Ruumiillisten dissosiaatio-oireiden arviointilista (SDQ-20)

Kysely somatoformisista dissosiaatio-oireista (Somatoform dissociation questionnaire)

Alla olevat väittämät on käännetty alunperin englanninkielisestä somatoformisia (ruumiillisia) dissosiatiivi-
sia oireita mittaavasta kyselystä. Ne arvioidaan asteikolla 1-5, jossa

  • 1 = en koe tällaisia oireita/ilmiöitä
  • 2 = koen tällaisia oireita/ilmiöitä harvoin
  • 3 = koen tällaisia oireita/ilmiöitä toisinaan
  • 4 = koen tällaisia oireita/ilmiöitä melko usein
  • 5 = koen tällaisia oireita/ilmiöitä hyvin usein

Tämän lisäksi täsmennetään, onko oireelle löydetty lääketieteellinen selitys. Käännös ei ole virallinen. Muista myös, ettei pistemääräsi korvaa psykiatrin tai psykologin arviota.

  • Minulla on virtsaamisvaikeuksia.
  • Maut, joista tavallisesti pidän, inhottavat minua (naisilla muulloin kuin raskauden tai menstruaation aikana).
  • Läheltä kuuluvat äänet tuntuvat tulevan kaukaa.
  • Virtsaaminen on kivuliasta.
  • Kehoni tai sen osat ovat tunnottomia.
  • Ihmiset ja esineet näyttävät suuremmilta kuin tavallisesti.
  • Minulla on epileptisiä kohtauksia muistuttavia kouristuskohtauksia.
  • Kehoni tai sen osa ei tunne kipua.
  • Hajut, joista tavallisesti pidän, inhottavat minua.
  • Tunnen kipua sukupuolielimissäni (muulloin kuin sukupuoliyhdynnässä).
  • Minulta katoaa kuuloaisti (kuin olisin kuuro).
  • Minulta katoaa näkökyky (kuin olisin sokea).
  • Asiat ympärilläni näyttävät erilaisilta kuin tavallisesti (esim. kuin katsoisin maailmaa tunnelista, kuin näkisin vain osan esineestä).
  • Haistan hajuja paremmin tai huonommin kuin yleensä (vaikka en ole vilustunut).
  • Aivan kuin kehoni tai sen osa olisi kadonnut.
  • En kykene nielemään, tai nieleminen on vaikeaa.
  • Nukun yöt huonosti, mutta olen kuitenkin päiväsaikaan pirteä ja aktiivinen.
  • En pysty puhumaan (tai pystyn puhumaan vain suurten ponnistelujen jälkeen) tai kykenen vain kuiskaamaan.
  • Halvaannun hetkeksi.
  • Jäykistyn hetkeksi.

 

Lähteet:

Englanninkielisen version alkuperäinen sivu on sittemmin poistettu tai linkki on vanhentunut. (Sivusto on Ellert R.S. Nijenhuis:n kotisivut.)

Steinbergin depersonalisaatiokysely

Steinberg depersonalization questionnaire

Alla on lueteltu joitakin tyypillisiä depersonalisaatiokokemuksia. Nämä itsearvioidaan asteikolla:

  • Ei koskaan
  • Muutamia kertoja
  • Joskus
  • Usein
  • Lähes koko ajan
  • Vain päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena

Lisäksi arvioidaan, aiheuttavatko kokemukset häiriöitä ystävyys- perhe- ja työsuhteissa, vaikeuttavatko ne opiskelua ja työssäkäyntiä, sekä tuntuvatko ne itsestä epämukavilta tai ahdistavilta. Käännös ei ole virallinen. Muista myös, ettei pistemääräsi korvaa psykiatrin tai psykologin arviota.

  • Tuntuu, kuin oikea minä olisi kaukana siitä, mitä elämässäni tapahtuu.
  • Tuntuu, kuin elämäni olisi unta.
  • Voin nähdä itseni kauempaa, aivan kuin olisin kehoni ulkopuolella ja katsoisin elokuvaa itsestäni.
  • Pystyn sulkemaan pois tunteeni tai irrottautumaan tunteistani.
  • Tuntuu, etten pysty hallitsemaan käyttäytymistäni.
  • Olen tietoisesti vahingoittanut itseäni tunteakseni kipua tai saadakseni varmistuksen siitä, että olen olemassa.
  • Kehoni työskennellessä mieleni on jossain muualla.
  • Tunnen itseni poissaolevaksi.
  • Koen, että olen itselleni vieras. En pysty tunnistamaan itseäni peilistä.
  • Osa minusta tekee asioita samaan aikaan, kun toinen, havaitseva osa itsestäni raportoi minulle hänen tekemisistään.
  • Tuntuu, kuin osia kehostani olisi irrallaan muusta ruumiista.
  • Kehoni tai sen osa tuntuu epätodelliselta tai vieraalta.
  • Sanoja tulee ulos suustani ilman, että pystyisin hallitsemaan puhetta tai kokisin sanat omikseni.
  • Tuntuu, etten pysty hallitsemaan tunteitani.
  • Tuntuu, että olisin näkymätön.

 
[divider]
Lähteet: 
Steinberg Depersonalization Questionnaire

Lasten dissosiaatiivisten oireiden arviointilista

Child Dissociative Checklist, Version 3

Alle on käännetty asteikko, jolla arvioidaan dissosiatiivisia kokemuksia alle 12-vuotiailla lapsilla. Sen voivat täyttää lapsen tuntevat aikuiset, kuten vanhemmat tai opettaja. Jokainen väittämä arvioidaan asteikolla

0 = Ei sovi lapseen
1 = Sopii lapseen jonkin verran
2 = Sopii lapseen lähes täysin

Käännös ei ole virallinen. Muista myös, ettei pistemäärä korvaa psykiatrin tai psykologin arviota.

