Tunteiden kokeminen

Tunteiden kokeminen

Monen selviytyjän on vaikea sietää erilaisia tunteita, edes positiivisia, kuten ilo. Tunteiden kokeminen voi olla hankala asia. Mahdollisesti koko elämän kestäneen tunteiden tukahduttamisen seurauksena niiden salliminen voi tuntua hyvin pelottavalta. Yleisin puolustautumiskeino on jonkin sijaistoiminnan aloittaminen; selviytyjä saattaa vaikkapa pelon tai ahdistuksen tunteista irroittautuakseen hukuttautua töihin. Muita sijaistoimintoja ovat esimerkiksi pakonomainen syöminen, itsensä nälkiinnyttäminen tai vahingoittaminen, toisten loukkaaminen, tavaroiden rikkominen, terapian sabotaasi tai oman elämän sekoittaminen. Kun tunnistat omat tapasi reagoida tunnekokemuksiin, voit niiden sijasta vähitellen harjoitella alla olevan tunteen oikeanlaista hallitsemista.

Tunnekokemuksen noustessa älä taistele sitä vastaan. Pysähdy, anna tunteen olla ja kysy itseltäsi: ”Millaista on vain olla ilman pakonomaista touhuamista? Kuinka minä selviän?” Tunnekokemus voi ahdistaa tai aiheuttaa kipua tai paniikkia. Tämä ei tarkoita, että olisit jollakin tavoin huono tai epäonnistunut – se on enemmänkin merkki siitä, kuinka vaarallista tunnekokemukset ovat sinulle aikaisemmin olleet, ja kuinka urhea sinun on nyt oltava, jotta pääsisit jälleen kosketuksiin niiden kanssa.

Ei haittaa, vaikka olisit epävarma siitä, mitä oikeastaan tunnet. Koska tunteet ovat niin pitkään olleet sinulta kiellettyjä, ei sinulla luultavasti juurikaan ole kokemusta siitä, miltä eri tunteet tuntuvat, puhumattakaan, mitä sanoja niiden kuvaamiseen pitäisi käyttää. Saattaa esimerkiksi olla, että lapsuudenkodissasi ilon avoimesta näyttämisestä rangaistiin, jolloin aikuisena ilo, pelko, kipu ja häpeä sekoittuvat keskenään. Tätä ei tarvitse säikähtää, eikä sille toistaiseksi ole tarvetta tehdä mitään erityistä – riittää, että pysähdyt hetkeksi ja annat tunteen olla.

Kaikki tämä voi kuulostaa helpolta, mutta on käytännössä usein hyvin vaikeaa. Älä painosta itseäsi liikaa. Tuntemisen harjoittelu on samantapaista fyysisen harjoittelun kanssa; huonokuntoisen kehon pakottaminen tunnin jalkakyykkyihin ei ole järkevää, vaan pikemminkin vahingollista. Ei, kuntoilija aloittaa harjoittelun ensin muutamalla liikkeellä ja lisää harjoittelua vähitellen, koetellen kestokykyään sitä kuitenkaan ylittämättä. Kun harjoittelet tuntemista, salli tunteen aluksi olla vain hetken, ja seuraavalla kerralla hieman pidempään. Huomaat, että sisäinen vahvuutesi lisääntyy ajan kuluessa, ja vähitellen kestät tunnekokemuksia huomattavasti pidempiä aikoja ilman pakottavaa tarvetta purkaa tunnetta mahdollisesti epäterveellisiin sijaistoimintoihin.

Kokiessasi tunnetta sinun ei tarvitse olla toimeton. Voit kuvata tunnetta eri tavoin, esimerkiksi maalaten, tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla tai kirjoittamalla ylös tunteesta seuraavia mielleyhtymiä. Älä analysoi, vaan kirjoita intuition pohjalta. Tällainen työskentely ei ole sijaistoimintaa, koska käytät sitä tunteen työstämiseen sen sijaan, että yrittäisit näin irrottautua siitä.

Kun olet saavuttanut sietokykysi rajan, sulje tunne. Tämä on esimerkki tilanteesta, jossa dissosiaatiota voi käyttää hyväksi; voit kuvitella esimerkiksi katkaisevasi sähkön, sulkevasi oven tai liukuvasi pois tunteen ulottuvilta. Kun olet siirtänyt tunteen sivuun, onnittele itseäsi. Kirjoita onnistuminen ylös, halaa itseäsi tai siirry itsellesi mukavaan tunteeseen.

 
[divider]
Lähteet: 
M.A.H. Network – Lambert, S: Sitting with Feelings

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.

Ehdotuksia toipumisprosessiin

Toivorasia. Maalaa tai koristele lasipurkki tähdillä ja hileillä. Kun positiivisia asioita (mukava tapahtuma, toiveen täyttymys, uusi näkökulma johonkin asiaan) tapahtuu, kirjoita se paperilapulle ja laita rasiaan. Rasian sijasta voit halutessasi koristella vihon tai pienen kirjan, ja kirjata tapaukset siihen. Piilota rasiaan myös pieniä lahjoja itsellesi. Huonon hetken yllättäessä voit lueskella rasian lappusia sekä valita rasiasta lahjan. Voit lisäksi kirjoittaa itsellesi toivekirjeen ja antaa sen ystävällesi, joka postittaa sen sinulle huomatessaan, että tarvitset rohkaisua.

Toipumispolku. Piirrä elämäsi kulku menneisyydestä nykyisyyteen ja kuviteltuun tulevaisuuteen. Aloita alusta: tämä voi olla lapsuutesi tai aika, jolloin ensimmäisen kerran aloit muistaa. Kartoita etenemisesi ja ennusta tulevaisuus. Miltä polun ympäristö näyttää, ja kuinka selkeä polun ja ympäristön raja on? Missä kohdassa polkua olet, ja onko lähelläsi ihmisiä? Näetkö polun pään? Onko polku suora, vai haarautuuko se eri vaihtoehtoihin? Kun pidät kuvan, voit palata sen pariin myöhemmin ja nähdä matkasi edistymisen sekä asiat, jotka ovat muuttuneet, näiden joukossa näkemyksesi tulevaisuudesta.

