnesian lisäksi dissosiatiiviseen muistinmenetykseen saattaa liittyä joukko muita psykiatrisia oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, unettomuutta tai traumaperäisiä oireita. Potilas saattaa myös olla hämmentynyt ja huolestunut muistamattomuudestaan, yleensä sitä voimakkaammin, mitä tärkeämmäksi koetusta informaatiosta on kyse.

Diagnoosi tehdään sulkemalla pois muut mahdolliset muistinmenetyksen aiheuttajat. Muita amnesian aiheuttajia ovat esimerkiksi:

  • Epileptiset kohtaukset, jotka saattavat aiheuttaa dissosiatiivista amnesiaa muistuttavia poissaoloja; tämän vuoksi EEG on hyvä tehdä mahdollisen epilepsian tunnistamiseksi.
  • Päähän kohdistunut fyysinen trauma. Pään traumasta johtuvassa muistinmenetyksessä amnesia käsittää yleensä trauman sekä osan sitä edeltäneestä ajasta. Dissosiatiivisessa amnesiassa muistinmenetys taas yleensä kattaa osan traumatapahtuman lopusta sekä sen jälkeisestä ajasta.
  • Elimellisistä syistä (kuume, infektio) johtuva sekavuustila tai dementia. Näihin liittyvä muistinmenetys on yleensa laaja-alainen, ja toisin kuin dissosiatiivisessa amnesiassa, potilaan todellisuudentaju on eriasteisesti häiriintynyt.
  • Ikääntymiseen liittyvä muistin huononeminen, joka on mahdollista tunnistaa potilaan iän perusteella.
  • Myrkytystila esimerkiksi päihteiden väärinkäytön seurauksena. Yleensä vierasaineen nauttiminen on kuitenkin osoitettavissa esimerkiksi verikokeella. Myrkytystilan aiheuttama amnesia ei myöskään ole palautuva (unohdettua materiaalia ei yrityksistä huolimatta ole mahdollista muistaa).
  • Amnesian teeskentely. Teeskennelty amnesia on yleensä oirekuvaltaan dramaattinen, sille on selkeät taloudelliset, rikosoikeudelliset tai henkilökohtaiset perusteet, ja henkilöltä puuttuu dissosiatiohäriöistä kärsivien herkkä hypnotisoitavuus.

On myös hyvä selvittää, kärsiikö potilas jostakin muusta dissosiaatiohäiriöstä, joka yhtenä oireenaan aiheuttaa muistamattomuutta. Dissosiaatiohäiriöiden diagnosoimiseen on olemassa erilaisia strukturoituja haastatteluja, esimerkiksi niin sanottu DES (dissociative experience scale) -skaala ja puolistrukturoitu SCID-D-haastattelu (Structured Clinical Interview for Dissociative Disorders). Myös hypnoosiherkkyyttä mittaavia kyselyitä voidaan käyttää arvioinnin apuna. Erityisesti dissosiatiiviseen amnesiaan kehitettyjä haastatteluja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Hoito

Dissosiatiivisen amnesian tärkein hoitomuoto on psykoterapia, jonka tavoitteena on auttaa potilasta muistamaan ainakin osa dissosioiduista muistoista. Kun terapiassa on luotu turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, palautuvat muistot monesti vähitellen itsestään, yleensä terapiaistuntojen ulkopuolella. Osalla muistot palaavat kokonaan ilman hoitoa useimmiten silloin, kun potilas kokee olonsa turvallisemmaksi, ja/tai kun ympäristössä tapahtuu jotain, joka laukaisee dissosiaation vähittäisen purkautumisen.

Joissakin tapauksissa muistaminen ei tapahdu itsestään. Tällöin voidaan harkinnanvaraisesti koettaa erilaisia muistamistekniikoita tai hypnoosia. Myös rauhoittavan lääkityksen käyttö ennen istuntoa saattaa auttaa erityisesti, jos muistamisella on kiire, tai dissosioitu informaatio on todennäköisesti sisällöltään hyvin negatiivista.

Kun potilas vähitellen on alkanut muistamaan, seuraa terapian toinen vaihe, joka keskittyy muistetun materiaalin työstämiseen, traumasta toipumiseen ja sen integroimiseen osaksi menneisyyttä ilman, että trauma jatkuvasti muistuttaa olemassaolostaan eri jälkivaikutusten muodossa. Potilasta myös autetaan kypsempien puolustusmekanismien löytämisessä sekä mietitään tapoja, joilla ehkäistä tulevaisuuden amnesiaepisodit.

Lääkityksellä on itse amnesian hoidossa hyvin vähän sijaa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää häiriön liitännäisoireisiin, kuten masennukseen, ahdistuneisuuteen tai unettomuuteen.

Ennuste

Suurin osa dissosiatiivista amnesiaa potevista pystyy lopulta muistamaan sen verran unohdettua informaatiota, että pystyy rakentamaan tapahtuneista mielekkään kokonaisuuden ja näin saavuttamaan paremman käsityksen itsestään ja menneisyydestään. Joillakin – erityisesti jos amnesian syy on toistuva lapsuuden trauma, esimerkiksi lapsen kaltoinkohtelu tai seksuaalinen hyväksikäyttö – amnesia kuitenkin kroonistuu, eikä dissosioituihin muistoihin koskaan päästä kunnolla käsiksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että unohdettujen traumojen jälkioireita voidaan tasata hyvinkin paljon ilman traumaattisen aineksen läpikäymistä.

