Dissosiaatio: yleiskatsaus

Dissosiaatio: yleiskatsaus

Jaa artikkeli:

Artikkelin osiot

Dissosiaatiota kuvataan usein janamallilla:

Dissosiaatiojana

Ilmiöitä, jotka usein nähdään normaalina dissosiaationa

Trauma ja patologinen dissosiaatio

Dissosiaatio on erityisen tyypillinen traumatilanteessa, jolloin se ehkäisee henkilön psyykkisen ylikuormittumisen. Dissosiaatio mahdollistaa trauman hajottamisen pienempiin, helpommin hallittaviin yksiköihin. 

Esimerkiksi auton lähtiessä luisuun jäisellä tiellä autoilija saattaa kokea ajan kulun yht’äkkiä hidastuvan, näköaistimusten muuttuvan terävämmiksi ja värien kirkkaammiksi, äänten vaimenevan ja olonsa muuttuvan tunnottomaksi.

Kun olosuhteet ovat sopivat – useimmiten, kun trauman uhri tuntee olonsa riittävän turvalliseksi – aletaan palasia jälleen yhdistää toisiinsa; dissosiaatio alkaa purkautua. 

Jäällä luistaneen auton tapauksessa purkautuminen alkaa tapahtua, kun renkaiden pito palaa. Kuljettajan syke nousee ja jalat alkavat täristä, kun järkytyksen ja kauhun tunteet päästetään tietoisuuteen.

Toinen esimerkki, jossa dissosiaatio suojaa psyykeä liian suurelta tunnevyöryltä, voisi olla henkilö, joka läheisen kuolemasta kuultuaan käyttäytyy hyvin rationaalisesti ja tunnekylmästi. Vasta päivien tai viikkojen kuluttua tapahtunut alkaa realisoitua, ja henkilö alkaa surra menetettyä läheistä.

Jos dissosioitua kokemusta ei päästä kunnolla purkamaan, seurauksena on usein traumanjälkeisiä psyykkisiä ongelmia, kuten akuutti tai post-traumaattinen stressihäiriö. 

Lapsella, jolla persoonallisuuden kehitys on kesken, johtaa dissosiaation runsas käyttö minän eri osien huonoon keskinäiseen yhdistymiseen. Henkilön saattaa olla vaikea tunnistaa omia tunnetilojaan, ja hänen käyttäytymisensä voi olla impulsiivista sekä ailahdella laidasta laitaan.

Koska ikävissä kokemuksissa dissosiaatio kytkeytyy päälle automaattisesti, ei henkilö myöskään juuri opi kokemuksistaan, koska suuri osa siitä häviää pois tietoisuudesta eikä henkilö sitä näin joudu käsittelemään. Ääritapauksissa saattavat kokonaiset persoonallisuuden osat joutua toisistaan niin erilleen, että ne muodostuvat omiksi alayksiköikseen sivupersooniksi.

Dissosiaatiohäiriöt

Dissosiaatiohäiriöistä puhutaan, kun dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on useimmiten toistuva ja alkanut lapsuudessa.

Putnamin määritelmästä johdettuja dissosiaatio-oireita sen sijaan voivat aiheuttaa useat eri syyt, kuten erilaiset fyysiset sairaudet, lääkkeet, päihteet tai muut psyykkiset sairaudet.

Dissosiaatiohäiriöt voidaan jakaa viiteen päätyyppiin (DSM IV), joista jokainen käydään näillä sivuilla tarkemmin läpi omassa osiossaan.

Dissosiatiivinen amnesia

Dissosiatiivisessa amnesiassa (muistinmenetyksessä) henkilö ei muista tärkeää henkilökohtaista informaatiota siinä määrin, ettei tätä voida selittää tavallisella unohtelulla. Amnesian täydellisyys ja ajanjakso, jonka muistamattomuus kattaa, vaihtelevat suuresti.

Lue lisää: Dissosiatiivinen amnesia

Depersonalisaatiohäiriö

Depersonalisaatiohäiriössä henkilöä vaivaa toistuva tai jatkuva itsestä irrallaan olemisen tunne, ja hän kokee toistuvasti tai jatkuvasti tarkkailevansa kehoaan ja henkisiä toimintojaan itsensä ulkopuolelta.