Piilota rohkaisevia viestejä ympäri taloa; kirjojen väliin, tyynyjen alle, vaatteiden taskuihin – paikkoihin, joista löydät niitä odottamatta, ja jotka muistuttavat arvostasi.

Tukipuu. Piirrä puu ja sen lehdiksi asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä. Ihmiset, kirjat, musiikki, sade, auringonpaiste, maa jalkojen alla tai ajatus Jumalasta, isot ja pienet asiat. Käytä värejä tunneilmaisuun, ja muista piirtää myös juuret. Säilytä puu, tee muutaman kuukauden päästä uusi ja huomaa, kuinka elämäsi ja oma minäsi on muuttunut. Talleta puusi kanssa myös kuvaus nykyisistä elinoloistasi ja mielialastasi sekä se, millaisia tunteita kuva sinussa herättää.

Harjoita päämäärätöntä ystävällisyyttä: piilota esimerkiksi kaunis runo kirjaston kirjan väliin. Saatat huomata, että metsä vastaa kuten sinne huudetaan.

Riippakiven tekoon voit käyttää esimerkiksi pahvia, paperimassaa ja köyttä. Kirjoita, piirrä ja kiinnitä erilaisin symbolein riippakiveen kaikki loukkaukset, traumat, haavat ja arvet, joita olet elämässäsi saanut: ”Roikotin kiveä eteisen katosta ja joka kerran kulkiessani sen alta tunsin masennuksen sijasta iloa. Huomasin ihailevani naista, joka siitä huolimatta, että veti perässään sellaista lastia, pystyi kulkemaan… laulamaan, luomaan ja touhuamaan kaikenlaista. Toisinaan kutsun sitä taistelukiveksi, koska se on todiste kokemuksistani, häviöistäni ja voitoistani.”

Aloita kiitoskirja, ja kirjoita joka päivä siihen kolme asiaa, joista olet kiitollinen.

Sisäinen puutarha. Kuvittele itsesi kauniiseen puutarhaan. Tämä on turvallinen, parantava paikka ja kuuluu vain sinulle. Mitään, mitä et sinne halua, ei siellä myöskään tarvitse olla. Kulkiessasi puutarhassa havaitse sitä kaikilla aisteillasi – huomaa lintujen laulu ja tuulen kuiskaus lehdissä, ympäristön värikirjo ja maa jalkojesi alla. Hengitä syvään. Millainen puutarhasi on? Onko siinä eri paikkoja persoonallisuutesi eri osille (vanha puutarhakeinu pajun alla yhdelle ja kukkaniitty toiselle tai leikkialue lapsille?) Haluaisitko, että puutarha on paikka, jonne voit tulla silloin, kun haluat olla rauhassa ja päästä kosketuksiin henkisyytesi kanssa? Tarvitseeko joitain alueita vielä kehittää? Miltä tuntuu siivota puutarhassa: raivata heitteille jätetyille ja unohdetuille asioille tilaa tai kitkeä pois sellaista, joka ei enää ole käyttökelpoista?

Tällainen mielikuvituspuutarhan kitkeminen voi symboloida alitajunnassasi tapahtuvaa paranemista. Vaikka itse pidät taukoa, alitajuntasi jatkaa. Kun palaat puutarhaasi päiviä tai viikkoja myöhemmin, saatat löytää sieltä uusia silmuja.

Muistohuone on turvapaikka, jonne voit tallentaa muistoja, kunnes myöhemmin palaat työskentelemään niiden kanssa. Se on mukava, yksityinen ja turvallinen. Muistohuone voi olla oikea huone, huoneen osa tai kuviteltu paikka. Voit kalustaa sen viihtyisillä huonekaluilla ja tyynyillä. Haluat ehkä asettaa kaksin- tai kolminkertaiset lukot oviin ja ikkunoihin sekä järjestää vahdin huoneen ulkopuolelle. Voit ripustaa seinille rakkaidesi kuvia, asetella ruukkukasveja ikkunalle, tapetoida seinät lempivärilläsi ja tuoda leluja sisÃäiselle lapsellesi. Muistialueena voi olla myös esimerkiksi niitty, metsä tai ranta.

Muistot voi tallettaa huoneeseen eri tavoin: voit laittaa ne aarrearkkuun, muistilehtiöön, hyllykköön, seinien kuviin, maalata lattiaan, tai ne voivat muodostua ilmaan kun kutsut niitä. Sekoita ja yhdistele sekä muuta varastointia niin usein kuin haluat. Voit varastoida kuvat ja äänet erillään tunteista ja reaktioista. Muistohuoneen käyttö auttaa sinua muistojen hallinnassa: siihen on mahdollista siirtää muistoja pois lähitietoisuudesta, ja se luo mukavan ja turvallisen työskentelytilan, jossa työstää muistojasi.

Kirjoita tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, ja lue se sisäiselle lapsellesi.

Naamio voi kuvata monia eri asioita itsestäsi. Se voi kuvata asioita, joita näytät ulospäin; millaiset ovat naamion kasvonpiirteet? Ovatko silmät varjoisat tai piilossa näyttämättä mitään siitä, mitä niiden alla on? Onko suu hymyssä vai viivasuora? Mitkä värit symboloivat tunteita, joita näytät ulospäin? Naamio voi myös näyttää, mitä sisältyy ulkokuoren alle. Käännä naamio tai käännä ensimmäinen kerros sivuun. Onko pinta sateenkaaren värinen ja täynnä ihmisiä, puita ja lintuja? Vai onko se rikkinäisten munankuorien ja metalliromun sekamelska tai vain sysimusta? Naamio voi olla kerrostunut ja näyttää kaikki eri kasvosi. Onko kerroksilla tietty järjestys? Ovatko jotkut kasvoista yhteydessä toisiinsa? Katsovatko yhdet kasvot toisen lävitse? Naamio voi symboloida ihmistä, jollainen haluaisit olla. Voit värittää sen vahvoilla väreillä tai tarkasti ja hienostuneesti.