Dissosiatiivisen amnesian diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Keskeinen häiriö on yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä hänelle tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista tai stressin sävyttämää tietoa, ja häiriö on liian laaja ollakseen tavallista unohtelua.

Häiriö ei esiinny ainoastaan dissosiatiivisen identiteettihäiriön tai pakkovaelluksen, traumaperäisen stressihäiriön, akuutin stressihäiriön tai somatisaatiohäiriön aikana eikä johdu minkään kemiallisen (esim. huumeen tai lääkkeen) suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tai neurologisesta tai muusta ruumiillisesta häiriöstä (esim. pään vammasta johtuva muistihäiriö).

Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.
[divider]
Lähteet: 
Encyclopedia of Mental Disorders: Dissociative Amnesia
Duodecim terveyskirjasto: Dissosiatiivinen muistinmenetys

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Persoonan rakenteellinen dissosiaatio

Persoonallisuus koostuu eri toimintarakenteista
Traumaan liittyvä rakenteellinen dissosiaatio
Näennäisesti normaali ja emotionaalinen persoonallisuuden osa (ANP ja EP)
Primaari rakenteellinen dissosiaatio
Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio
Tertiäärinen rakenteellinen dissosiaatio
Traumaperäisten häiriöiden hoito rakenteelliseen dissosiaatioteoriaan perustuen

Persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria on mm. eläinten käyttäytymisen tutkimiseen (etologiaan) sekä 1900-luvun alun psykiatri Charles Myersin ja Pierre Janetin työhön ja teorioihin perustuva selitysmalli traumaan liittyvien häiriöiden syntymekanismista. Sen mukaan nisäkkäiden – ja täten myös ihmisten – persoonallisuus koostuu useista psykobiologisista rakenteista, jotka voidaan jaotella kahteen pääryhmään: päivittäistä elämää ja lajin säilymistä ylläpitävät rakenteet, sekä yksilön eloonjäämiseen liittyvät rakenteet. Traumaattisen tapahtuman seurauksena nämä toimintarakenteet voivat joutua irralleen toisistaan. Kun toimintarakenteet tekevät huonosti yhteistyötä, seuraa joukko traumaperäisiä oireita – yksinkertaisimmillaan traumanjälkeisen stressihäiriön, monimutkaisimmillaan persoonallisuushäiriöiden ja vakavien dissosiaatiohäiriöiden ilmiasu.

Seuraava teksti on luonteeltaan melko teknistä ja voi olla vaikea ymmärtää. Tekijä suosittelee, että lukija tuntee dissosiaation käsitteen sekä traumaperäisten häiriöiden kirjon ja ilmiasun.

Persoonallisuus koostuu eri toimintarakenteista

Nisäkkäiden – ja täten myös ihmisen – persoonallisuuden voidaan todeta koostuvan useasta psykobiologisesta rakenteesta, jotka säätelevät yksilön tunteita, havainnointia, käyttäytymistä ja neurofysiologiaa. Nämä toimintarakenteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: päivittäistä elämää ja lajin säilymistä ylläpitävät rakenteet, sekä yksilön eloonjäämiseen liittyvät rakenteet. Lajin säilymiseen ja päivittäiseen elämään liittyviä rakenteita ovat kiintymys, leikki, ympäristön tutkiminen, suvun jatkaminen, energian säätely ja huolenpito muista. Eloonjäämisen alarakenteita ovat kiintymyshuuto, ylivireys, taistelu, pako, jähmettyminen, täydellinen alistuminen ja toipuminen.

 

Persoonallisuuden toimintarakenteiden jaottelu
Kuva 1. Yksilön persoonallisuuden eri toimintarakenteiden jaottelu.

 

Toimintarakenteet ovat aluillaan jo syntymässä, ja kypsyvät täyteen valmiuteensa turvallisessa vanhempi-lapsi -vuorovaikutuksessa. Terveellä yksilöllä rakenteet toimivat vuorovaikutuksessa keskenään siten, että kussakin tilanteessa vaadittava toimintarakenne on edustettuna muiden rakenteiden tilapäisesti vaimentuessa. Esimerkiksi töissä ollessaan ympäristön tutkimiseen liittyvä toimintarakenne on yliedustettuna, kun taas kotona toimivat eniten huolenpitoon, leikkiin ja suvunjatkamiseen liittyvät toimintarakenteet. Jos henkilön turvallisuus on uhattuna, aktivoituvat eloonjäämiseen liittyvät toimintarakenteet; hänen vireystasonsa nousee, ja hän valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan.

Traumaan liittyvä rakenteellinen dissosiaatio

Eloonjäämiseen liittyvien rakenteiden aktivoitumiseen liittyy joukko neurofysiologisia muutoksia, jotka kohottavat yksilön vireystasoa ja valmistavat tätä fyysisen rasituksen (taistelu, pako) varalle. Tämän lisäksi yksilön kiputunto voi hävitä osittain tai kokonaan. Täydellisellä alistumisella tarkoitetaan tilaa, joka vallitsee uhan ollessa ylivoimainen ja yksilön valmistautuessa kuolemaan: lihastonus ja kiputunto häviävät, ja yksilö vajoaa mielessään täydellisen rauhan tilaan.