Lue lisää: Depersonalisaatiohäiriö

Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen pakkovaellus on tila, jossa henkilön identiteettitaju hämärtyy, tai hän omaksuu itselleen uuden identiteetin. Identiteetin hämärtymiseen ja/tai vaihtumiseen liittyy yhtäkkinen, odottamaton matkustaminen pois kotoa. 

Häiriö on seurausta psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta, ja sitä on tavattu erityisesti sotatilanteissa sekä luonnonkatastrofien yhteydessä.

Lue lisää: Dissosiatiivinen pakkovaellus

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (Dissociative identity disorder, DID) on dissosiaatiohäiriöistä vaikein. Siinä henkilöllä on kaksi tai useampia erillisiä, toisistaan poikkeavia identiteettejä, ”sivupersoonia”, jotka toistuvasti ottavat vallan henkilön käytöksestä. Häiriöstä ollaan käytetty myös nimityksiä sivupersoonahäiriö ja monipersoonahäiriö (multiple personality disorder).

Lue lisää: Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

Tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö​

Tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö on jäännöskategoria niille dissosiaatiohäiriöille, jotka eivät riitä täyttämään minkään tietyn alatyypin kriteerejä, ja/tai joissa on piirteitä monesta eri alatyypistä. Tähän ryhmään kuuluu mm. erilaisia hurmostiloja, Ganserin oireyhtymä ja psyykkisperäinen kooma. 

Tämän häiriöjoukon erityistapaus on DID:in kaltainen häiriö, jossa henkilö on huonomuistinen ja kokee depersonalisaatio- ja derealisaatiojaksoja. Henkilön identiteettikäsitys on myös usein hämärtynyt, ja hänellä saattaa olla useita ”tietoisuuden tasoja” tai identiteettejä. Identiteetit eivät kuitenkaan ole yhtä selkeitä ja kokonaisia kuin täysin kehittyneessä dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä.

Lue lisää: Tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö

Traumaperäiset häiriöt, kuten akuutti stressihäiriö sekä post-traumaattinen stressihäiriö, eivät virallisesti kuulu dissosiaatiohäiriöiden luokkaan. Niiden kehittymisessä traumaattisen materiaalin dissosiaatiolla ja tämän dissosiaation purkautumattomuudella on kuitenkin keskeinen merkitys, ja eri lähteiden mukaan 80-100 % dissosiaatiohäiriöisistä täyttää myös post-traumaattisen häiriön diagnostiset kriteerit.

Persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria ja Van der Hartin, Nijenhuisin ja Steelen näkemys

Pohjoismaisessa traumapsykologiassa on vähitellen vallannut alaa hollantilainen, 1900-luvun alun alan pioneerien havaintoihin perustuva persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria. Siinä persoonallisuus ymmärretään usean eri toimintarakenteen kokonaisuutena, joka voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan:

Traumatisaation tapahtuessa saattavat nämä pääkategoriat (päivittäinen elämä vs. puolustautuminen) joutua erilleen, jolloin henkilön persoonallisuus dissosioituu rakenteellisesti kahteen osaan. 

Tällöin osista käytetän nimitystä näennäisen normaali persoonallisuuden osa (ANP, päivittäinen elämä) ja emotionaalinen persoonallisuuden osa (EP, puolustautuminen).

Osat eivät yhdisty, koska ANP pelkää EP:n sisältämiä traumamuistoja, tunteita ja reaktioita ja välttelee siksi EP:ta. Jos traumatisaatio on jatkuvaa ja tapahtuu lapsuudessa, saattavat ANP:n ja EP:n sisältämät alarakenteet joutua edelleen erilleen toisistaan (dissosioitua sekundaarisesti ja tertiäärisesti), jolloin ANP- ja EP-osia on useita.

Rakenteellinen dissosiaatio. Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat trauman seurauksena joutuneet erilleen toisistaan.
Päiväminä (ANP) ja yöminä (EP) ovat erillään, ja trauman jatkuessa EP on dissosioitunut rakenteellisesti alaosikseen.