Naamion tekoon voit käyttää kaikenlaista materiaalia – pahvia, maalia, kreppi- ja silkkipaperia, hileitä, liimaa, kananmunankuoria, puuta, kuivattuja kasveja, lehdistä leikattuja kuvia, paperimassaa. Kun naamiosi on valmis, säästä se ja kaiva se esiin muutamien kuukausien kuluttua. Onko minäkuvasi muuttunut? Onko naamiosi ulospäin edelleen samanlainen? Onko naamio mielestäsi sopiva, vai haluaisitko muuttaa sitä jollain lailla? Haluatko lisätä siihen kerroksia? Oletko mielestäsi lähempänä ihanneminääsi?

Muuta kipu toivoksi. Tämä harjoitus on erityisen hyvä sinulle, joka vahingoitat itseäsi tai koet kehosi tai sen osat itsellesi vieraiksi. Piirrä kauniita asioita (kukkia, eläimiä tms.) ja sanoja ihoosi alueille, joita vahingoitat tai jotka tuntuvat vierailta. Jos satutat käsiäsi, tee mukavantuntuinen ranneke esimerkiksi nahasta, silkistä tai tekoturkiksesta, ja kirjoita siihen rohkaisevia viestejä tai rakkaidesi nimiä. Muista ranneke ja kaikki siihen kirjoitetut asiat, kun sinun tekee mieli vahingoittaa käsiäsi. Voit myös ostaa lahjoja vahingoitetuille ja unohdetuille ruumiinosillesi: kauniita koruja, nauhoja ja vaatteita, materiaaleja, jotka tuntuvat hyvältä iholla, tuoksuvia ja hoitavia öljyjä, voiteita ja saippuoita.

Jos kehon hemmottelu tuntuu sinusta mahdottomalta ja viiltelyhimo vaikealta vastustaa, piirrä ihoosi viiltoja punaisella tussilla veitsen sijaan. Voit myös pidellä jääpalaa ihoa vasten. Tällä tavoin raivon ja itseinhon jäljet ovat nähtävissä, mutta vaurio ei ole pysyvä.

 
[divider]
Lähteet: 
M.A.H. Network – Lambert, S: Suggestions For Healing

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.

Dissosiaation käyttö toipumisprosessissa

Vaikka traumamateriaalin työstäminen on tärkeää, itsensä venyttäminen kestokyvyn rajoille ei juuri ole perusteltua. Terapian tarkoitus ei ole traumatisoida selviytyjää lisää, ja kokeneet terapeutit pitävätkin sopivassa tahdissa etenemistä onnistuneen hoidon kulmakivenä. Raskaan muiston työstäminen pidemmälle kuin mitä itse pystyy kestämään ei kuulu traumaterapiaan, koska se ei huomioi selviytyjän valmiutta työstää vaikeita kokemuksia, saattaa johtaa dissosiaation lisääntymiseen ja terrorisoida sisäisen tasapainon itsemurhahakuisuuteen asti.

Siksipä vatvottuasi koko viikonlopun uusien, kauheiden muistikuvien kanssa ja kokiessasi, ettei prosessi enää ole kovinkaan parantava – seis! Kiinnitä huomio muualle, dissosioi, etäännytä itsesi muistosta.

Jos annat itsellesi luvan toimia näin ennen kuin tilanne on edennyt liian pitkälle, vältät ajautumisen epätoivoon ja epäterveellisten selviytymismekanismien, kuten itsetuhoisuuden, syömishäiriöiden tai päihteiden käytön, tarvetta. Tämä myös antaa hallinnan tunteen oman toipumisprosessin yli. Ajan kuluessa uuden materiaalin työstäminen muuttuu myös vähemmän pelottavaksi, koska osaat säädellä työstämisaikaa ja -paikkaa, ja näin pitää itsesi turvassa.

Alla on lueteltu joitakin konkreettisia ehdotuksia, joita voit koettaa:

Imeytä muisto kauniiseen väriin tai valkoiseen valoon, kunnes se on kokonaan haalistunut.
Tallenna muisto tietokoneelle (kirjoita, piirrä, nauhoita tms.), sulje tiedosto ja mahdollisesti lukitse se salasanalla. Sulje sitten kone.
Kohtele muistikuvaa hyvin konkreettisella tavalla sen jatkumisen estämiseksi. Jos olet ollut kiinnisidottuna jossakin, kuvittele jonkun tulevan ja katkovan köydet.
Sovi terapian lisäksi tietty aika, jolloin keskityt muiston työstämiseen – esimerkiksi viisi minuuttia päivässä. Aseta hälytys soimaan ajan päättymisen merkiksi. Hälytyksen lauettua kiinnitä huomiosi heti johonkin muuhun, itsellesi mieluisaan tekemiseen.
Kuvittele katsovasi muistoa väärin päin olevan kaukoputken läpi. Anna sen pienentyä ja etääntyä kunnes et lopulta enää erota sitä.
Erityisesti jos sairastat dissosiaatiohäiriötä, voit antaa muiston identiteetille tai persoonallisuuden osalle, joka voi pitää sitä työstämisen väliajalla, mutta ei itse kuitenkaan vahingoitu siitä (henkiolento, eläinhahmo, auttaja tms). Voit myös luoda vahvan, positiivista energiaa huokuvan ”mielikuvituskaverin” tai ”vale-identiteetin”, joka voi kantaa muistoa, kun et itse sitä käsittele.
Dissosiaatiohäiriössä muistava identiteetti/persoonallisuuden osa voi käydä levolle siksi aikaa, kun sinä ja muut identiteetit keräätte voimia muiston jakamiseen ja muistavan identiteetin tukemiseen. Korosta, ettei kyseessä ole rangaistus vaan yritys lohduttaa ja välittää hänestä. Hän voi halutessaan kuvitella vuoteen ja alueen, jossa se sijaitsee (huone, pilvi, puutarha, luola, saari tms.). Toinen identiteetti voi istua hänen vierellään hänen nukkuessaan.
Ota pitkä, lämmin suihku. Kuvittele, että muisto on iholle maalattu väri, ja anna veden huuhtoa se pois. Suihkun jälkeen hemmottele kehoasi.
Laita muisto kuviteltuun arkkuun, lukitse se ja pudota se meren pohjaan korallien ja kasvien sekaan haiden vartioitavaksi.
Käytä dissosiaatiota tyhjentämään mieli ja pysäyttämään ajatukset tai liu’u pois muiston ulottuvilta.
Kuvittele muisto televisioruutuun ja sulje televisio.
Luo suuri, vahva ja paksu seinä torjumaan muisto.