  • Lapsi ei muista tai kieltää traumaattisia tai ikäviä tapahtumia, joiden tiedetään tapahtuneen.
  • Lapsi vajoaa toisinaan transsinkaltaiseen tilaan ja/tai vaikuttaa usein poissaolevalta. Opettaja tai lastentarhanopettaja saattaa raportoida lapsen ”päiväunelmoivan” usein.
  • Lapsen persoonallisuus vaihtelee usein. Hän saattaa muuttua ujosta ulospäinsuuntautuneeksi, tyttömäisestä poikamaiseksi tai pidättyväisestä aggressiiviseksi.
  • Lapsi on epätavallisen unohtelevainen tai hämmentynyt asioista joita hänen pitäisi tietää, esimerkiksi ystävien tai opettajan nimi; lapsi hävittää tavaroita tai eksyy helposti.
  • Lapsella on huono ajantaju; hän ei hahmota ajan kulua, ei erota vuorokaudenaikoja tai päiviä eikä sitä, milloin jokin asia on tapahtunut.
  • Lapsella on huomattavaa päivittäistä tai jopa tunneittaista vaihtelua suoriutumisessaan, tiedoissaan, tai mieliteoissaan, esimerkiksi vaihtuva käsiala, vaihtelu aiemmin opituissa taidoissa (kertotaulu, tavaaminen, työkalujen käyttö, piirtäminen).
  • Lapsi taantuu nopeasti ikätasoltaan, esim. 12-vuotias alkaa imeä peukaloaan tai puhua vauvakieltä, tai piirtää kuin nelivuotias.
  • Lapsi ei näytä oppivan kokemuksesta, eivätkä ”normaalit kasvatuskeinot” näytä toimivan häneen.
  • Lapsi kieltää tai valehtelee tekemisiään, vaikka hänen osallisuutensa niihin on ilmeinen.
  • Lapsi puhuu itsestään kolmannessa persoonassa tai vaatii itseään kutsuttavan jollakin toisella nimellä. Hän saattaa väittää itselleen tapahtuneiden asioiden tapahtuneen jollekin toiselle.
  • Lapsella on nopeasti vaihtuvia tai ohimeneviä fyysisiä oireita ja vaivoja, kuten vatsakipuja tai päänsärkyä. Hän voi esimerkiksi valittaa jotakin oiretta, mutta näyttää unohtavan sen nopeasti.
  • Lapsi käyttäytyy seksuaalisesti pikkuvanhalla tavalla tai yrittää ikäänsä kuulumatonta seksuaalista käyttäytymistä toisten lasten, aikuisten tai eläinten kanssa.
  • Lapsella on selittämättömiä vammoja ja/tai hän vahingoittaa itseään.
  • Lapsi kertoo kuulevansa ääniä, jotka puhuvat hänelle. Äänet saattavat olla ystävällismielisiä, vihaisia, olla peräisin mielikuvituskaverilta tai kuulostaa ystävien, vanhempien tai opettajien ääniltä.
  • Lapsella on hyvin eläväinen mielikuvituskaveri, ja hän saattaa väittää mielikuvituskaverin tehneen asioita, joita hän on itse tehnyt.
  • Lapsella on toistuvia raivokohtauksia, useimmiten ilman suurempaa syytä. Kohtausten aikana lapsi saattaa olla fyysisesti hyvin voimakas.
  • Lapsi kävelee usein unissaan.
  • Lapsella on epätavallisia yöllisiä kokemuksia; hän esimerkiksi saattaa kertoa näkevänsä ”aaveita” tai että öisin tapahtuu asioita, joita hän ei muista ja pysty selittämään aamulla (hajonneita leluja, selittämättömiä loukkaantumisia).
  • Lapsi puhuu usein itsekseen, käyttää erilaista äänenpainoa tai väittelee itsensä kanssa.
  • Lapsella on kaksi tai useampia erillisiä persoonia, jotka toistuvasti hallitsevat lapsen käyttäytymistä.

 
[divider]
Lähteet: 
Energy Healing Resources: Child Dissociative Checklist Version 3 (PDF-tiedosto)

Nuorten poikkeuksellisten tajunnantilojen asteikko

Adolescent Dissociative Experiences Scale-II

Alle on käännetty asteikko, jolla arvioidaan dissosiatiivisia kokemuksia 14-20-vuotiailla nuorilla. Arvioi jokainen väittämä asteikolla 0 (ei tapahdu koskaan) – 10 (tapahtuu koko ajan), kun et ole ollut päihteiden tai muiden kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena. Käännös ei ole virallinen. Muista myös, ettei pistemääräsi korvaa psykiatrin tai psykologin arviota.

Uppoudun niin kiihkeästi television katseluun, videopelien pelaamiseen tai lukemiseen, etten lainkaan huomaa, mitä ympärilläni tapahtuu.
Saan takaisin kokeita ja tehtäviä, joita en muista tehneeni.
Koen vahvoja tunteita, jotka eivät tunnu omiltani.
Osaan tehdä tiettyä asiaa joinakin kertoina todella hyvin, kun taas toisena kertana se ei onnistu ollenkaan.
Ihmiset kertovat minun sanoneen tai tehneen asioita, joita en muista tehneeni tai sanoneeni.
Minusta tuntuu, kuin eläisin sumussa ja kaikesta irrallaan, ja asiat ympärilläni näyttävät epätodellisilta.
Minun on vaikea hahmottaa, olenko todella tehnyt jotakin, vai vain ajatellut tekeväni.
Katson kelloa ja huomaan ajan kuluneen, enkä muista mitä on tapahtunut.
Kuulen ääniä, jotka eivät ole minun/osa minua.
Joutuessani epämieluisaan tilanteeseen voin paeta siitä pois mieleni avulla.
Olen niin hyvä näyttelijä ja valehtelija, että toisinaan uskon juttuihini itsekin.
”Herään” kesken tekemisieni.
En tunnista peilikuvaani.
Huomaan olevani menossa jonnekin tai tekeväni jotakin, tietämättä miksi.
Löydän itseni paikoista, jonne en muista itse kulkeneeni.
Minulla on ajatuksia, joita en koe omikseni.
Pystyn jättämään fyysisen kivun huomiotta.
En muista, tapahtuiko jokin asia todella, vai olenko vain haaveillut siitä.
Teen asioita, joiden tiedän olevan väärin ja joita en edes haluaisi tehdä.
Ihmiset kertovat minun käyttäytyvän kuin aivan toinen henkilö.
Tuntuu, kuin mieleni sisällä olisi muureja tai seiniä.
Löydän kirjoituksia, piirroksia ja kirjeitä, jotka olen varmasti tehnyt, mutta joita en muista tehneeni.
Jokin sisälläni saa minut tekemään asioita, joita en halua tehdä.
En aina pysty erottamaan, muistelenko vain, vai onko tapahtuma tapahtumassa minulle juuri nyt.
Huomaan seisovani kehoni ulkopuolella ja tarkkailevani itseäni aivan kuin olisin toinen henkilö.
Ihmissuhteeni ystävieni ja perheeni kanssa vaihtelevat nopeasti, enkä käsitä miksi.
Tuntuu, kuin menneisyyteni olisi palapeli, josta puuttuu paloja.
Leluni ja pehmoeläimeni tuntuvat eläviltä.
Tuntuu, kuin sisälläni olisi muita ihmisiä.
Tuntuu, kuin kehoni ei olisi minun.

[divider]
Lähteet: 
Energy Healing Resources: Adolescent Dissociative Experiences Scale-II (PDF-tiedosto)

Dissosiaatiohäiriöiden luokittelu

Mielenterveyden häiriöiden luokitteluun on maailmalla käytössä kaksi pääjärjestelmää. Maailman terveysjärjestö WHO:n luokitus, International Statistical Classification of Diseases eli ICD-10, on se, jonka mukaan taudinmääritys pyritään suomessa antamaan. Toinen järjestelmä on Amerikan psykiatriyhdistyk-
sen kehittämä Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, lyhyesti DSM-IV, jota käytetään erityisesti tieteellisissä julkaisuissa ja Suomessa ICD-10-luokituksen rinnalla. Luokitusjärjestelmät ovat monissa suhteissa samankaltaiset, mutta esimerkiksi dissosiaatiohäiriöiden kohdalla niissä on eroja.