Tajunnantilan muutokset

Tajunnantilan muutokset käsittävät suuren osan monen dissosiaatio-oireksi luokittelemista ilmiöistä, kuten depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireet, poikkeuksellisen eläytymiskyvyn tai täydellisen asiaan imeytymisen, jolloin ympäristön muita ärsykkeitä ei huomioida. 

Toistuvat tajunnantilan muutokset voivat olla oire persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta, mutta voivat esiintyä sitä ilmankin, kuten esimerkiksi joissakin fyysisissä sairauksissa tai psykooseissa. 

Kun tajunnantilan muutokset esiintyvät rakenteellisen dissosiaation seurauksena, niiden vaste hoitoon on huono, ellei pohjalla olevaan persoonallisuuden jakautumiseen puututa asianmukaisesti.

Dissosiaatio-oireet

Varsinaiset dissosiaatio-oireet johtuvat teorian mukaan persoonallisuuden rakenteellisesta dissosiaatiosta. Ne voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. 

Negatiiviset oireet johtuvat henkilön yrityksistä välttää traumamateriaalia, ja esiintyvät yleensä näennäisen normaalin osan (ANP) ollessa vallalla. Positiiviset oireet johtuvat traumaa kantavien persoonallisuuden osien (EP) tunkeutumisesta potilaan tajuntaan. 

Dissosiaatio-oireet voivat psykologisten ilmiöiden lisäksi esiintyä myös ruumiillisina vaivoina (”somatoformiset oireet”); traumaperäisestä häiriöstä kärsivä potee yleensä molempia. SQD-20 -kysely luettelee joitakin tavallisia ruumiillisia oireita.

Negatiiviset dissosiaatio-oireet

Negatiiviset oireet esiintyvät ANP:n ollessa vallalla ja johtuvat EP:n välttelystä. Niitä luonnehtii yleensä puutos. Tyypillisiä negatiivisia oireita ovat tunteiden latistuminen, jonkin taidon äkillinen menetys tai trauman tai sen osien muistamattomuus (dissosiatiivinen amnesia). 

Ruumiillisia negatiivisia oireita ovat esimerkiksi kehon turtuminen, kyvyttömyys puhua tai niellä, kiputunnon lasku, psyykkisistä syistä johtuvat halvaukset tai aistien, esimerkiksi kuulon tai näön menetys.

Positiiviset dissosiaatio-oireet

Positiiviset oireet johtuvat EP:n tunkeutumisesta ANP:n tajuntaan tai ottamisesta vallan henkilön käytöksessä. Ne ovat tyypillisesti hyvin voimakkaita tunne- ja aistielämyksiä, jotka jollakin tavoin liittyvät traumaattisiin kokemuksiin. 

Positiivisia oireita ovat esimerkiksi EP:sta peräisin olevat kuulo- tai muut aistihallusinaatiot ja trauman uudelleen eläminen takaumina tai painajaisina. Ruumiillisia positiivisia oireita ovat muun muassa äkilliset kiputilat, tahattomat liikkeet ja kouristukset.

Horisontaalinen ja vertikaalinen dissosiaatio

Horisontaalinen ja vertikaalinen dissosiaatio kuvaavat eri tapoja, joilla minän jakautuminen voi traumatilanteessa tapahtua. Ne voivat esiintyä yhdessä tai erikseen. 

Horisontaalisessa dissosiaatiossa minän eri osat (potilaan EP:t) kokevat vuorotellen osan tapahtumasta. Yksi osa voi esimerkiksi ottaa vastaan väkivaltaa edeltävän haukkumisen ja vähättelyn, toinen kokea fyysisen kurituksen ja kolmas kokemuksen jälkeisen toipumisen. 

Vertikaalisessa dissosiaatiossa potilaan minä jakautuu kokevaan ja havaitsevaan osaan. Tällöin yksi persoonallisuuden osa voi ikään kuin katsoa tapahtumaa sivusta toisen kokiessa siihen liittyvät tunteet, reaktiot ja aistimukset.

Lähteet

  • Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.
  • Anne Suokas-Cunliffe 2006: Lapsuuden kompleksisen traumatisoitumisen seuraukset aikuisuudessa. Suomen lääkärilehti 6/2006, vsk 21.

Lue lisää

Jaa artikkeli:

  • Tuoreimmat ARTIKKELIT

    SUOSITUIMMAT