[divider]
Lähteet: 
M.A.H. Network – Lambert, S. 1992: Using Your Dissociative Skills In Healing

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.

Trauman hoito: kolmivaiheinen malli

Erityisesti kompleksin trauman hoitoon suositellaan Suomessa mallia, joka koostuu kolmesta vaiheesta:

Vaihe 1:
Ensimmäisessä eli vakauttamisvaiheessa pyritään rakentamaan hoidolle luottamuspohja, vähentämään traumaperäisten oireiden häiritsevyyttä sekä vakauttamaan potilaan elämäntilanne. Jos potilaalla on useita psykiatrisia liitännäisongelmia tai riittämätön tukiverkko, hoidossa ei välttämättä edetä tätä vaihetta pidemmälle.

Vaihe 2:
Toisessa eli trauman käsittelyvaiheessa käydään traumamuistoja vaiheittain läpi, sekä pyritään tuomaan dissosioituja persoonallisuuden osia lähemmäs toisiaan.

Vaihe 3:
Viimeisessä vaiheessa (uudelleen suuntautuminen) keskitytään normaalielämään palaamiseen ja ihmissuhteisiin. Tässä vaiheessa potilaan on muistamisen lisäksi sisäistettävä traumatisaation merkitys omalle elämälleen (trauman realisaatio), jotta dissosioidut kokemukset ja persoonallisuuden osat voivat yhdistyä eheäksi kokonaisuudeksi. Sekundaarisessa ja tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa potilaan on opittava kypsempien puolustusmekanismien käyttöä, jotta osien yhdistyminen olisi pysyvä.

Trauman hoito: käsittelyvaiheetVaiheita sovelletaan jokaiseen potilaaseen yksilöllisesti. Hoidossa ei myöskään yleensä edetä suoraviivaisesti vaiheesta 1 vaiheeseen 2 ja lopuksi vaiheeseen 3, vaan niiden välillä liu’utaan joustavasti. Esimerkiksi trauman käsittelyssä (vaihe 2) joudutaan yleensä toistuvasti palaamaan oireiden hallinnan ja yleisen elämäntilanteen vahvistamiseen (vaihe 1).

Hoitovaiheiden toteutuksessa käytetään usein erilaisia terapiatekniikoita selviytyjän oireista ja terapeutin omista tottumuksista riippuen. Näitä ovat esimerkiksi kognitiivis-behavioraaliset tekniikat, silmänliiketerapia ja dialektinen käyttäytymisterapia.

Kolmivaiheisen hoitomallin hoitovaiheiden tavoitteet:

1. Vakauttamisvaihe

  • Luottamuksen ja tukiverkon rakentaminen
  • Turvallisuuden varmistaminen
  • Tunteiden ja impulssien säätely ja vakauttaminen
  • Tieto trauman jälkivaikutuksista; oireiden hallinnan opettelu
  • Itsensä hoitaminen

2. Trauman käsittely

  • Trauman käsittely ja yhdistäminen osaksi selviytyjän menneisyyttä

3. Uudelleen suuntautuminen

  • Tyydyttävät ihmissuhteet ja seksuaalisuus
  • Normaali päivittäinen elämä

Vakauttamisvaihe

Sekä selviytyjän nykyiselle elämänlaadulle että tulevalle traumatyöskentelylle on välttämätöntä, että elinolosuhteet ovat mahdollisimman vakaat. Tämän vuoksi terapiassa keskitytään aluksi selviytyjän elämäntilanteen tasaamiseen. Tähän kuuluvat muun muassa selviytyjän turvallisuuden lisääminen, traumaperäisten oireiden hallinnan opettelu sekä sosiaalisen tukiverkon ja luottamuksen rakentaminen.

Traumaperäisten oireiden hallinta

Selviytyjällä on usein ongelmia tunnekokemusten säätelyssä: hän saattaa toisaalta olla hyvin etääntynyt ja irrallaan itsestään ja tunteistaan, ja toisaalta äkillisesti joutua voimakkaiden tunteiden valtaan. Näennäisen mitättömät asiat saattavat myös saada aikaan traumamuistojen vyöryn. Osittain näistä syistä johtuen selviytyjän impulssikontrolli on usein heikko; hän toimii hetken mielijohteesta, ja hänen saattaa olla vaikea hahmottaa tekonsa seurauksia.

On tärkeää, että selviytyjä saa tietoa trauman jälkioireista. Tämä vähentää oireiden aiheuttamaa hämmennystä, ja auttaa selviytyjää tunnistamaan ja lopulta vaikuttamaan käyttäytymiseensä. Selviytyjän on myös hyvä kartoittaa trauma- ja tunnevyöryjä laukaisevia asioita (värit, vuosipäivät, esineet, kuviot), jotta hän voi tulevaisuudessa paremmin ennakoida oireiden voimistumista.

Vakauttamisvaiheessa traumapohjaisen käytöksen aiheuttajaan (esim. miksi selviytyjä ei pysty nukkumaan selällään) tai siihen, miksi jokin asia aiheuttaa voimakasta ahdistusta, ei vielä paneuduta, sillä tämä voi johtaa muistojen laukeamiseen selviytyjän olematta siihen vielä valmis. Tavoite on, että selviytyjä oppii ennakoimaan ja rauhoittamaan voimakkaita tunnekokemuksia. Myöskään traumamuistoja ei pyritä analysoimaan, vaan niiden tunkeutuessa selviytyjän tajuntaan häntä opastetaan niiden vyörymisen hillitsemiseen.

Kts. Dissosiaation käyttö toipumisprosessissa

Turvallisuuden lisääminen

Turvallisuusriskejä selviytyjän elämässä saattavat olla esimerkiksi lapsuusajan traumatisoivien ihmissuhteiden vaikutuspiirissä eläminen, väkivaltainen parisuhde tai korostunut riskinotto. Selviytyjä voi tarvita apua esimerkiksi turvallisen asumisympäristön järjestämisessä, tai hänen päiväjärjestyksensä (rutiinien, kuten työn tai koulun puute, elämän ennustamattomuus ja kaaoottisuus) tarvitsee usein korjaamista. Turvallisuutta lisää myös se, että selviytyjä oppii hallitsemaan traumaperäisiä oireitaan, jolloin näistä johtuvat ongelmat (itsetuhoisuus, päihteiden väärinkäyttö, syömishäiriö) vähenevät.