Koska suurin osa käyttämistämme lähteistä sekä suurimmat suomenkieliset oppikirjat käyttävät dissosiaatiohäiriöiden jaottelussa DSM-luokitusta, myös tällä sivulla on dissosiaatiohäiriöt luokiteltu tämän järjestelmän mukaan.

ICD-10

ICD-10 luokituksessa eri dissosiaatiohäiriöille on kymmenen kohtaa, jotka voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan: elimellisinä (esim. tuntopuutos, kouristukset) ja psykologisina (esim. muistinmenetys, depersonalisaatio) oireina ilmenevä dissosiaatio.

F44.0 Dissosiatiivinen muistinmenetys
F44.1 Dissosiatiivinen pakkovaellus
F44.2 Dissosiatiivinen sulkutila (horros)
F44.3 Hurmos ja haltiotilat
F44.4 Dissosiatiiviset liikehäiriöt
F44.5 Dissosiatiiviset kouristukset
F44.6 Dissosiatiivinen tunnottomuus tai tuntopuutos
Psyykkisperäinen kuurous
F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
Kohdissa F44.0-F44.6 määriteltyjen häiriöiden yhdistelmät.
F44.8 Muut määritellyt dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)
Ganserin oireyhtymä
Sivupersoonahäiriö
Psyykkisperäinen sekavuustila
Psyykkisperäinen hämärätila
F44.9 Määrittämätön dissosiaatiohäiriö (konversiohäiriöt)

DSM-IV

DSM-IV on jakanut dissosiaatiohäiriöt viiteen luokkaan, jotka on mainittu alla:

300.12 Dissosiatiivinen amnesia
300.13 Dissosiatiivinen pakkovaellus
300.14 Dissosiatiivinen identiteettihäiriö
300.6 Depersonalisaatiohäriö
300.15 Tarkemmin määrittelemätön dissosiatiivinen häiriö
6 alakohtaa, joihin sisältyvät mm. dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaiset tilat, dissosiatiivinen
kooma ja Ganserin oireyhtymä

DSM-luokitus ei jaottele ruumiillisia dissosiaatio-oireita dissosiaatiohäiriöiksi, vaan sijoittaa oireet elimellisoireisiin (somatoformisiin) häiriöihin korostaakseen oireiden elimellistä luonnetta. DSM-IV on myös korvannut ICD-10-luokituksen sivupersoonahäiriön nimityksellä dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jotta ilmiasun dissosiaatioon pohjautuva luonne tulisi esiin.

Luokitusjärjestelmien erot

Vaikka luokitusjärjestelmien ulkoasussa on eroja, ICD-10 ja DSM-IV sisällyttävät luokituksiinsa suunnilleen samat häiriöt. Koska eri oireiden itsenäisyyttä ja häiriöiden ilmiasua on kuitenkin nimetty ja painotettu eri tavoin, saattavat erot tuntua suurilta ja hämmentäviltä. Suurin ero on se, että ruumiilliset dissosiaatio-oireet on DSM-luokituksessa jätetty varsinaisten dissosiaatiohäiriöiden ulkopuolelle, kun taas ICD luokittelee ne dissosiaatiohäiriöiksi.

Dissosiaatiohäiriöiden luokittelua ei selviytyjän tarvitse osata; riittää, että tiedostaa eri järjestelmien olemassaolon, jolloin nimitysten ja koodien päällekkäinen käyttö ei hämmennä. Selkeytensä ja levinneisyytensä vuoksi tämä sivusto käyttää DSM-luokitusta.

Tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö

Dissosiatiivinen transsihäiriö
Ganserin oireyhtymä
Dissosiatiivinen kooma
Tarkemmin määrittelemättömän dissosiaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Tarkemmin määrittelemättömien dissosiaatiohäiriöiden ryhmään luetellaan kaikki häiriöt, joiden pohja on dissosiatiivinen, mutta jotka eivät täytä minkään muun dissosiaatiohäiriön kriteereitä. Häiriöiden kirjo on laaja, ja oirekuvat tämän kategorian sisällä poikkeavat toisistaan voimakkaasti. Tässä osiossa käydään läpi joitakin alaryhmiä. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaiset oireyhtymät on kuvattu omassa osiossaan.

Dissosiatiivinen transsihäiriö

Dissosiatiivinen transsihäiriö käsittää yksittäisiä tai jaksoittaisia tajunnantilan, identiteetin tai muistin häiriöitä, jotka kuuluvat tiettyyn kulttuuriin tai paikallisiin tapoihin, mutta eivät kuitenkaan ole hyväksyttyjä laajemmassa kulttuurissa tai uskonnollisuudessa. Ilmiö ei ole seurausta kemiallisen aineen vaikutuksesta tai fyysisestä sairaudesta.

Transsitilat ovat tajunnantilan muutoksia, joissa potilaan tietoisuus ympäristöstä kapenee, ja hän saattaa myöhemmin olla osittain tai kokonaan muistamaton transsinaikaisille tapahtumille. Kaltoinkohdeltu lapsi saattaa väkivallan tai muun trauman aikana tai sen jälkeen mennä transsitilaan, jolloin hänellä on traumasta huono muistikuva. Toinen esimerkki dissosiatiivisesta transsista voisi olla tiettyjen seurakuntien kaatumis- ja kielilläpuhumisilmiöt, jotka ovat seurakunnan sisällä hyväksyttyjä, mutta joita valtakirkko ei tue. Myös kiiltävien esineiden (yleensä kristallipallon) tuijotuksen seurauksena luotu transsi, jossa näköhallusinaatiot ovat vallitsevia, luetaan dissosiatiiviseksi transsiksi.

Possessiotranssilla tarkoitetaan tilaa, jossa vieras, tavallisesti henkimaailman voima ottaa transsitilassa henkilön valtaansa. Automaattikirjoitus, jossa henkilö kirjoittaa usein normaalista poikkeavalla käsialalla aiemmin tiedostamatonta mielensisältöä on possessiotranssin harvinaisempi muoto.

Ganserin oireyhtymä

Ganserin oireyhtymäksi kutsutaan alkuperältään ristiriitaista tilaa, jossa henkilö antaa järjenvastaisia vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin (sininen auto on punainen, kissalla on kolme jalkaa jne.). Häiriö esiintyy tyypillisesti miespuolisilla vangeilla, ja heijastaa pikemminkin henkilön käsitystä mielisairaudesta kuin mitään tunnettua psykiatrista häiriötä. Ganserin oireyhtymä luokiteltiin aiemmin teeskentelyhäiriöihin, mutta vaihdettiin sittemmin dissosiaatiohäiriöihin.

Ganserin oireyhtymän kehittymiselle altistavat aiempi mielenterveyden häiriö ja päihteiden käyttö, sekä vakava persoonallisuushäiriö. Häiriö alkaa ja loppuu äkillisesti, ja siihen liittyy usein muistamattomuutta, pakkovaelluskäytöstä, aistihavaintojen vääristymistä sekä konversio-oireita. Ganserin oireyhtymän oireet pahenevat usein, jos henkilö uskoo jonkun tarkkailevan häntä. Ellei oireita pystytä osoittamaan teeskennellyiksi tai ellei henkilö myöhemmin myönnä näytelleensä oireita, häiriön aitoutta on vaikea määrittää.