Biologisista muutoksista johtuu, että traumaattinen kokemus tallentuu muistiin eri tavoin kuin neutraali tapahtuma. Tämän vuoksi muiston luonne on erilainen kuin tavallisen muiston; sen voi unohtaa lähes täysin, tai kokea kuin henkilö eläisi tilannetta uudestaan. Tavallista on myös, että traumaattisen kokemuksen yksityiskohdat muistetaan hyvin, mutta sen tunnesisältö puuttuu. Traumaattinen kokemus vaatiikin suuren energian yhdistyäkseen osaksi yksilön henkilöhistoriaa. Kun yhdistymistä ei tapahdu, henkilön persoonallisuus jakautuu lajin säilymiseen ja yksilön eloonjäämiseen liittyvien rakenteiden kesken. Tätä kutsutaan rakenteelliseksi dissosiaatioksi.

Rakenteellisessa dissosiaatiossa lajin säilymiseen ja päivittäiseen elämään keskittyvä persoonallisuuden osa jatkaa elämäänsä kuin traumaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tästä persoonallisuuden osasta käytetään nimitystä näennäisen normaali persoonallisuuden osa (apparently normal part of the personality, ANP). Traumakokemus sekä siihen liittyneet reaktiot, tunteet ja tulkinnat jäävät yksilön eloonjäämiseen keskittyneelle rakenteelle, jota kutsutaan emotionaaliseksi persoonallisuuden osaksi(emotional part of the personality, EP). Dissosiaatio pysyy, koska ANP pelkää ja välttelee EP:ta, joka tunkeutuu ANP:n tajuntaan takaumina, kehomuistoina ja ahdistavina tunteina. Tämä lisää ANP:n pelkoa, ja eriytyvyys syvenee.

 

Rakenteellinen dissosiaatio
Kuva 2. Rakenteellinen dissosiaatio. Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat trauman seurauksena joutuneet erilleen toisistaan.

Rakenteellinen dissosiaatio esiintyy eri asteisena riippuen muun muassa trauman vakavuudesta ja henkilön iästä tapahtumahetkellä. Yksinkertaisimmillaan persoonallisuus on jakautunut yhteen ANP- ja yhteen EP-osaan. Tätä kutsutaan primaariksi rakenteelliseksi dissosiaatioksi, ja se on tyypillinen esimerkiksi traumanjälkeisessä stressireaktiossa. Sekundaarisessa rakenteellisessa dissosiaatiossa trauman aiheuttama rasitus on saanut EP:n jakautumaan alayksiköikseen, jolloin potilaalla on yksi ANP ja useita EP-osia. Trauman aiheuttama epävakaa persoonallisuus on esimerkki sekundaarisesta rakenteellisesta dissosiaatiosta. Tertiäärinen rakenteellinen dissosiaatio tapahtuu, kun trauma koskettaa myös potilaan päiväminää (ANP), jonka seurauksena myös ANP hajoaa alaosiin. Tällöin potilaalla on useita ANP- ja EP-osia. Tertiääristä rakenteellista dissosiaatiota edustaa dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Näennäisesti normaali ja emotionaalinen persoonallisuuden osa (ANP ja EP)

Näennäisesti normaali persoonallisuuden osa

Näennäisen normaali persoonallisuuden osa (ANP) sisältää lajin säilymiseen ja päivittäiseen elämään liittyvät persoonallisuuden rakenteet, kuten huolenpidon, leikin ja ympäristön tutkimisen. Tämä persoonallisuuden osa on yleensä vallalla töissä tai koulussa ja muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä. ANP voi olla täysin tai osittain muistamaton traumatapahtumalle, tai hän saattaa muistaa tapahtumat ulkokohtaisesti ilman tunteita. ANP kuvataan usein päiväminäksi tai päivälapseksi.

Näennäisestä normaaliudestaan huolimatta ANP sisältää runsaasti ns. negatiivisia dissosiaatio-oireita. Potilaasta voi esimerkiksi tuntua, ettei hänellä ole tunteita, hänen kehonsa on turta tai vieras, tai että hän elää unessa eikä ole todellinen (ns. depersonalisaatio-oireet). Oireet voivat olla myös fyysisiä, esimerkiksi korkea kipukynnys, tuntopuutos tai aistin menetys (konversio-oireet).

Tavallisesti traumapotilaalla on yksi ANP, joka sisältää suurimman osan persoonallisuudesta, mutta dissosiatiivisen identiteettihäiriön tapauksessa niitä on useita. ANP:n jakautuminen tapahtuu, kun (lapsuusiän) traumatisaatio alkaa ulottua päiväminään, jolloin lapsen on traumamuistoja välttääkseen eristettävä osa ANP:lle kuuluvista rakenteista.

Emotionaalinen persoonallisuuden osa

Emotionaalinen persoonallisuuden osa (EP) käsittää rakenteet, jotka liittyvät yksilön eloonjäämiseen ja puolustautumiseen, kuten kiintymyshuudon, taistelun, paon ja jähmettymisen. Siihen on tallentunut myös traumaan liittyneitä havaintoja sekä niihin kytkeytyneitä tunteita ja reaktioita. EP:n käsitys tapahtumista ei näinollen ole täysin valokuvamainen, vaan sen muistot ovat värittyneet henkilön ennakkokäsitysten ja (virhe)arviointien kautta. EP sisältää runsaasti ns. positiivisia dissosiaatio-oireita: hyvin voimakkaita tunteita, havaintoja ja aistimuksia sekä esimerkiksi voimakkaita kiputiloja, jotka häviävät persoonallisuu- den osan vaihtuessa. EP on tyypillisesti potilaan yöminä, yölapsi tai sisäinen lapsi.

