Home » Trauman hoito » Trauman hoito: kolmivaiheinen malli

Trauman hoito: kolmivaiheinen malli

Erityisesti kompleksin trauman hoitoon suositellaan Suomessa mallia, joka koostuu kolmesta vaiheesta:

Vaihe 1:
Ensimmäisessä eli vakauttamisvaiheessa pyritään rakentamaan hoidolle luottamuspohja, vähentämään traumaperäisten oireiden häiritsevyyttä sekä vakauttamaan potilaan elämäntilanne. Jos potilaalla on useita psykiatrisia liitännäisongelmia tai riittämätön tukiverkko, hoidossa ei välttämättä edetä tätä vaihetta pidemmälle.

Vaihe 2:
Toisessa eli trauman käsittelyvaiheessa käydään traumamuistoja vaiheittain läpi, sekä pyritään tuomaan dissosioituja persoonallisuuden osia lähemmäs toisiaan.

Vaihe 3:
Viimeisessä vaiheessa (uudelleen suuntautuminen) keskitytään normaalielämään palaamiseen ja ihmissuhteisiin. Tässä vaiheessa potilaan on muistamisen lisäksi sisäistettävä traumatisaation merkitys omalle elämälleen (trauman realisaatio), jotta dissosioidut kokemukset ja persoonallisuuden osat voivat yhdistyä eheäksi kokonaisuudeksi. Sekundaarisessa ja tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa potilaan on opittava kypsempien puolustusmekanismien käyttöä, jotta osien yhdistyminen olisi pysyvä.

Trauman hoito: käsittelyvaiheetVaiheita sovelletaan jokaiseen potilaaseen yksilöllisesti. Hoidossa ei myöskään yleensä edetä suoraviivaisesti vaiheesta 1 vaiheeseen 2 ja lopuksi vaiheeseen 3, vaan niiden välillä liu’utaan joustavasti. Esimerkiksi trauman käsittelyssä (vaihe 2) joudutaan yleensä toistuvasti palaamaan oireiden hallinnan ja yleisen elämäntilanteen vahvistamiseen (vaihe 1).

Hoitovaiheiden toteutuksessa käytetään usein erilaisia terapiatekniikoita selviytyjän oireista ja terapeutin omista tottumuksista riippuen. Näitä ovat esimerkiksi kognitiivis-behavioraaliset tekniikat, silmänliiketerapia ja dialektinen käyttäytymisterapia.

Kolmivaiheisen hoitomallin hoitovaiheiden tavoitteet:

1. Vakauttamisvaihe

  • Luottamuksen ja tukiverkon rakentaminen
  • Turvallisuuden varmistaminen
  • Tunteiden ja impulssien säätely ja vakauttaminen
  • Tieto trauman jälkivaikutuksista; oireiden hallinnan opettelu
  • Itsensä hoitaminen

2. Trauman käsittely

  • Trauman käsittely ja yhdistäminen osaksi selviytyjän menneisyyttä

3. Uudelleen suuntautuminen

  • Tyydyttävät ihmissuhteet ja seksuaalisuus
  • Normaali päivittäinen elämä

Vakauttamisvaihe

Sekä selviytyjän nykyiselle elämänlaadulle että tulevalle traumatyöskentelylle on välttämätöntä, että elinolosuhteet ovat mahdollisimman vakaat. Tämän vuoksi terapiassa keskitytään aluksi selviytyjän elämäntilanteen tasaamiseen. Tähän kuuluvat muun muassa selviytyjän turvallisuuden lisääminen, traumaperäisten oireiden hallinnan opettelu sekä sosiaalisen tukiverkon ja luottamuksen rakentaminen.

