Home » Dissosiaatiohäiriöt » Dissosiatiivinen identiteettihäiriö lyhyesti

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö lyhyesti

Muita nimiä monipersoonahäiriö, sivupersoonahäiriö, englanniksi dissociative identity disorder (DID), multiple personality disorder, (MPD)
Otettu DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) -diagnoosiluetteloon vuonna 1980.
Tyypillinen piirre on kahden tai useamman erillisen henkilön käytöstä toistuvasti hallitsevan identiteetin tai persoonallisuuden osan olemassaolo, sekä niin suuri kykenemättömyys henkilökohtaisten tietojen antamiseen, ettei oireilua ole mahdollista selittää normaalilla unohtelulla. Tila ei saa olla seuraus päihdyttävien aineiden tai lääkkeiden käytöstä eikä somaattisesta sairaudesta.
Liitännäisoireet, kuten masennus, ahdistuneisuus, pakko-oireilu, syömishäiriöt tai riippuvuudet, ovat tavallisia.
Syynä varhaislapsuudessa alkanut toistuva, vakava traumatisaatio, kuten fyysinen tai henkinen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö.
DID on selviytymismekanismi, joka suojaa lasta traumatisoinnin aiheuttamalta emotionaaliselta kivulta eristämällä trauman kanssa kosketuksissa olleen osan pois lapsen tietoisuudesta. Trauman toistuessa nämä osat omaksuvat vähitellen omat identiteettinsä.
DID-potilaiden on todettu olevan hyvin dissosiaatioherkkiä (tajunnantilan muutos, jossa yksilö ja tietyt osat hänen minuudessaan tai ympäristössään joutuvat irralleen, eivätkä yhdisty toisiinsa kuten tavallisesti), älykkyydeltään keskitasoa korkeampia ja erittäin luovia. DID diagnosoidaan yleensä aikuisiässä, jolloin jokin ympäristön asia laukaisee dissosioitujen persoonallisuuden osien/identiteettien esiintulon.
Identiteettijärjestelmät vaihtelevat suuresti henkilöstä riippuen, mutta niissä on yleensä pää/ isäntäpersoona, joka hallitsee kehoa useimmin, vastakkaista sukupuolta olevia persoonallisuuden osia, auttajaosia (”internal self-helper”), vainoojaosia, jotka sattavat vahingoittaa itseään tai (vähemmässä määrin) toisia, ja lapsiosia.
”Switching” eli vaihtuminen viittaa persoonallisuuden osien vaihtumiseen toisikseen.
”Co-consciousness” eli yhteinen/jaettu tietoisuus viittaa identiteettien/persoonallisuuden osien kykyyn olla tietoisia toisten osien olemassaolosta ja käytöksestä. Yhteisen tietoisuuden aste vaihtelee henkilöstä ja persoonallisuuden osasta riippuen täydellisestä erillisyydestä täydelliseen yhteiseen tietoisuuteen, jossa jokainen osa tietää jollain tasolla, mitä toiset osat tekevät ja ajattelevat.
Hoidon päämääränä on vakauttaa potilaan tila, vähentää dissosiaatio-oireilua, lisätä identiteettien/osien yhteistyötä ja yhteistä tietoisuutta, ja lopulta yhdistää osat toisiinsa prosessissa, jota kutsutaan integraatioksi.
DID:in esiintyvyydestä on ristiriitaista tietoa; arvelut vaihtelevat 1:100 ja 1:5 000 sekä 1:250 000 ja 1:2 500 000 välillä.
Yhtä miestä kohden diagnosoidaan 4-9 naista.
Amerikkalaisen tilaston(2) mukaan tyypillinen potilas on ollut psykiatrisen hoidon asiakkaana keskimäärin seitsemän vuotta ja saanut keskimäärin kolme vaihtoehtoista taudinmääritystä, ennen kuin dissosiatiivinen identiteettihäiriö on tunnistettu. Osa ei koskaan saa oikeaa taudinmääritystä.
Suomessa dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä ja muista dissosiaatiohäiriöistä saa parhaiten tietoa traumaterapiakeskuksesta.

 


Lähteet: 

  1. M.A.H. Network – West, C. 2000: Dissociative Identity Disorder Fact Sheet. (Huom: kyseinen sivusto on poistettu)
  2. Ross, Colin A. 1997: Dissociative Identity Disorder: Diagnosis, Clinical Features, and Treatment. John Wiley & Sons, New York.