Traumatisaation ollessa toistuva ja potilaan ollessa tapahtumahetkellä lapsi, saattaa EP traumataakan seurauksena hajota alaosikseen, jolloin EP:itä on useita. Tällöin puolustusrakenteiden eri osia on EP:llä eri suhteissa. Esimerkiksi yöllä traumatisoitu saattaa näennäisen järjestäytymättömästi kauhuissaan huutaa apua (kiintymyshuudon sisältävä EP), hiipiä ympäri asuntoa aistit valppaina valmiina taistelemaan (taistelun sisältävä EP) tai ääntä kuullessaan jähmettyä paikoilleen (jähmettymisen sisältävä EP). Erityisesti, jos traumatisoitu pystyy liukumaan tuskallisesta tilanteesta täydellisen rauhan ja kivuttomuuden tilaan (täydellisen alistumisen sisältävä EP), usean EP-rakenteen ja dissosiaatiohäiriön mahdollisuus on suuri.

Primaari rakenteellinen dissosiaatio

Primaarissa rakenteellisessa dissosiaatiossa persoonallisuus on jakautunut yhteen ANP- ja yhteen EP-osaan. ANP sisältää suurimman osan henkilön persoonallisuudesta ja on osa, joka käy töissä tai koulussa, sekä hoitaa mahdolliset jälkeläiset ja sosiaalisen kanssakäymisen. EP sisältää kaikki eloonjäämiseen liittyvät toimintarakenteet, sekä näihin liittyneenä traumamuistot ja -reaktiot. EP syrjäyttää ANP:n tai tunkeutuu tämän tajuntaan traumasta muistuttavan ärsykkeen seurauksena. EP ei yleensä ole kovinkaan itsenäinen ja eriytynyt, mutta poikkeuksiakin on: esimerkiksi monen lapsena kaltoinkohdellun sisäinen lapsi on esimerkki EP:stä, jonka eriytyminen ja itsenäisyys on tavallista syvempi. Myös joidenkin sotaveteraanien episodit, joissa nämä elävät traumaa uudestaan hyvin intensiivisesti muistamatta käytöstään jälkeenpäin, ovat esimerkkejä EP:n ja ANP:n tavallista huomattavammasta eriytyneisyydestä.

 

Primaari rakenteellinen dissosiaatio
Kuva 3. Primaari rakenteellinen dissosiaatio.

Tavallisin traumaperäinen häiriö, jonka perusta on primaarisessa rakenteellisessa dissosiaatiossa, on traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). PTSD:lle tyypillinen tunteiden ja yleisen reagointiherkkyyden turtuminen tapahtuu ANP:n ollessa vallalla. Ylivireys sekä trauman uudelleen eläminen esimerkiksi takaumina ja painajaisina johtuu EP:n tunkeutumisesta ANP:n tajuntaan. Koska EP:n kantama materiaali on ANP:lle vastenmielistä ja järkyttävää, henkilö alkaa ANP:nä vältellä tilanteita ja ärsykkeitä, jotka herättävät EP:n (PTSD:n välttämisoireet).

Toinen tyypillinen häiriö on dissosiatiivinen amnesia (muistinmenetys), jossa EP kantaa unohdetun traumamateriaalin sekä siihen liittyvät tunteet ja reaktiot ANP:n ollessa tietämätön traumasta tai siihen keskeisesti liittyvistä tapahtumista. Rakenteelliseen dissosiaatioon pohjautuvassa depersonalisaatiohäiriössä
potilaan depersonalisaatio-oireet johtuvat ANP:n yrityksistä välttää EP:n kantamaa traumaa ja tunteita. Myös dissosiatiivinen pakkovaellus, jossa henkilö odottamatta unohtaa menneisyytensä ja saattaa aloittaa täysin uuden elämän toisella paikkakunnalla, voidaan ymmärtää ANP:n ja EP:n äärimmäisenä toistensa välttelynä.

Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio

Sekundaarisessa rakenteellisessa dissosiaatiossa ANP:n ja EP:n rakenteellisen dissosiaation lisäksi EP on jakautunut alaosikseen. ANP sisältää edelleen pääosan henkilön persoonallisuudesta, mutta useat EP:t ovat itsenäisempiä ja häiritsevät ANP:ta vakavammin kuin primaarissa rakenteellisessa dissosiaatiossa. Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio on tavallisimmin seuraus pitkään jatkuneesta lapsuusiän traumatisaatiosta, mutta myös vakava traumatisaatio aikuisiässä (kidutus, sotavankeus) voi johtaa EP:n jakautumiseen.

 

Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio
Kuva 4. Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio. ANP ja EP ovat joutuneet toisistaan erilleen, ja trauman jatkuessa EP on hajonnut alaosikseen.

Tyypillinen sekundaarisen rakenteellisen dissosiaation edustaja on epävakaa persoonallisuushäiriö, jonka oireet voidaan ymmärtää huonosti yhdistyneiden ANP- ja EP-osien vaihtumisena. Esimerkiksi vanhempaan kiinnittymistä edustava EP ei esillä ollessaan siedä yksinoloa ja pyrkii hakeutumaan mielestään turvallisen henkilön läheisyyteen. Taisteluun jämähtänyt osa, joka muistaa aiemmat hylkäämistraumat, pyrkii taas pääsemään irti uhkaavista ihmissuhteista. Kun kukin osista pyrkii toteuttamaan omaa, kapeutunutta tehtäväänsä, seurauksena on henkilön ailahteleva, impulsiivinen käytös.

Myös dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaisissa tiloissa (DSM-luokituksen mukainen DDNOS tyyppi I), jotka eivät kuitenkaan täytä DID:n vaatimia kriteereitä, potilaan persoonallisuus on rakenteiltaan sekundaarisesti dissosioitunut. Osien itsenäisyys ja eriytyneisyys on kuitenkin vähäisempi kuin tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa, jota DID edustaa.