Luottamuksen rakentaminen

Henkilön, joka on elämässään kokenut useita ihmisten aiheuttamia traumoja, on usein vaikea luottaa. Toisaalta hän saattaa olla hyvin naiivi ja tulla helposti hyväksikäytetyksi, koska hänen henkilökohtaisia rajojaan ei ole lapsena kunnioitettu, ja toisaalta lapsen tasolla toimivat persoonallisuuden osat eivät tunnista ”vaaran merkkejä” ja kiintyvät helposti hyväksikäyttäjään. Aikuisena itsenään selviytyjä välttää läheisiä ihmissuhteita, ja saattaa nähdä itsensä uhrina terapiasuhtessa samalla tavoin kuin aiemmissa ihmissuhteissaan. Ei ole harvinaista, että luottamuksen rakentaminen vie vuosia.

Koska selviytyjillä on yleensä vaikeuksia hahmottaa henkilökohtaisia rajoja, terapeutin ja selviytyjän on hyvä sopia terapiasuhteen rajoista heti hoidon alussa. Selviytyjän luottamusta vahvistaa, kun terapeutti on johdonmukainen, pitää kiinni sovituista tapaamisista, ei lupaa liikaa mutta toisaalta pysyy sanomassaan. Ympärivuorokautinen saatavilla olo ja toistuva selviytyjän ”pelastaminen” ei yleensä ole hyväksi, sillä se lisää selviytyjän riippuvuutta terapeutista ja vahvistaa uskomusta, että selviytyjä on liian heikko selviytyäkseen itse. Tämän sijaan on parempi sopia ajoista, jolloin terapeutti on istuntojen välillä selviytyjän tavattavissa.

Omasta itsestä huolehtiminen

Pitkäaikaisen traumatisoitumisen seurauksena selviytyjän kehosta on usein tullut vihollinen, joka tuottaa kipua ja muita ei-toivottuja aistimuksia. Toisaalta selviytyjästä voi tuntua, etteivät hän ja keho ansaitse hoivaa ja arvostusta. Selviytyjä tarvitseekin erityistä tukea hänen tutustuessaan uudestaan kehoonsa ja opetellessaan huolehtimaan itsestään. Lääketieteellisiin ongelmiin puututaan, ja esimerkiksi syömishäiriö ja päihteiden väärinkäyttö pyritään saamaan hallintaan. Selviytyjää rohkaistaan myös terveellisiin elämäntapoihin: syömään ja nukkumaan säännöllisesti sekä välttämään psyykkistä ja fyysistä ylikuormittumista.

Vakauttamisvaihe kestää tavallisesti kuukausista vuosiin, ja monilla suuresta oirekirjosta kärsivällä hoito ei koskaan etene tätä vaihetta pidemmälle. Toisaalta esimerkiksi trauman käsittelyvaiheessa vuorottelevat trauman työstäminen ja vakauttaminen, jotta kuormitus ei kasvaisi selviytyjälle ylivoimaiseksi.

Trauman käsittely

Hoidon seuraavassa vaiheessa traumamuistoja käsitellään suhteellisen syvällisesti. Tavoitteena on, että selviytyjä myöntää, kokee ja vähitellen ”normalisoi” traumaan liittyvät tunteet, reaktiot ja muistikuvat niin, että kokemus on muuttunut tapahtumaksi, jonka selviytyjä on menneisyydessään kokenut, mutta joka ei enää määrää selviytyjän elämää.

Trauman käsittelyssä voidaan käyttää erilaisia tekniikoita riippuen siitä, mikä selviytyjälle parhaiten sopii ja mitä terapeutti on itse tottunut käyttämään: näitä ovat esimerkiksi kognitiivis-behavioraaliset menetelmät (CBT) ja (jos selviytyjän dissosiaatioherkkyys ei ole liian suuri) EMDR – Silmänliiketerapia. Paitsi käymällä tapahtumia läpi terapiaistunnoissa, selviytyjä voi työstää traumaa myös esimerkiksi kirjoittamalla siitä ja käymällä tekstiä läpi yhdessä terapeutin kanssa, maalaamalla (tai tuottamalla tietokoneen kuvankäsittelyllä) kuvia kokemastaan tai nauhoittamalla oman kertomuksensa ja kuuntelemalla sen myöhemmin uudestaan.

Trauman hoito: EMDR

Muistoja läpikäytäessä on tärkeää, ettei dissosiatioon perustuva puolustus kohoa liian suureksi ja selviytyjän vireystila nouse tai laske liiaksi. Esimerkki liian matalasta vireystilasta on kokemus, jossa selviytyjä leijailee täydessä rauhassa tai tarkkailee itseään ”kehon ulkopuolelta”. Liian korkeassa vireystilassa selviytyjä taas elää trauman uudestaan kaikkine aistimuksineen, eikä pysty muuttamaan sitä sanalliseen muotoon. Molemmissa tilanteissa muisto ei yhdisty neutraalimuistoihin, ja selviytyjä saattaa muuttua entistä pelokkaammaksi traumamateriaalin käsittelyä kohtaan.

Trauman käsittely on mahdollista vasta, kun selviytyjän elämäntilanne on vakautunut, hänen traumaperäiset oireensa ovat paremmin hallittavissa, hänellä on ihmissuhteita, joista hän saa tukea ja suhteellisen hyvä luottamus terapeuttiin. Jos trauman käsittelyyn ryhdytään liian aikaisin, seurauksena voi olla potilaan luhistuminen, uudelleen traumatisoituminen ja hoidon epäonnistuminen. Toisaalta traumamuistojen oikeanlainen työstäminen johtaa usein selviytyjän toimintakyvyn ja elämänlaadun huomattavaan paranemiseen.