Dissosiatiivinen kooma

Dissosiatiivisesta (psykogeenisesta) koomasta puhutaan, kun henkilö näyttäisi olevan tajuton ja reagoimaton, eikä tilaan ole lääketieteellistä syytä. Esimerkki dissosiatiivisesta koomasta on erityisesti ruotsissa pakolaislapsilla todettu periksianto-oireyhtymä (uppgivenhetssyndrom), jossa lapsi tai nuori on muuttunut reagoimattomaksi ja apaattiseksi. Dissosiatiivinen kooma voi myös olla seuraus onnettomuudesta tai lääketieteellisestä hoidosta, jolloin potilas pysyy tajuttomana, vaikka siihen ei ruumiillisten löydösten perusteella ole aihetta.

Dissosiatiivista koomaa hoidetaan tukemalla potilasta (esim. puhumalla hellästi, hieromalla tms.) ja välttämällä kivuliaita toimenpiteitä. Myös bentsodiatsepiineista (esim. loratsepaami) on usein apua. Hoitohenkilökunnan ja läheisten on hyvä tietää, että vaikka tilanteelle ei ole elimellistä selitystä, ei potilas mahda oireilleen mitään. Nukutuksenjälkeiset koomat laukeavat usein suhteellisen nopeasti, mutta esimerkiksi pakolaislapsilla tila on kestänyt kuukausia, joskus vuosia.

Tarkemmin määrittelemättömän dissosiaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Sellaiset häiriöt, joissa hallitsevana piirteenä on dissosiatiivinen oire (tavallisesti yhtenäisten tietoisuuden toimintojen, muistin, identiteetin tai ympäristön havainnoinnin integraatio on rikkoutunut), mutta jotka eivät täytä minkään spesifisen dissosiaatiohäiriön kriteerejä. Esim.

  1. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön tapaisia oireyhtymiä, jotka eivät kuitenkaan täytä kyseisen häiriön kriteerejä.
  2. Aikuisilla derealisaatio ilman depersonalisaatiota.
  3. Dissosiaatiotilat henkilöillä, jotka ovat olleet pitkällisen ja voimakkaan panostuksen kohteina (esim. aivopesu vankeudessa tai uskonnollisia tunnuksia käyttävän kultin vaikutuspiirissä).
  4. Dissosiatiivinen transsihäiriö: yksittäisiä tai jaksoittaisia tajunnantilan, identiteetin tai muistin häiriöitä, jotka kuuluvat tiettyyn kulttuuriin tai paikallisiin tapoihin. Transsiin liittyy kaventunut tietoisuus välittömästä ympäristöstä tai kaavamaista käyttäytymistä tai liikehtimistä, joka koetaan olevan oman hallinnan ulkopuolella. Possessiotranssiin kuuluu oman identiteetin korvautuminen uudella, joka koetaan jonkin hengen, voiman, jumaluuden tai toisen henkilön vaikutukseksi. Siihen kuuluu myös kaavamaisia, tahdottomiksi koettuja liikkeitä tai muistinmenetys. Esimerkkejä Indonesian Amok tai bebainan, malesialainen latah, arktisten alueiden pibloktoq, latinalaisen Amerikan ataque de nervios ja intialainen possessio. Dissosiatiivinen transsihäiriö ei ole laajasti hyväksytyn kulttuurin tai uskonnollisuuden normaali piirre.
  5. Tajunnan menetys, stupor tai kooma, joka ei johdu ruumiillisesta häiriöstä.
  6. Ganserin oireyhtymä: pseudodementian muoto, johon kuuluu mm. järjenvastaisten vastausten antaminen yksinkertaisiin kysymyksiin (2+1=4, lehmällä on viisi jalkaa tms.).

 
[divider]
Lähteet: 

  1. Kaplan, HI; Sadock, B & Grebb JA. 2003: Dissociative disorders. Teoksessa Synopsis of Psychiatry. Lippincott Williams & Wilkins, New York. S. 677-691
  2. Baxter, C & White, W. 2003: Psychogenic Coma: A Case Report. The International Journal of Psychiatry in Medicine 3/2003 Vol. 33. p. 317-322. Abstract (Sivusto vaatii kirjautumisen.)
  3. Lauerma, H. Dissosiaatiohäiriöt. Teoksessa Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, (toim.), Psykiatria. Hämeenlinna, Kustannus Oy Duodecim 2001.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö lyhyesti

Muita nimiä monipersoonahäiriö, sivupersoonahäiriö, englanniksi dissociative identity disorder (DID), multiple personality disorder, (MPD)
Otettu DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) -diagnoosiluetteloon vuonna 1980.
Tyypillinen piirre on kahden tai useamman erillisen henkilön käytöstä toistuvasti hallitsevan identiteetin tai persoonallisuuden osan olemassaolo, sekä niin suuri kykenemättömyys henkilökohtaisten tietojen antamiseen, ettei oireilua ole mahdollista selittää normaalilla unohtelulla. Tila ei saa olla seuraus päihdyttävien aineiden tai lääkkeiden käytöstä eikä somaattisesta sairaudesta.
Liitännäisoireet, kuten masennus, ahdistuneisuus, pakko-oireilu, syömishäiriöt tai riippuvuudet, ovat tavallisia.
Syynä varhaislapsuudessa alkanut toistuva, vakava traumatisaatio, kuten fyysinen tai henkinen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö.
DID on selviytymismekanismi, joka suojaa lasta traumatisoinnin aiheuttamalta emotionaaliselta kivulta eristämällä trauman kanssa kosketuksissa olleen osan pois lapsen tietoisuudesta. Trauman toistuessa nämä osat omaksuvat vähitellen omat identiteettinsä.
DID-potilaiden on todettu olevan hyvin dissosiaatioherkkiä(tajunnantilan muutos, jossa yksilö ja tietyt osat hänen minuudessaan tai ympäristössään joutuvat irralleen, eivätkä yhdisty toisiinsa kuten tavallisesti), älykkyydeltään keskitasoa korkeampia ja erittäin luovia. DID diagnosoidaan yleensä aikuisiässä, jolloin jokin ympäristön asia laukaisee dissosioitujen persoonallisuuden osien/identiteettien esiintulon.
Identiteettijärjestelmät vaihtelevat suuresti henkilöstä riippuen, mutta niissä on yleensä pää/ isäntäpersoona, joka hallitsee kehoa useimmin, vastakkaista sukupuolta olevia persoonallisuuden osia, auttajaosia (”internal self-helper”), vainoojaosia, jotka sattavat vahingoittaa itseään tai (vähemmässä määrin) toisia, ja lapsiosia.
”Switching” eli vaihtuminen viittaa persoonallisuuden osien vaihtumiseen toisikseen.
”Co-consciousness” eli yhteinen/jaettu tietoisuus viittaa identiteettien/persoonallisuuden osien kykyyn olla tietoisia toisten osien olemassaolosta ja käytöksestä. Yhteisen tietoisuuden aste vaihtelee henkilöstä ja persoonallisuuden osasta riippuen täydellisestä erillisyydestä täydelliseen yhteiseen tietoisuuteen, jossa jokainen osa tietää jollain tasolla, mitä toiset osat tekevät ja ajattelevat.
Hoidon päämääränä on vakauttaa potilaan tila, vähentää dissosiaatio-oireilua, lisätä identiteettien/osien yhteistyötä ja yhteistä tietoisuutta, ja lopulta yhdistää osat toisiinsa prosessissa, jota kutsutaan integraatioksi.
DID:in esiintyvyydestä on ristiriitaista tietoa; arvelut vaihtelevat 1:100 ja 1:5 000 sekä 1:250 000 ja 1:2 500 000 välillä.
Yhtä miestä kohden diagnosoidaan 4-9 naista.
Amerikkalaisen tilaston(2) mukaan tyypillinen potilas on ollut psykiatrisen hoidon asiakkaana keskimäärin seitsemän vuotta ja saanut keskimäärin kolme vaihtoehtoista taudinmääritystä, ennen kuin dissosiatiivinen identiteettihäiriö on tunnistettu. Osa ei koskaan saa oikeaa taudinmääritystä.
Suomessa dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä ja muista dissosiaatiohäiriöistä saa parhaiten tietoa traumaterapiakeskuksesta.