Tertiäärinen rakenteellinen dissosiaatio

Tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa sekä ANP että EP, paitsi että ovat irrallaan toisistaan, ovat molemmat jakautuneet edelleen alarakenteisiinsa. Osat ovat selkeästi eriytyneitä (oma nimi, ikä, fyysiset piirteet), ja niillä on omat henkilöhistoriansa ja muistonsa. Jotkut persoonallisuuden osista voivat olla muistamattomia toisten osien käytökselle. Tertiäärisen rakenteellisen dissosiaation seuraus on vakava lapsuusiän traumatisaatio, joka on alkanut ennen 5-8 ikävuotta, ja sitä edustaa dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

 

Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat erillään
Kuva 5. Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat erillään, ja äärimmäisen traumatisaation seurauksena sekä ANP että EP ovat dissosioituneet alaosikseen.

Primaari rakenteellinen dissosiaatio
Yksi dominoiva ANP. EP ei yleensä kovinkaan eriytynyt tai itsenäinen.

  • Akuutti stressihäiriö
  • Yksinkertainen post-traumaattinen stressihäiriö
  • Yksinkertaiset dissosiaatiohäiriöt (DSM IV)
    • Dissosiatiivinen amnesia
    • Depersonalisaatiohäiriö
    • Dissosiatiivinen pakkovaellus
  • Yksinkertaiset ICD-10 aisti- ja liikehäiriöt
Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio
Yksi dominoiva ANP ja usea EP. EP usein eriytyneempi ja itsenäisempi kuin primaarissa rakenteellisessa dissosiaatiossa, mutta ei samassa mittakaavassa kuin tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa.

  • Kompleksinen PTSD
  • Tarkemmin määrittelemätön äärimmäisen stressin aiheuttama häiriö (Disorders of Extreme Stress Not Otherwise Specified: DESNOS)
  • Tarkemmin määrittelemätön dissosiatiivinen häiriö tyyppi 1 (DDNOS type I)
  • Traumaan liittyvä rajatilapersoonallisuushäiriö (epävakaa persoonallisuushäiriö)
  • Kompleksiset ICD-10 aisti- ja liikehäiriöt
Tertiäärinen rakenteellinen dissosiaatio
Usea ANP ja EP. Moni näistä eriytyneempi ja itsenäisempi (oma nimi, ikä, fyysiset piirteet) kuin sekundaarisessa rakenteellisessa dissosiaatiossa.

  • Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

Traumaperäisten häiriöiden hoito rakenteelliseen dissosiaatioteoriaan perustuen

Rakenteellisen dissosiaatioteorian kehittäjät suosittavat, että kaikki traumaperäiset häiriöt yksinkertaisesta PTSD:stä dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön hoidetaan kolmivaiheisen hoitomallin pohjalta. Tämä hoito koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:

  • Ensimmäisessä eli vakauttamisvaiheessa pyritään rakentamaan hoidolle luottamuspohja, vähentämään traumaperäisten oireiden häiritsevyyttä sekä vakauttamaan potilaan elämäntilanne. Jos potilaalla on useita psykiatrisia liitännäisongelmia tai riittämätön tukiverkko, hoidossa ei välttämättä edetä tätä vaihetta pidemmälle.
  • Toisessa eli trauman käsittelyvaiheessa käydään traumamuistoja vaiheittain läpi, sekä pyritään tuomaan dissosioituja persoonallisuuden osia lähemmäs toisiaan.
  • Viimeisessä vaiheessa potilaan on muistamisen lisäksi sisäistettävä traumatisaation merkitys omalle elämälleen (trauman realisaatio), jotta dissosioidut osat voivat täydellisesti yhdistyä kokonaiseksi persoonallisuudeksi. Sekundaarisessa ja tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa potilaan on opittava kypsempien puolustusmekanismien käyttö, jotta osien yhdistyminen olisi pysyvä.

Vaiheita sovelletaan jokaiseen potilaaseen yksilöllisesti, ja niiden sisältämien asioiden painotus vaihtelee diagnoosista riippuen. Hoidossa ei myöskään yleensä edetä suoraviivaisesti vaiheesta 1 vaiheeseen 2 ja lopuksi vaiheeseen 3, vaan niiden välillä liu´utaan joustavasti. Esimerkiksi trauman käsittelyssä (vaihe 2) joudutaan yleensä toistuvasti palaamaan oireiden hallinnan ja yleisen elämäntilanteen vahvistamiseen (vaihe 1). Jotta jokaisen vaiheen tavoitteisiin päästäisiin, erilaisten tekniikoiden, kuten silmänliiketerapian tai kognitiivis-behavioraalisten interventioiden, käyttö voi olla avuksi.