Traumaperäisten oireiden hallinta

Selviytyjällä on usein ongelmia tunnekokemusten säätelyssä: hän saattaa toisaalta olla hyvin etääntynyt ja irrallaan itsestään ja tunteistaan, ja toisaalta äkillisesti joutua voimakkaiden tunteiden valtaan. Näennäisen mitättömät asiat saattavat myös saada aikaan traumamuistojen vyöryn. Osittain näistä syistä johtuen selviytyjän impulssikontrolli on usein heikko; hän toimii hetken mielijohteesta, ja hänen saattaa olla vaikea hahmottaa tekonsa seurauksia.

On tärkeää, että selviytyjä saa tietoa trauman jälkioireista. Tämä vähentää oireiden aiheuttamaa hämmennystä, ja auttaa selviytyjää tunnistamaan ja lopulta vaikuttamaan käyttäytymiseensä. Selviytyjän on myös hyvä kartoittaa trauma- ja tunnevyöryjä laukaisevia asioita (värit, vuosipäivät, esineet, kuviot), jotta hän voi tulevaisuudessa paremmin ennakoida oireiden voimistumista.

Vakauttamisvaiheessa traumapohjaisen käytöksen aiheuttajaan (esim. miksi selviytyjä ei pysty nukkumaan selällään) tai siihen, miksi jokin asia aiheuttaa voimakasta ahdistusta, ei vielä paneuduta, sillä tämä voi johtaa muistojen laukeamiseen selviytyjän olematta siihen vielä valmis. Tavoite on, että selviytyjä oppii ennakoimaan ja rauhoittamaan voimakkaita tunnekokemuksia. Myöskään traumamuistoja ei pyritä analysoimaan, vaan niiden tunkeutuessa selviytyjän tajuntaan häntä opastetaan niiden vyörymisen hillitsemiseen.

Kts. Dissosiaation käyttö toipumisprosessissa

Turvallisuuden lisääminen

Turvallisuusriskejä selviytyjän elämässä saattavat olla esimerkiksi lapsuusajan traumatisoivien ihmissuhteiden vaikutuspiirissä eläminen, väkivaltainen parisuhde tai korostunut riskinotto. Selviytyjä voi tarvita apua esimerkiksi turvallisen asumisympäristön järjestämisessä, tai hänen päiväjärjestyksensä (rutiinien, kuten työn tai koulun puute, elämän ennustamattomuus ja kaaoottisuus) tarvitsee usein korjaamista. Turvallisuutta lisää myös se, että selviytyjä oppii hallitsemaan traumaperäisiä oireitaan, jolloin näistä johtuvat ongelmat (itsetuhoisuus, päihteiden väärinkäyttö, syömishäiriö) vähenevät.

Luottamuksen rakentaminen

Henkilön, joka on elämässään kokenut useita ihmisten aiheuttamia traumoja, on usein vaikea luottaa. Toisaalta hän saattaa olla hyvin naiivi ja tulla helposti hyväksikäytetyksi, koska hänen henkilökohtaisia rajojaan ei ole lapsena kunnioitettu, ja toisaalta lapsen tasolla toimivat persoonallisuuden osat eivät tunnista ”vaaran merkkejä” ja kiintyvät helposti hyväksikäyttäjään. Aikuisena itsenään selviytyjä välttää läheisiä ihmissuhteita, ja saattaa nähdä itsensä uhrina terapiasuhtessa samalla tavoin kuin aiemmissa ihmissuhteissaan. Ei ole harvinaista, että luottamuksen rakentaminen vie vuosia.

Koska selviytyjillä on yleensä vaikeuksia hahmottaa henkilökohtaisia rajoja, terapeutin ja selviytyjän on hyvä sopia terapiasuhteen rajoista heti hoidon alussa. Selviytyjän luottamusta vahvistaa, kun terapeutti on johdonmukainen, pitää kiinni sovituista tapaamisista, ei lupaa liikaa mutta toisaalta pysyy sanomassaan. Ympärivuorokautinen saatavilla olo ja toistuva selviytyjän ”pelastaminen” ei yleensä ole hyväksi, sillä se lisää selviytyjän riippuvuutta terapeutista ja vahvistaa uskomusta, että selviytyjä on liian heikko selviytyäkseen itse. Tämän sijaan on parempi sopia ajoista, jolloin terapeutti on istuntojen välillä selviytyjän tavattavissa.