 
[divider]
Lähteet: 

  1. M.A.H. Network – West, C. 2000: Dissociative Identity Disorder Fact Sheet. (Huom: kyseinen sivusto on poistettu)
  2. Ross, Colin A. 1997: Dissociative Identity Disorder: Diagnosis, Clinical Features, and Treatment. John Wiley & Sons, New York.

Depersonalisaatiohäiriö

Depersonalisaatio

Depersonalisaatioksi kutsutaan tilaa, jossa henkilön käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta hämärtyy. Hänestä saattaa tuntua, että hänen kehonsa on epätodellinen, muuttuu tai katoaa, tai että hän tarkkailee itseään oman kehonsa ulkopuolelta. Henkilö on kuitenkin tietoinen siitä, ettei kokemus ole ”totta”; hänen todellisuudentajunsa pysyy kokemuksen aikana hyvänä.

Suurin osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut depersonalisaatioelämyksen; sen voivat laukaista esimerkiksi tietyt lääkkeet tai fyysinen sairaus, henkisesti kuormittava tilanne tai univaje. Depersonalisaatiokokemukset ovat tavallisia myös erilaisissa psyykkisissä ongelmissa. Itse depersonalisaatiohäiriö voidaan diagnosoida, kun depersonalisaatiokokemus on jatkuva tai usein toistuva, se aiheuttaa henkilölle hankaluuksia ja ahdistusta, eikä toinen (psykkinen tai ruumiillinen) sairaus selitä depersonalisaatio-oireita.

Syyt

Depersonalisaatiohäiriön tärkein aiheuttaja on lapsuusiän toistuva trauma; eräiden lähteiden mukaan erityisesti emotionaalinen heitteillejättö ja kaltoinkohtelu ovat tärkeitä tekijöitä häiriön kehittymisessä. Myös perinnällinen alttius dissosiaation käyttöön altistaa depersonalisaatiohäiriön kehittymiselle. Satunnaisesti tapahtuva depersonalisaatiokokemus voi johtua monesta eri syystä, joista osa on mainittu yllä.

Brittiläinen tutkimusryhmä on havainnut, että depersonalisaatiokokemuksen aikana hermosolujen aktiivisuus vähenee alueilla, joilla tunnekokemukset syntyvät ja lisääntyy alueilla, joilla on havaittu olevan merkitystä tunteiden säätelyssä. Toisissa tutkimuksissa on todettu, että depersonalisaatiosta kärsivien potilaiden ns. sensorisen aivokuoren toiminnassa on häiriöitä. Sensorinen aivokuori käsittelee erityisesti näkö- ja kuuloaistimuksia sekä aistimuksia, joilla on merkitystä kehon hahmottamisessa kolmiulotteisessa tilassa.

Yleisyys

Depersonalisaatiohäiriön esiintyvyys on tuntematon. Amerikkalaisten tekemän selvityksen mukaan noin puolet aikuisväestöstä on joskus kokenut depersonalisaatioelämyksen, useimmiten kuormittavien olosuhteiden alaisena. Depersonalisaatiokokemukset ovat yleisiä myös erilaisissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten psykooseissa, rajatilahäiriössä, paniikkihäiriössä, traumaperäisissä häiriöissä tai muissa dissosiaatiohäiriöissä. Psykiatrisista potilaista depersonalisaatioelämyksiä raportoi lähteestä riippuen noin 40-80 %, ja noin 12 % voitiin saman tutkimuksen mukaan todeta diagnosoimaton depersonalisaatiohäiriö.(3) Koska kokemus on usein pelottava ja kokija yleensä huolissaan järkensä menettämisestä, ei moni puhu depersonalisaatioelämyksestä lääkärille. Häiriö onkin oletettavasti yleisempi kuin luullaan.

Depersonalisaatiohäiriö diagnosoidaan naisilla kaksi kertaa useammin kuin miehillä. Tämä johtuu kuitenkin luultavasti enemmän naisten halukkuudesta etsiä apua oireisiinsa kuin siitä, että naiset olisivat miehiä alttiimpia kehittämään häiriön. Monella depersonalisaatiokokemukset ovat alkaneet jo lapsuudessa, mutta hoitoon hakeutuvista suurin osa on murrosikäisiä tai nuoria aikuisia.

Oireet

Depersonalisaatiokokemus voi ilmetä hyvin monella tavoin. Tavallisia tuntemuksia ovat:

  • Epätodellisuuden tunne; tunne, että kaikki on unta, että elää ”sumussa” tai että katsoo omaa elämäänsä kuin elokuvaa.
  • Tunne, että ottaa osaa päivittäisiin tekemisiin olematta tunteellisesti läsnä (”oikea minä on jossakin muualla”).
  • Tunne siitä, että leijailee kehon ulkopuolella (”katsoo itseään katosta”).
  • Tunne, että keho tai osia siitä on katoamassa, tai keho muuttuu muulla tavalla (pienenee tai suurenee, ulkonäkö muuttuu jne.); tunne, että on näkymätön. Vaikeuksia tunnistaa oma peilikuva.
  • Tunne, että on ”robotti” tai kulkee ”autopilotilla”.
  • Derealisaatio, toinen dissosiaatio-oire, on tavallinen depersonalisaatiohäiriöstä kärsivillä. Siinä henkilö kokee ympäröivän maailman epätodelliseksi, unenomaiseksi tai, että ympäristö muuttaa muotoaan. Ympäristö saattaa esimerkiksi näyttää pienentyvän (mikropsia) tai suurentuvan (makropsia).