[divider]
Lähteet: 
Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiaatio pähkinänkuoressa

Dissosiaatio käsitteenä tarkoittaa kokonaisuuden osien joutumista erilleen toisistaan. Maailmalla yleisesti käytetyn määritelmän mukaan dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt (DSM-IV-TR). Tämän näkemyksen mukaan dissosiaatiota on normaalia ja patologista.
Tervettä dissosiaatiota ovat tämän määritelmän mukaan esimerkiksi kahden asian yhtäaikainen tekeminen, syvä eläytyminen (esim. roolileikki ja mielikuvitusystävät), asiaan imeytyminen tai tunteiden tietoinen tukahduttaminen vaikeassa tilanteessa.
Patologista dissosiaatiota ovat esimerkiksi itsestä irrallaan olemisen tai unessa elämisen tunne, huomattava elämänkerrallisen muistin heikkous tai identiteetin hämärtyminen tai vaihtuminen.
Dissosiaatiohäiriöissä dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on trauma, joka on vaikeammissa häiriöissä useimmiten toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatiohäiriöitä ovat dissosiatiivinen amnesia, depersonalisaatiohäiriö, dissosiatiivinen pakkovaellus, dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja tarkemmin määrittelemätön dissosiatiivinen häiriö (DSM IV).
Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan dissosiaatio tarkoittaa persoonallisuuden osien joutu-
mista toisistaan erilleen.
 Rakenteellinen dissosiaatio voi johtaa paitsi dissosiaatiohäiriöiden, myös esimerkiksi rajatilapersoonallisuuden tai traumaperäisen stressihäiriön kehittymiseen.
Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan tervettä dissosiaatiota ei ole. Se jakaa aiemmasta määritelmästä johdetut dissosiaatio-oireet kolmeen luokkaan: varsinaiset dissosiaatio-oireet, jotka johtuvat persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta, tajunnantilan muutokset, jotka voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta mutta esiintyä myös ilman sitä, sekä muut, jotka eivät johdu rakenteellisesta dissosiaatiosta.
Varsinaisia dissosiaatio-oireita ovat esimerkiksi takaumat, tunteiden ja kehon turtuneisuus, joka vuorottelee voimakkaiden tunteiden ja aistimusten kanssa sekä tietyt ruumiilliset oireet, joille ei löydy lääketieteellistä syytä.
Tajunnantilan muutoksia ovat esimerkiksi tunne, että on irrallaan itsestään tai elää unessa, ettei maailma ole todellinen, tai ettei oma keho tai sen osa ole todellinen. Ne voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta, mutta syy voi olla myös vaikkapa kemiallinen aine tai psyykkinen tai fyysinen sairaus.
Muita oireita ovat terveen psyyken jokapäiväisessä elämässä käyttämät mekanismit, joita toiset kutsuvat normaaleiksi dissosiaatio-oireiksi (mainittu tekstin alussa). Vaikka nämä ilmiöt täyttävät laajasti tulkiten DSM-IV:n määritelmän – normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt – ne eivät sovi rakenteellisen dissosiaatioteorian dissosiaation käsitteeseen, eikä niitä tässä teoriassa nähdä dissosiaatiosta johtuvina.
Rakenteellisen dissosiaation tunnistaminen oireiden aiheuttajana on tärkeää, koska ilman sen asianmukaista hoitoa oireistoa ei saada kunnolla hallintaan.

[divider]
Lähteet: 
Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiaatio: yleiskatsaus

Dissosiaatio

Dissosiaation määritelmä
Trauma ja patologinen dissosiaatio
Dissosiaatiohäiriöt
Persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria ja Van der Hartin, Nijenhuisin ja Steelen näkemys
Tajunnantilan muutokset
Dissosiaatio-oireet

Dissosiaation määritelmä

Sanana dissosiaatio viittaa kokonaisuuden osien erkanemiseen toisistaan. Psykologiassa dissosiaatiolla viitataan tilanteeseen, jossa henkilön normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt (DSM-IV-TR). Tämä on johtanut dissosiaation näkemiseen jatkumona, jonka alkupäässä on normaali ja lopussa patologinen dissosiaatio.

Dissosiaatiota kuvataan usein janamallilla:

Ilmiöitä, jotka usein nähdään normaalina dissosiaationa
  • Lasten mielikuvitus- ja roolileikit sekä kuvitellut leikkikaverit
  • Tilapäinen ympäröivän maailmaan ”unohtaminen”
    • Päiväunelmointi
    • Maantiehypnoosi, jossa henkilö äkkiä havahtuu ja huomaa, ettei muista ajaneensa matkan viimeisiä kilometrejä
    • Asiaan uppoutuminen; elokuvan intensiivinen katsominen tai kirjan maailmaan vaipuminen niin syvällisesti, että havahtuminen tapahtuu vasta jonkun koskettaessa henkilöä
  • Kahden tai useamman asian yhtäaikainen tekeminen
    • Henkilö, joka keskustelee, selailee sanomalehteä sekä hörppii kahvia yhtäaikaisesti
  • Tunteiden tietoinen piilottaminen tai unohtaminen uhkaavassa tilanteessa
    • Lääkärin keskittyminen vakavasti loukkaantuneen lapsen elvyttämiseen
    • Poliisin rationaalinen ja asiallinen käytös onnettomuustilanteessa

Trauma ja patologinen dissosiaatio

Dissosiaatio on erityisen tyypillinen traumatilanteessa, jolloin se ehkäisee henkilön psyykkisen ylikuormittumisen. Dissosiaatio mahdollistaa trauman hajottamisen pienempiin, helpommin hallittaviin yksiköihin. Esimerkiksi auton lähtiessä luisuun jäisellä tiellä autoilija saattaa kokea ajan kulun yht’äkkiä hidastuvan, näköaistimusten muuttuvan terävämmiksi ja värien kirkkaammiksi, äänten vaimenevan ja olonsa muuttuvan tunnottomaksi.

Kun olosuhteet ovat sopivat – useimmiten, kun trauman uhri tuntee olonsa riittävän turvalliseksi – aletaan palasia jälleen yhdistää toisiinsa; dissosiaatio alkaa purkautua. Jäällä luistaneen auton tapauksessa purkautuminen alkaa tapahtua, kun renkaiden pito palaa. Kuljettajan syke nousee ja jalat alkavat täristä, kun järkytyksen ja kauhun tunteet päästetään tietoisuuteen.