Uudelleen suuntautuminen

Uudelleensuuntautumisvaiheessa hoidon painopiste siirtyy menneisyydestä nykyisyyteen, kuten läheisiin ihmissuhteisiin, koulutukseen ja työelämään. Tässä vaiheessa traumatapahtuman merkitys koko selviytyjän elämälle kirkastuu, ja selviytyjä voi tuntea syvää lohduttomuutta huomatessaan, kuinka suuri osa elämästä on mennyt traumakokemuksista selviämiseen, ja kuinka paljon hän on niiden vuoksi menettänyt. Moni selviytyjä luo kokemukselleen merkitystä auttamalla toisia samassa tilanteessa olevia tai kertomalla kokemuksistaan avoimesti esimerkiksi tukiryhmissä tai julkisuudessa. Toisaalta on tärkeää, että selviytyjä oivaltaa olevansa muutakin kuin traumakokemuksensa: ”Minua hyväksikäytettiin, mutta olen muutakin kuin hyväksikäyttökokemus! Olen äiti, vaimo, opiskelija, taitelija ja huumorintajuinen seikkailija, joka rakastaa luontoa ja kauneutta. Se minä olen!”

Trauman hoito: Uudelleen suuntautuminen

[divider]

Lähteet: 
Luxenberg, T., Spinazzola, J. & Van der Kolk, B 2001: Complex Trauma and Disorders of Extreme Stress. Directions in Psychiatry vol 21 Lessions 25 & 26 (pdf)
The European Society for Traumatic Stress Studies. Jongedijk, R. 2005: Evidence based treatment for trauma victims with complex PTSD.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.

EMDR – Silmänliiketerapia

EMDR-hoitomuotoa käytetään yleisesti aikuisilla traumapotilailla, kuten sotaveteraaneilla, seksuaalisen hyväksikäytön ja/tai raiskauksen kokeneilla sekä vakavista onnettomuuksista selviytyneillä. Se on osoitettu tehokkaaksi myös lasten traumojen sekä fobioiden ja mielialahäiriöiden hoidossa. Hoitomuodon kehittäjä, amerikkalainen Francine Shapiro keksi menetelmän sattumanvaraisesti huomatessaan, että epämiellyttävien muistikuvien aiheuttama ahdistus väheni hänen samanaikaisesti liikuttaessaan silmiään nopeasti edestakaisin

Lisäinformaatiota EMDR-terapiasta ja -terapeuteista Suomessa saa Suomen EMDR-yhdistyksestä sekä Traumaterapiakeskuksesta.

Silmänliiketerapiassa terapeutti ohjaa potilasta tarkasti, turvallisuuden tunteen säilyttäen, muistelemaan ahdistavaa menneisyyden tapahtumaa (”desensitisation” eli poisherkistäminen) sekä pohtimaan uudestaan itse tilannetta sekä siihen liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia ja ajatuksia (”reprocessing” eli uudelleen työstäminen). Samanaikaisesti potilas liikuttaa silmiään edestakaisin (”sakkadinen liike”) esimerkiksi seuraamalla terapeutin kättä.

EMDR - SilmänliiketerapiaSilmänliiketerapian hyödyt ja rajoitukset

EMDR-terapian toimivuudesta on näyttöä useassa tieteellisessä tutkimuksessa. 1-12 istunnon jälkeen moni nuori ja aikuinen ovat raportoineet erilaisia etuja. Tutkimuksiin osallistujilla on ollut taustallaan erilaisia traumoja, (onnettomuus, sota, raiskaus, ryöstö, perheväkivalta ja/tai lapsuuden kaltoinkohtelu). EMDR-menetelmän tehokkuutta on tutkittu myös mm. fobioista ja mielialahäiriöistä kärsivillä.

Itsearvioinnissa osallistujat raportoivat muun muassa seuraavia etuja:

  • Muistojen ahdistavuus väheni sekä hereillä että unessa (PTSD:n trauman uudelleen elämistä kuvastavat oireet)
  • Muistoja herättävien asioiden välttäminen väheni (PTSD:n välttämisoireet)
  • Kyky nauttia tärkeäksi koetuista aktiviteeteista parani
  • Kyky olla tunteellisesti mukana ihmissuhteissa sekä tunne mielekkäästä tulevaisuudesta parani
  • Negatiiviset tunteet (esim. masennus, ärtyineisyys) vähenivät; keskittymiskyky ja stressinsietokyky paranivat (PTSD:hen liittyvä reagointiherkkyyden turtuminen ja irrallisuuden tunne)
  • Itsetunto ja itsekunnioitus kohosivat

Positiivisista hoitotuloksista on tehty joitakin seurantatutkimuksia, joiden mukaan hyödyt ovat pysyneet koko seurantajakson ajan (kuukausista vuosiin). Silmänliiketerapian pysyvin hyöty on traumaattisten muistojen häiritsevyyden väheneminen, mutta kohonneeseen vireystilaan liittyviin oireisiin (ärtyisyys, säpsähtely) se tehoaa huonommin.

EMDR ja muut terapiamuodot

Nykykäsityksen mukaan EMDR on hoitomuotona parhain potilaille, joiden oireet aiheuttaa yksittäinen, vakava trauma. Tällaisessa tilanteessa se auttaa nopeammin kuin altistusterapia tai kognitiivis-behavioraalisen terapia, jotka ovat kaksi muuta traumahoidon pääsuuntausta. Jotkut potilaista kokevat silmänliikemomentin vähentävän nopeasti kauhun ja epätoivon tunteita traumaa läpikäytäessä, minkä vuoksi EMDR:aa siedetään paremmin kuin esimerkiksi altistusterapiaa, jossa traumatapahtumaa läpikäydään ilman sakkadista silmänliikettä.

Nopean oirelievityksen takia EMDR:aa suositellaan PTSD:n ensisijaiseksi hoitomuodoksi. Myös altistusterapia ja kognitiivis-behavioraalinen terapia  aiheuttavat yhtä hyvän oirelievityksen, mutta sen saavuttaminen kestää pidempään.

Pitkään jatkuneen, toistuvan traumatisaation (kompleksinen PTSD) hoidossa EMDR:n tehoa ei ole osoitettu kovin hyvin. Kompleksisesti traumatisoituneilla sitä käytetään usein yksittäisten, häiritsevien muistikuvien hoitoon varsinaisen traumaterapian ohessa.