Potilas tietää, että tunteesta huolimatta depersonalisaatio ei ”oikeasti” tapahdu, ja on usein huolissaan mielenterveytensä puolesta. Osa pystyy paikantamaan selkeästi häiriön alun ja ensimmäisen depersonalisaatioelämyksen. Toisaalta joskus jatkuvasta poissaolosta ja epätodellisuudesta tulee vähitellen niin normaali olotila, että vasta saatuaan hoitoa toiseen psykiatriseen häiriöön henkilö ”havahtuu” ja oivaltaa kokeneensa jatkuvaa depersonalisaatiota ja derealisaatiota jo pitkän aikaa.

Robotti

Diagnoosi

Depersonalisaatiohäiriötä diagnosoidessa on tärkeä sulkea pois depersonalisaation muut mahdolliset aiheuttajat. Tämän vuoksi henkilöstä riippuen erilaiset lääketieteelliset tutkimukset (esimerkiksi verikokeet, EEG epilepsian poissulkemiseksi) ovat tärkeitä ruumiillisen sairauden toteamiseksi. Jos fyysistä aiheuttajaa ei löydy, pyritään tunnistamaan psykiatriset häiriöt, joiden seurausta depersonalisaatio voisi olla. Häiriötä epäiltäessä apua on myös erilaisista dissosiaatio-oireiden mittaamiseen kehitetyistä asteikoista. Tällaisia ovat esimerkiksi DES (dissociative experience scale), SCID-D (structured clinical interview for dissociative disorders) ja pelkästään depersonalisaatio-oireiden mittaamisen tarkoitettu DSS (depersonalization severity scale). Myös hypnoosiherkkyyttä mittaavia kyselyitä voidaan käyttää arvioinnin apuna.

Hoito ja ennuste

Depersonalisaatiohäiriön tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Koska häiriön taustalla on yleensä trauma, sen työstäminen terapiassa parantaa usein tilannetta huomattavasti. Myös kypsempien, ei-dissosiaatioon perustuvien psyykkisten puolustuskeinojen harjoittelusta sekä depersonalisaatiokokemuksen laukaisevi-
en tekijöiden selvittelystä on monesti apua. Joitakin tukee eri rentoutustekniikoiden opettelu erityisesti, jos potilas kokee depersonalisaatiokokemuksen kovin ahdistavaksi ja hätääntymisellään pahentaa oireita.

Itse depersonalisaatiokokemukseen ei ole lääkitystä. Koska depersonalisaation syy on usein negatiivisten tunnekokemuksien välttäminen, lääkitys voi kuitenkin epäsuorasti vähentää depersonalisaatiota tasaamalla mielialaa. Trisyklisten masennuslääkkeiden sekä serotoniinin takaisinoton estäjien on arveltu auttavan osaa, joskin eri tutkimukset antavat ristiriitaisia tuloksia. Parhaiten näistä lääkkeistä hyötyvät luultavimmin ne, joilla depersonalisaation taustasyynä on ahdistuneisuushäiriö tai masennus. Bentsodiatsepiinipohjaisia rauhoittavia lääkkeitä voi lyhytaikaisesti kokeilla erityisesti silloin, jos depersonalisaatiokokemusten epäillään johtuvan ahdistuneisuushäiriöstä, tai jos potilas kovin ahdistuu depersonalisaatiokokemuksesta, mikä johtaa edelleen tunteen voimistumiseen.

Yleisesti ottaen depersonalisaatiohäiriön ennuste on hyvä. Suurin osa potilaista toipuu täysin, erityisesti silloin, kun häiriön kehittymiselle tärkeä traumatausta voidaan osoittaa ja käsitellä. Osalle häiriö jää pysyväksi. Tällöinkin oireet saattavat ajan kuluessa lievittyä.

Depersonalisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)

  • Jatkuvia tai toistuvia kokemuksia olemisesta omien henkisten toimintojen tai oman ruumiin ulkopuolella, ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana (esim. tunne unessa elämisestä).
  • Todellisuudentaju säilyy depersonalisaatiokokemuksen aikana.
  • Depersonalisaatio aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.

[divider]
Lähteet: 

  1. Encyclopedia of Mental Disorders Depersonalization disorder
  2. Simeon, D., Gross, S., Guralnik, O., Stein, D., Schmeidler, J. & Hollander, E. 1997: . Am J Psychiatry 154:1107-1113. Feeling Unreal: 30 Cases of DSM-III-R Depersonalization Disorder (pdf)
  3. Simeon, D., Guralnik, O., Schmeidler, J. & Knutelska, M. 2004: Fluoxetine therapy in depersonalisation disorder: randomised controlled trial (pdf). British journal of psychiatry 2004/185: 31-36.
  4. Duodecim terveyskirjasto: Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen pakkovaellus (dissociative fugue) on harvinainen häiriö, jossa henkilö äkillisesti unohtaa identiteettinsä ja menneisyytensä, mahdollisesti omaksuu uuden identiteetin ja matkustaa odottamatta pois kotiympäristöstään. Tilan laukaisee yleensä trauma tai muu kuormittava elämäntilanne.

Syyt ja esiintyvyys

Kuten yllä todettiin, vaelluksen laukaisee useimmiten kuormittava elämäntilanne tai traumaattinen kokemus, jolloin ”vanhan” identiteetin unohtaminen ja pako tapahtumapaikalta suojaa tehokkaasti psyykeä estämällä ikävien tunteiden vyörymisen. Pakkovaellusepisodin kokee Suomessa noin kaksi ihmistä tuhannesta, mutta häiriön esiintyvyys kasvaa huomattavasti sotien, luonnonkatastrofien ja muiden suuronnettomuuksien aikana.

Oireet

Tavallisin vaelluksen kesto on muutamasta tunnista muutamiin päiviin, mutta kuukausien ja vuosienkin pituisia pakkovaelluksia on raportoitu. Lyhyen pakkovaelluksen kokenut henkilö näyttää usein vain tulevan myöhään kotiin tai olleen muutaman päivän poissa töistä. Toisaalta potilas saattaa matkustaa jopa tuhansia kilometrejä kotiseudultaan, ja hätääntyä löytäessään itsensä täysin oudosta ympäristöstä.

Vaelluksen alaisena oleva henkilö ei useinkaan juuri oirehdi psykiatrisesti, ja käynnissä oleva häiriö onkin vaikea tunnistaa. Pitkään kestävässä vaelluksessa henkilö saattaa aloittaa kokonaan uuden elämän; hankkia uuden työn, ystäviä ja puolison uudelta paikkakunnalta. Tavallisempaa kuitenkin on, että henkilö ahdistuu melko nopeasti vaelluksen alettua, koska menneisyyden muistaminen tuottaa vaikeuksia. Ahdistusta lisää puuttuva identiteettitunne tai todisteet, jotka puhuvat ”uutta” identiteettiä vastaan.