Toinen esimerkki, jossa dissosiaatio suojaa psyykeä liian suurelta tunnevyöryltä, voisi olla henkilö, joka läheisen kuolemasta kuultuaan käyttäytyy hyvin rationaalisesti ja tunnekylmästi. Vasta päivien tai viikkojen kuluttua tapahtunut alkaa realisoitua, ja henkilö alkaa surra menetettyä läheistä.

Jos dissosioitua kokemusta ei päästä kunnolla purkamaan, seurauksena on usein traumanjälkeisiä psyykkisiä ongelmia, kuten akuutti tai post-traumaattinen stressihäiriö. Lapsella, jolla persoonallisuuden kehitys on kesken, johtaa dissosiaation runsas käyttö minän eri osien huonoon keskinäiseen yhdistymiseen. Henkilön saattaa olla vaikea tunnistaa omia tunnetilojaan, ja hänen käyttäytymisensä voi olla impulsiivista sekä ailahdella laidasta laitaan. Koska ikävissä kokemuksissa dissosiaatio kytkeytyy päälle automaattisesti, ei henkilö myöskään juuri opi kokemuksistaan, koska suuri osa siitä häviää pois tietoisuudesta eikä henkilö sitä näin joudu käsittelemään. Ääritapauksissa saattavat kokonaiset persoonallisuuden osat joutua toisistaan niin erilleen, että ne muodostuvat omiksi alayksiköikseen sivupersooniksi.

Dissosiaatiohäiriöt

Dissosiaatiohäiriöistä puhutaan, kun dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on useimmiten toistuva ja alkanut lapsuudessa. Putmanin määritelmästä johdettuja dissosiaatio-oireita sen sijaan voivat aiheuttaa useat eri syyt, kuten erilaiset fyysiset sairaudet, lääkkeet, päihteet tai muut psyykkiset sairaudet.

Dissosiaatiohäiriöt voidaan jakaa viiteen päätyyppiin (DSM IV), joista jokainen käydään näillä sivuilla tarkemmin läpi omassa osiossaan.

  • Dissosiatiivisessa amnesiassa (muistinmenetyksessä) henkilö ei muista tärkeää henkilökohtaista informaatiota siinä määrin, ettei tätä voida selittää tavallisella unohtelulla. Amnesian täydellisyys ja ajanjakso, jonka muistamattomuus kattaa, vaihtelevat suuresti.
  • Depersonalisaatiohäiriössä henkilöä vaivaa toistuva tai jatkuva itsestä irrallaan olemisen tunne, ja hän kokee toistuvasti tai jatkuvasti tarkkailevansa kehoaan ja henkisiä toimintojaan itsensä ulkopuolelta.
  • Dissosiatiivinen pakkovaellus on tila, jossa henkilön identiteettitaju hämärtyy, tai hän omaksuu itselleen uuden identiteetin. Identiteetin hämärtymiseen ja/tai vaihtumiseen liittyy yht’äkkinen, odottamaton matkustaminen pois kotoa. Häiriö on seurausta psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta, ja sitä on kuvattu erityisesti sotatilanteissa sekä luonnonkatastrofien yhteydessä.
  • Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (Dissociative identity disorder, DID) on dissosiaatiohäiriöistä vaikein. Siinä henkilöllä on kaksi tai useampia erillisiä, toisistaan poikkeavia identiteettejä, ”sivupersoonia”, jotka toistuvasti ottavat vallan henkilön käytöksestä. Häiriöstä käytetään myös nimityksiä sivupersoonahäiriö ja monipersoonahäiriö (multiple personality disorder).
  • Tarkemmin määrittelemätön dissosiatiohäiriö on jäännöskategoria niille dissosiaatiohäiriöille, jotka eivät riitä täyttämään minkään tietyn alatyypin kriteerejä, ja/tai joissa on piirteitä monesta eri alatyypistä. Tähän ryhmään kuuluu mm. erilaisia hurmostiloja, Ganserin oireyhtymä ja psyykkisperäinen kooma. Tämän häiriöjoukon erityistapaus on DID:in kaltainen häiriö, jossa henkilö on huonomuistinen ja kokee depersonalisaatio- ja derealisaatiojaksoja. Henkilön identiteettikäsitys on myös usein hämärtynyt, ja hänellä saattaa olla useita ”tietoisuuden tasoja” tai identiteettejä. Identiteetit eivät kuitenkaan ole yhtä selkeitä ja kokonaisia kuin täysin kehittyneessä dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä.

Traumaperäiset häiriöt, kuten akuutti stressihäiriö sekä post-traumaattinen stressihäiriö, eivät virallisesti kuulu dissosiaatiohäiriöiden luokkaan. Niiden kehittymisessä traumaattisen materiaalin dissosiaatiolla ja tämän dissosiaation purkautumattomuudella on kuitenkin keskeinen merkitys, ja eri lähteiden mukaan 80-100 % dissosiaatiohäiriöisistä täyttää myös post-traumaattisen häiriön diagnostiset kriteerit.

Persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria ja Van der Hartin, Nijenhuisin ja Steelen näkemys

Pohjoismaisessa traumapsykologiassa on vähitellen vallannut alaa hollantilainen, 1900-luvun alun alan pioneerien havaintoihin perustuva persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria. Siinä persoonallisuus ymmärretään usean eri toimintarakenteen kokonaisuutena, joka voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: lajin säilymiseen (lisääntyminen) ja päivittäiseen elämään keskittyvät rakenteet, sekä yksilön puolustautumiseen keskittyvät rakenteet.