Lopuksi

Traumaperäiset häiriöt ovat monimutkaisia ja niistä kärsivät ihmiset yksilöitä. Paras hoitosuunnitelma pohjaa potilaan kokonaisvaltaiseen arvioon ja sisältää useita osa-alueita, kuten yksilöterapiaa, ryhmä- tai perheterapiaa, päihdevieroitusta, lääkityksen ja somaattisen terveydenhoidon. Silmänliiketerapia -ja muutkin terapiat – on hyvä suorittaa seuraavien ohjeiden pohjalta:

  1. Painotus itsekunnioituksen ja -tuntemuksen hankkimisessa
  2. Autetaan selviytyjää saamaan järjestys hämmentäviin ja ahdistaviin kokemuksiinsa
  3. Autetaan selviytyjää löytämään uutta toivoa ja optimismia
  4. Kokemuksen läpikäyminen tarkasti välttämättä vaikeimpiakaan yksityiskohtia
  5. Pohjana selviytyjän halu parantua; ei kunnon- tai voimannäyte
  6. Ohjaajana aktiivinen ja mukanaoleva terapeutti
  7. Terapeutti ei painosta, vaadi, manipuloi tai kritisoi selviytyjää
  8. Selviytyjän henkiset ja ruumiilliset tuntemukset huomioidaan
  9. Edetään tahdilla, joka tukee eikä ylikuormita selviytyjää

Lisätietoa:
Suomen EMDR-yhdistys
Traumaterapiakeskus – Saarinen, P: EMDR psyykkisten traumojen hoidossa (pdf)
Reinola, O. 1997: Vapaaksi Traumasta – EMDR-silmänliikehoito Kotilääkäri 11/1997.

[divider]
Lähteet: 
M.A.H. Network: EMDR (artikkeli poistettu sivustolta)

McGuire T, Lee C, Drummond P. Potential of eye movement desensitization and reprocessing therapy in the treatment of post-traumatic stress disorder. Psychol Res Behav Manag. 2014; 7: 273–283. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4189702/

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.

Trauman hoito: yleiskatsaus

Traumaperäisten häiriöiden hoitoon on kehitetty useita eri menetelmiä. Kaikki nämä menetelmät perustuvat seuraaviin periaatteisiin:

  • Terapia suunnitellaan aina vastaamaan kunkin selviytyjän yksilöllisiä tarpeita. Apuna käytetään huolellista haastattelua sekä erilaisia kyselylomakkeita.
  • Traumaterapiatyötä tehdään vain silloin, kun potilas ei ole kriisitilanteessa. Jos potilas on huomattavan masentunut, itsemurhahakuinen, kärsii vakavasta ahdistuneisuudesta, tarvitsee päihdevieroitusta tai elää edelleen traumaattisissa olosuhteissa (esim. jatkuva perheväkivalta, hyväksikäyttö, kodittomuus), nämä ongelmat on ensin hoidettava asianmukaisesti.
  • Potilas ja terapeutti tekevät terapiasuunnitelman avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Tämän jälkeen traumamuistoja käydään yksityiskohtaisesti lävitse. Tavoite on, että potilas vähitellen oppii selviytymään muistojen, traumaa muistuttavien tapahtumien ja niihin liittyvien tunteiden kanssa ilman ylitsepääsemätöntä ahdistusta tai emotionaalista turtumusta.
  • Traumakeskeisen työstämisen päämääränä on, että potilaan itsetunto ja -kunnioitus kestävät traumamuistot sekä niiden aiheuttamat tunteet. Traumamuistot eivät terapian seurauksena häviä, mutta muuttuvat siedettäviksi uusia selviytymiskeinoja käyttämällä.

Trauman työstäminen voidaan käydä läpi eri tavoin riippuen siitä, minkä tyyppisiä traumanjälkeisiä ongelmia potilaalla on.

Normaali stressireaktio on kyseessä, kun terve aikuinen kohtaa yksittäisen traumaattisen tapahtuman ja sen seurauksena kokee intensiivisiä pahoja muistoja ja tuntee itsensä emotionaalisesti turraksi. Hänen olonsa saattaa olla epätodellinen, jännittynyt tai ahdistunut, ja sosiaalisten suhteiden ylläpito saattaa jäädä. Tällaiset henkilöt toipuvat usein muutaman viikon kuluessa, ja saattavat hyötyä ryhmässä tapahtuvasta trauman jälkipuinnista. Jälkipuinti aloitetaan trauman kuvaamisella, jonka jälkeen siirrytään trauman aiheuttamien tunnepohjaisten reaktioiden kuvaamiseen. Sitten selviytyjät keskustelevat avoimesti trauman jälkioireista. Lopuksi heille kerrotaan normaaleista traumareaktioista sekä positiivisista psyykkisistä selviytymiskeinoista.

Akuutin stressihäiriön tyyppioireita ovat paniikkireaktiot, hämmennys, dissosiaatio, unettomuus ja vaikeudet selviytyä päivittäisistä askareista. Henkilön toimintakyky on yleensä merkittävästi alentunut. Hoidossa ympäristön tuki on tärkeää, ja siihen voidaan yhdistää lyhyt terapiajakso. Vaikeimpia oireita (esim. unettomuus, paniikkikohtaukset) voidaan lievittää  lyhytkestoisella lääkityksellä.