Diagnoosi

Pakkovaellusdiagnoosi annetaan yleensä vaelluksen rauhoituttua ja potilaan jouduttua viranomaisten käsiin tai etsittyään apua itse. Dissosiatiivisen pakkovaelluksen erotusdiagnostiikassa on tärkeää huomioida:

  • Fyysiset syyt, kuten tietyt epilepsiatyypit (esim. temporaaliepilepsia), tulee sulkea pois asianomaisin somaattisin tutkimuksin.
  • Psykoosit, kuten skitsofrenia ja mania, aiheuttavat joskus pakkovaelluksen kaltaista käytöstä. Toisin kuin psykoosisairauksissa, dissosiatiivisessa pakkovaelluksessa henkilön todellisuudentaju on kuitenkin hyvä.
  • Dissosiatiivinen identiteettihäiriö saatetaan joskus sekoittaa pakkovaellukseen. Pakkovaelluksessa mahdollinen uusi identiteetti ei kuitenkaan ole pysyvä. Jos pakkovaellus toistuu monia kertoja, dissosiatiivisen identiteettihäiriön mahdollisuus on kuitenkin hyvä pitää mielessä.
  • Teeskentelyn erottaminen aidosta pakkovaelluksesta voi olla vaikeaa. Teeskennelty käytös on usein oirekuvaltaan dramaattinen, ja sille on osoitettavissa taloudellinen, henkilökohtainen tai rikosvastuullinen syy. Näin voi kuitenkin olla myös aidossa tilanteessa.

Oireiden alkuperän selvittämisessä voidaan käyttää erilaisia dissosiaatioherkkyyttä mittaavia asteikoita ja strukturoituja haastatteluja. Tavallista on, että dissosiatiivisesti oireileva potilas saa tällöin korkeita pistemääriä, ja hänellä on mahdollisesti henkilöhistoriassaan aiempia dissosiaatioepisodeja (esim. dissosiatiivinen amnesia, depersonalisaatiokokemukset). Myös herkkä hypnotisoitavuus on tyypillistä dissosiaatio-oireita poteville.

Hoito

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Potilasta rohkaistaan muistele-
maan vaelluksen seurauksena unohdettua menneisyyttään, ja yleensä muisti palaakin vähitellen ajan kanssa. Joillekin potilaille saattaa hypnoosista olla apua. Vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyssä voidaan käyttää erilaisia traumaterapeuttisia tekniikoita. Muistikuvien hankkiminen vaelluksen ajalta on usein vaikeaa. Tämän sijasta terapiassa onkin hyvä keskittyä tunnistamaan tekijöitä, jotka aiheuttivat pakkovaelluksen, sekä keskittyä harjoittelemaan myös dissosiaatiota kypsempien puolustuskeinojen käyttöön.

Lääkityksellä ei itse vaelluksen hoidossa juuri ole sijaa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää erilaisiin psykiatrisiin liitännäisoireisiin, esimerkiksi masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Lääkityksestä voi myös olla apua vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyn aikana erityisesti, jos traumaperäiset oireet ovat hankalia.

Ennuste

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen ennuste on hyvä; suurin osa potilaista toipuu nopeasti, ja ”vanha” identiteetti siihen liittyvine muistoineen palaa. Pakkovaellus ei tavallisesti uusiudu, mutta joillakin vaellusepisodeja on enemmän kuin yksi.

Dissosiatiivisen pakkovaelluksen diagnostiset kriteerit (DSM IV)

  • Äkillinen, odottamaton matkustaminen pois kotiympäristöstä/työpaikalta sekä kyvyttömyys kerrata omaa menneisyyttä.
  • Identiteettikäsityksen hämärtyminen tai kokonainen tai osittainen uuden identiteetin omaksuminen.
  • Oireiden ei voida todeta johtuvan dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä eikä ilmenevän kemiallisen aineen vaikutuksesta (lääkitys, päihteiden käyttö) tai fyysisen sairauden vuoksi (esim. temporaaliepilepsia).
  • Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää haittaa sosiaalisessa tai ammatillisessa toimintakyvyssä tai muilla tärkeillä elämänalueilla.

 
[divider]
Lähteet: 
Encyclopedia of Mental Disorders: Dissociative Fugue
Jasper, F. 2003: Working with dissociative fugue in a general psychotherapy practice: A cautionary tale. A. Journal of Clinical Hypnosis, April 2003.
Duodecim terveyskirjasto: Dissosiatiivinen pakkovaellus

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiatiivinen amnesia

Dissosiatiivinen amnesia

Dissosiatiivisen amnesian (muistinmenetyksen), vanhalta nimitykseltään psykogeenisen amnesian, pääoire on kykenemättömyys muistaa itselleen tärkeää, useimmiten henkisesti kuormittavaa tai traumaattista informaatiota. Muistiaukko on liian laaja ollakseen tavallista unohtelua, eikä se johdu elimellisistä syistä tai esimerkiksi päihteiden käytöstä.

Dissosiatiivinen amnesia voidaan jakaa alatyyppeihin amnesian laajuuden mukaan:

  • Paikallinen (lokalisoitunut) amnesia käsittää tietyn ajanjakson (yleensä muutamasta tunnista muutamaan päivään, mutta pidemmätkin jaksot ovat mahdollisia) henkilön elämästä. Usein kyseessä on osa traumasta ja sen jälkeisestä ajasta. Esimerkiksi jotkut WTC:n terrori-iskusta selvinneet muistavat itse koneen iskeytymishetken, mutta eivät sitä, kuinka selvisivät ulos rakennuksesta, ja miten he jättivät onnettomuusalueen.
  • Valikoiva (selektiivinen) amnesia on kyseessä, kun henkilö muistaa vain pieniä palasia tietyn ajanjakson ajalta. Esimerkiksi lapsena toistuvasti traumatisoitu saattaa muistaa vain pieniä välähdyksiä tapahtumista pystymättä rakentamaan muistoista kokonaisuutta.
  • Jatkuvassa amnesiassa muistinmenetys alkaa tietystä (traumaattisesta) ajankohdasta ja jatkuu katkeamatta nykyhetkeen.
  • Yleistyneessä amnesiassa henkilöllä ei ole minkäänlaisia muistikuvia menneisyydestään. Häiriö on niin vakava, että sitä poteva tuodaan usein suoraan ensiapuun.
  • Systematisoitunut amnesia rajoittuu vain tiettyyn informaatiokategorian. Henkilöltä saattavat esimerkiksi puuttua kaikki muistikuvat tietystä paikasta tai perheenjäsenestä.

Tavallisimmat amnesian muodot ovat paikallinen ja valikoiva amnesia. Potilaat, joilla voidaan todeta jatkuva, yleistynyt tai systematisoitunut amnesia, kärsivät useimmin jostakin muusta dissosiaatiohäiriöstä, esimerkiksi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

Syyt ja esiintyvyys

Dissosiatiivisen amnesian pääsyy on yleensä traumaattinen tai hyvin kuormittava kokemus, jonka potilas on kokenut tai joutunut todistamaan, kuten esimerkiksi onnettomuus, sotatila, itsemurhayritys tai lapsen kaltoinkohtelu. Perinnöllinen alttius epäkypsien puolustusmekanismien käyttöön ja dissosiaation ”harjoittelu” lapsena tapahtuneiden kuormittavien kokemusten johdosta edesauttaa sekin amnesian puhkeamista. Kuten muillekin dissosiaatiohäiriöistä kärsiville, dissosiatiivista amnesiaa poteville potilaille on tyypillistä herkkä hypnotisoitavuus.