Traumatisaation tapahtuessa saattavat nämä pääkategoriat (päivittäinen elämä vs. puolustautuminen) joutua erilleen, jolloin henkilön persoonallisuus dissosioituu rakenteellisesti kahteen osaan. Tällöin osista käytetän nimitystä näennäisen normaali persoonallisuuden osa (ANP, päivittäinen elämä) ja emotionaalinen persoonallisuuden osa (EP, puolustautuminen). Osat eivät yhdisty, koska ANP pelkää EP:n sisältämiä traumamuistoja, tunteita ja reaktioita ja välttelee siksi EP:ta. Jos traumatisaatio on jatkuvaa ja tapahtuu lapsuudessa, saattavat ANP:n ja EP:n sisältämät alarakenteet joutua edelleen erilleen toisistaan (dissosioitua sekundaarisesti ja tertiäärisesti), jolloin ANP- ja EP-osia on useita.


Rakenteellinen dissosiaatio. Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat trauman seurauksena joutuneet erilleen toisistaan.


Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat erillään, ja trauman jatkuessa EP on dissosioitunut rakenteellisesti alaosikseen.

 

Tajunnantilan muutokset

Tajunnantilan muutokset käsittävät suuren osan monen dissosiaatio-oireksi luokittelemista ilmiöistä, kuten depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireet, poikkeuksellisen eläytymiskyvyn tai täydellisen asiaan imeytymisen, jolloin ympäristön muita ärsykkeitä ei huomioida. Toistuvat tajunnantilan muutokset voivat olla oire persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta, mutta voivat esiintyä sitä ilmankin, kuten esimerkiksi joissakin fyysisissä sairauksissa tai psykooseissa. Kun tajunnantilan muutokset esiintyvät rakenteellisen dissosiaation seurauksena, niiden vaste hoitoon on huono, ellei pohjalla olevaan persoonallisuuden jakautumiseen puututa asianmukaisesti.

Dissosiaatio-oireet

Varsinaiset dissosiaatio-oireet johtuvat teorian mukaan persoonallisuuden rakenteellisesta dissosiaatiosta. Ne voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Negatiiviset oireet johtuvat henkilön yrityksistä välttää traumamateriaalia, ja esiintyvät yleensä näennäisen normaalin osan (ANP) ollessa vallalla. Positiiviset oireet johtuvat traumaa kantavien persoonallisuuden osien (EP) tunkeutumisesta potilaan tajuntaan. Dissosiaatio-oireet voivat psykologisten ilmiöiden lisäksi esiintyä myös ruumiillisina vaivoina (”somatoformiset oireet”); traumaperäisestä häiriöstä kärsivä potee yleensä molempia. SQD-20 -kysely luettelee joitakin tavallisia ruumiillisia oireita.

Negatiiviset dissosiaatio-oireet

Negatiiviset oireet esiintyvät ANP:n ollessa vallalla ja johtuvat EP:n välttelystä. Niitä luonnehtii yleensä puutos. Tyypillisiä negatiivisia oireita ovat tunteiden latistuminen, jonkin taidon äkillinen menetys tai trauman tai sen osien muistamattomuus (dissosiatiivinen amnesia). Ruumiillisia negatiivisia oireita ovat esimerkiksi kehon turtuminen, kyvyttömyys puhua tai niellä, kiputunnon lasku, psyykkisistä syistä johtuvat halvaukset tai aistien, esimerkiksi kuulon tai näön menetys.

Positiiviset dissosiaatio-oireet

Positiiviset oireet johtuvat EP:n tunkeutumisesta ANP:n tajuntaan tai ottamisesta vallan henkilön käytöksessä. Ne ovat tyypillisesti hyvin voimakkaita tunne- ja aistielämyksiä, jotka jollakin tavoin liittyvät traumaattisiin kokemuksiin. Positiivisia oireita ovat esimerkiksi EP:sta peräisin olevat kuulo- tai muut aistihallusinaatiot ja trauman uudelleen eläminen takaumina tai painajaisina. Ruumiillisia positiivisia oireita ovat muun muassa äkilliset kiputilat, tahattomat liikkeet ja kouristukset.

Horisontaalinen ja vertikaalinen dissosiaatio

Horisontaalinen ja vertikaalinen dissosiaatio kuvaavat eri tapoja, joilla minän jakautuminen voi traumatilanteessa tapahtua. Ne voivat esiintyä yhdessä tai erikseen. Horisontaalisessa dissosiaatiossa minän eri osat (potilaan EP:t) kokevat vuorotellen osan tapahtumasta. Yksi osa voi esimerkiksi ottaa vastaan väkivaltaa edeltävän haukkumisen ja vähättelyn, toinen kokea fyysisen kurituksen ja kolmas kokemuksen jälkeisen toipumisen. Vertikaalisessa dissosiaatiossa potilaan minä jakautuu kokevaan ja havaitsevaan osaan. Tällöin yksi persoonallisuuden osa voi ikään kuin katsoa tapahtumaa sivusta toisen kokiessa siihen liittyvät tunteet, reaktiot ja aistimukset.

 
[divider]
Lähteet: 
Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.

Anne Suokas-Cunliffe 2006: Lapsuuden kompleksisen traumatisoitumisen seuraukset aikuisuudessa. Suomen lääkärilehti 6/2006, vsk 21.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.