Trauman hoito

Traumanjälkeinen stressihäiriö (PTSD) käsittää jatkuvan trauman uudelleenkokemisen painajaisina ja takaumina, traumasta muistuttavien paikkojen ja tapahtumien välttämisen, emotionaalisen turtumisen ja kohonneen vireystilan aiheuttamat oireet. Häiriön hoidossa voidaan käyttää muun muassa lääkitystä sekä erilaisia psykoterapioita:

Vertaisryhmässä ryhmän jäsenten on mahdollista jakaa kokemuksiaan toisten selviytyjien kanssa. Vertaisten kohtaaminen ja hyväksyminen on usein helpompaa kuin terapeutin, jolla tosin on koulutus, mutta joka ei kuitenkaan pysty täysin ymmärtämään potilasta henkilökohtaisten kokemusten puuttuessa. Oman tarinan kertominen ja surun, ahdistuksen ja syyllisyyden kohtaaminen auttaa selviytyjää kulkemaan elämässään eteenpäin sen sijaan, että tämä jumittuisi sanattomaan avuttomuuteen ja epätoivoon.
Lyhyt psykodynaaminen psykoterapia keskittyy trauman aiheuttamien emotionaalisten ristiriitojen ratkaisemiseen. Traumatapahtuman kertaaminen rauhallisessa, ymmärtävässä ja ei-tuomitsevassa ilmapiirissä auttaa potilasta saavuttamaan paremman itsekunnioituksen sekä löytämään tapoja selviytyä trauman aiheuttamista intensiivisistä tunnekokemuksista. Yhdessä terapeutin kanssa pyritään myös tunnistamaan olosuhteet, jotka laukaisevat muistoja ja pahentavat stressioireita.
Altistusterapiassa menneisyyden traumaa kohdataan esimerkiksi muistelemalla tapahtumaa yksityiskohtaisesti ja käymällä paikoissa, jotka muistuttavat traumasta. Altistuksen tavoitteena on auttaa potilasta kohtaamaan ja hallitsemaan trauman aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta, mutta se on tehtävä varovasti potilaan uudelleen traumatisoimisen ehkäisemiseksi. Joskus traumamuistot ja muistojen laukaisijat on mahdollista kohdata kaikki yhtä aikaa (”flooding”). Usein on kuitenkin viisasta edetä asteittain kohti kipeintä kokemusta aloittaen vähemmän järkyttävistä tilanteista tai käymällä traumaa läpi pala palalta (”systemaattinen poisherkistäminen”). Myös esimerkiksi rentoutustekniikoiden harjoittelusta ennen altistusta on monesti apua.
Altistusterapiassa menneisyyden traumaa kohdataan esimerkiksi muistelemalla tapahtumaa yksityiskohtaisesti ja käymällä paikoissa, jotka muistuttavat traumasta. Altistuksen tavoitteena on auttaa potilasta kohtaamaan ja hallitsemaan trauman aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta, mutta se on tehtävä varovasti potilaan uudelleen traumatisoimisen ehkäisemiseksi. Joskus traumamuistot ja muistojen laukaisijat on mahdollista kohdata kaikki yhtä aikaa (”flooding”). Usein on kuitenkin viisasta edetä asteittain kohti kipeintä kokemusta aloittaen vähemmän järkyttävistä tilanteista tai käymällä traumaa läpi pala palalta (”systemaattinen poisherkistäminen”). Myös esimerkiksi rentoutustekniikoiden harjoittelusta ennen altistusta on monesti apua.
EMDR-terapiassa potilas muistelee terapeutin ohjauksessa traumatapahtumaa sekä siihen liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia. Samanaikaisesti potilas liikuttaa silmiään edestakaisin (”sakkadinen liike”) esimerkiksi seuraamalla terapeutin kättä.
Kognitiivis-behavioraalisessa terapiassa harjoitellaan  ahdistuksen hallintaa (”stress inoculation training”) esimerkiksi hengitys- ja rentoutusharjoitusten ja biopalautteen (”biofeedback”, jossa henkilö opettelee tunnistamaan kehonsa eri signaaleja) avulla. Potilasta opetetaan myös tunnistamaan ja muuttamaan negatiivisia ajatuskulkujaan (kognitiivinen restrukturointi). Myös vihan hallinta, tulevaisuuden traumaoireiden käsittely, päihteiden käytön vähentäminen sekä sosiaaliset taidot ovat tärkeitä harjoittelukohteita. Altistus- ja kognitiivis-behavioraalisia lähestymistapoja käytetään yleensä yhtäaikaisesti.
Lääkityksellä voidaan vähentää ahdistusta, masennusta ja unettomuutta, jotka ovat tavallisia traumaperäisestä stressihäiriöistä kärsivillä. Siitä voi myös olla apua muistojen aiheuttaman ahdistuksen ja emotionaalisen turtumuksen vähentämisessä.

Traumanjälkeiseen stressihäiriöön liittyy usein muita psykiatrisia häiriöitä. PTSD esiintyy tavallisimmin masennuksen, paniikki- tai muun ahdistuneisuushäiriön tai päihteiden väärinkäytön kanssa. Hoitotulokset ovat parhaat, kun kaikkia häiriöitä hoidetaan yhtä aikaa, ei yksi kerrallaan; erityisen tärkeää tämä on, jos PTSD:hen liittyy päihdeongelma.

Kompleksinen PTSD (”äärimmäisen stressin aiheuttama häiriö”, disorder of extreme stress) on tavallinen pitkään jatkuneen, erityisesti lapsuusiässä tapahtuneen, traumatisoinnin uhreilla. Tavallista on, että henkilöillä on useita psykiatrisia diagnooseja, kuten persoonallisuushäiriö (esim. rajatila- tai asosiaalinen persoonallisuushäiriö) tai vaikea dissosiaatiohäiriö. Heillä on erilaisia ongelmia käytöksen (impulsiivisuus, aggressiivisuus, yliseksuaalisuus, syömishäiriöt, päihdeongelmat, itsetuhoisuus), tunteiden ilmaisun ja hallinnan (intensiivinen raivo, paniikki, masennus) sekä henkisten prosessien (fragmentoitunut ajatuskulku, dissosiaatio, amnesia) alueella. Näiden potilaiden hoito on usein pitkäaikainen ja vaatii hienovaraisen, hyvin strukturoidun hoitosuunnitelman, mieluiten traumaan erikoistuneen tiimin toteuttamana.

[divider]
Lähteet: 

    • M.A.H. Network resources: PTSD and Treatment (sivusto poistettu internetistä)
    • US Department for Veteran Affairs: National Center for PTSD > Treatment:
      http://www.ptsd.va.gov/public/treatment/therapy-med/index.asp
    • Van der Hart, O., Nijenhuis, E.R.S., & Steele, K. (2006): The haunted self: Chronic traumatization and structural dissociation of the personality. W. W. Norton & Company, Inc.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.