Tarkkoja dissosiatiivisen amnesian esiintymislukuja ei ole, mutta se on luultavasti melko yleinen. Häiriö voi ilmetä missä iässä tahansa, mutta hoitoon hakeutuvista suurin osa on nuoria aikuisia.

Oireet ja diagnoosi

Amnesian lisäksi dissosiatiiviseen muistinmenetykseen saattaa liittyä joukko muita psykiatrisia oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, unettomuutta tai traumaperäisiä oireita. Potilas saattaa myös olla hämmentynyt ja huolestunut muistamattomuudestaan, yleensä sitä voimakkaammin, mitä tärkeämmäksi koetusta informaatiosta on kyse.

Diagnoosi tehdään sulkemalla pois muut mahdolliset muistinmenetyksen aiheuttajat. Muita amnesian aiheuttajia ovat esimerkiksi:

  • Epileptiset kohtaukset, jotka saattavat aiheuttaa dissosiatiivista amnesiaa muistuttavia poissaoloja; tämän vuoksi EEG on hyvä tehdä mahdollisen epilepsian tunnistamiseksi.
  • Päähän kohdistunut fyysinen trauma. Pään traumasta johtuvassa muistinmenetyksessä amnesia käsittää yleensä trauman sekä osan sitä edeltäneestä ajasta. Dissosiatiivisessa amnesiassa muistinmenetys taas yleensä kattaa osan traumatapahtuman lopusta sekä sen jälkeisestä ajasta.
  • Elimellisistä syistä (kuume, infektio) johtuva sekavuustila tai dementia. Näihin liittyvä muistinmenetys on yleensa laaja-alainen, ja toisin kuin dissosiatiivisessa amnesiassa, potilaan todellisuudentaju on eriasteisesti häiriintynyt.
  • Ikääntymiseen liittyvä muistin huononeminen, joka on mahdollista tunnistaa potilaan iän perusteella.
  • Myrkytystila esimerkiksi päihteiden väärinkäytön seurauksena. Yleensä vierasaineen nauttiminen on kuitenkin osoitettavissa esimerkiksi verikokeella. Myrkytystilan aiheuttama amnesia ei myöskään ole palautuva (unohdettua materiaalia ei yrityksistä huolimatta ole mahdollista muistaa).
  • Amnesian teeskentely. Teeskennelty amnesia on yleensä oirekuvaltaan dramaattinen, sille on selkeät taloudelliset, rikosoikeudelliset tai henkilökohtaiset perusteet, ja henkilöltä puuttuu dissosiatiohäriöistä kärsivien herkkä hypnotisoitavuus.

On myös hyvä selvittää, kärsiikö potilas jostakin muusta dissosiaatiohäiriöstä, joka yhtenä oireenaan aiheuttaa muistamattomuutta. Dissosiaatiohäiriöiden diagnosoimiseen on olemassa erilaisia strukturoituja haastatteluja, esimerkiksi niin sanottu DES (dissociative experience scale) -skaala ja puolistrukturoitu SCID-D-haastattelu (Structured Clinical Interview for Dissociative Disorders). Myös hypnoosiherkkyyttä mittaavia kyselyitä voidaan käyttää arvioinnin apuna. Erityisesti dissosiatiiviseen amnesiaan kehitettyjä haastatteluja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Hoito

Dissosiatiivisen amnesian tärkein hoitomuoto on psykoterapia, jonka tavoitteena on auttaa potilasta muistamaan ainakin osa dissosioiduista muistoista. Kun terapiassa on luotu turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, palautuvat muistot monesti vähitellen itsestään, yleensä terapiaistuntojen ulkopuolella. Osalla muistot palaavat kokonaan ilman hoitoa useimmiten silloin, kun potilas kokee olonsa turvallisemmaksi, ja/tai kun ympäristössä tapahtuu jotain, joka laukaisee dissosiaation vähittäisen purkautumisen.

Joissakin tapauksissa muistaminen ei tapahdu itsestään. Tällöin voidaan harkinnanvaraisesti koettaa erilaisia muistamistekniikoita tai hypnoosia. Myös rauhoittavan lääkityksen käyttö ennen istuntoa saattaa auttaa erityisesti, jos muistamisella on kiire, tai dissosioitu informaatio on todennäköisesti sisällöltään hyvin negatiivista.

Kun potilas vähitellen on alkanut muistamaan, seuraa terapian toinen vaihe, joka keskittyy muistetun materiaalin työstämiseen, traumasta toipumiseen ja sen integroimiseen osaksi menneisyyttä ilman, että trauma jatkuvasti muistuttaa olemassaolostaan eri jälkivaikutusten muodossa. Potilasta myös autetaan kypsempien puolustusmekanismien löytämisessä sekä mietitään tapoja, joilla ehkäistä tulevaisuuden amnesiaepisodit.

Lääkityksellä on itse amnesian hoidossa hyvin vähän sijaa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää häiriön liitännäisoireisiin, kuten masennukseen, ahdistuneisuuteen tai unettomuuteen.

Ennuste

Suurin osa dissosiatiivista amnesiaa potevista pystyy lopulta muistamaan sen verran unohdettua informaatiota, että pystyy rakentamaan tapahtuneista mielekkään kokonaisuuden ja näin saavuttamaan paremman käsityksen itsestään ja menneisyydestään. Joillakin – erityisesti jos amnesian syy on toistuva lapsuuden trauma, esimerkiksi lapsen kaltoinkohtelu tai seksuaalinen hyväksikäyttö – amnesia kuitenkin kroonistuu, eikä dissosioituihin muistoihin koskaan päästä kunnolla käsiksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että unohdettujen traumojen jälkioireita voidaan tasata hyvinkin paljon ilman traumaattisen aineksen läpikäymistä.

Dissosiatiivisen amnesian diagnostiset kriteerit (DSM IV)

Keskeinen häiriö on yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä hänelle tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista tai stressin sävyttämää tietoa, ja häiriö on liian laaja ollakseen tavallista unohtelua.

Häiriö ei esiinny ainoastaan dissosiatiivisen identiteettihäiriön tai pakkovaelluksen, traumaperäisen stressihäiriön, akuutin stressihäiriön tai somatisaatiohäiriön aikana eikä johdu minkään kemiallisen (esim. huumeen tai lääkkeen) suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tai neurologisesta tai muusta ruumiillisesta häiriöstä (esim. pään vammasta johtuva muistihäiriö).

Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.
[divider]
Lähteet: 
Encyclopedia of Mental Disorders: Dissociative Amnesia
Duodecim terveyskirjasto: Dissosiatiivinen muistinmenetys

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.