Omasta itsestä huolehtiminen

Pitkäaikaisen traumatisoitumisen seurauksena selviytyjän kehosta on usein tullut vihollinen, joka tuottaa kipua ja muita ei-toivottuja aistimuksia. Toisaalta selviytyjästä voi tuntua, etteivät hän ja keho ansaitse hoivaa ja arvostusta. Selviytyjä tarvitseekin erityistä tukea hänen tutustuessaan uudestaan kehoonsa ja opetellessaan huolehtimaan itsestään. Lääketieteellisiin ongelmiin puututaan, ja esimerkiksi syömishäiriö ja päihteiden väärinkäyttö pyritään saamaan hallintaan. Selviytyjää rohkaistaan myös terveellisiin elämäntapoihin: syömään ja nukkumaan säännöllisesti sekä välttämään psyykkistä ja fyysistä ylikuormittumista.

Vakauttamisvaihe kestää tavallisesti kuukausista vuosiin, ja monilla suuresta oirekirjosta kärsivällä hoito ei koskaan etene tätä vaihetta pidemmälle. Toisaalta esimerkiksi trauman käsittelyvaiheessa vuorottelevat trauman työstäminen ja vakauttaminen, jotta kuormitus ei kasvaisi selviytyjälle ylivoimaiseksi.

Trauman käsittely

Hoidon seuraavassa vaiheessa traumamuistoja käsitellään suhteellisen syvällisesti. Tavoitteena on, että selviytyjä myöntää, kokee ja vähitellen ”normalisoi” traumaan liittyvät tunteet, reaktiot ja muistikuvat niin, että kokemus on muuttunut tapahtumaksi, jonka selviytyjä on menneisyydessään kokenut, mutta joka ei enää määrää selviytyjän elämää.

Trauman käsittelyssä voidaan käyttää erilaisia tekniikoita riippuen siitä, mikä selviytyjälle parhaiten sopii ja mitä terapeutti on itse tottunut käyttämään: näitä ovat esimerkiksi kognitiivis-behavioraaliset menetelmät (CBT) ja (jos selviytyjän dissosiaatioherkkyys ei ole liian suuri) EMDR – Silmänliiketerapia. Paitsi käymällä tapahtumia läpi terapiaistunnoissa, selviytyjä voi työstää traumaa myös esimerkiksi kirjoittamalla siitä ja käymällä tekstiä läpi yhdessä terapeutin kanssa, maalaamalla (tai tuottamalla tietokoneen kuvankäsittelyllä) kuvia kokemastaan tai nauhoittamalla oman kertomuksensa ja kuuntelemalla sen myöhemmin uudestaan.

Trauman hoito: EMDR

Muistoja läpikäytäessä on tärkeää, ettei dissosiatioon perustuva puolustus kohoa liian suureksi ja selviytyjän vireystila nouse tai laske liiaksi. Esimerkki liian matalasta vireystilasta on kokemus, jossa selviytyjä leijailee täydessä rauhassa tai tarkkailee itseään ”kehon ulkopuolelta”. Liian korkeassa vireystilassa selviytyjä taas elää trauman uudestaan kaikkine aistimuksineen, eikä pysty muuttamaan sitä sanalliseen muotoon. Molemmissa tilanteissa muisto ei yhdisty neutraalimuistoihin, ja selviytyjä saattaa muuttua entistä pelokkaammaksi traumamateriaalin käsittelyä kohtaan.

Trauman käsittely on mahdollista vasta, kun selviytyjän elämäntilanne on vakautunut, hänen traumaperäiset oireensa ovat paremmin hallittavissa, hänellä on ihmissuhteita, joista hän saa tukea ja suhteellisen hyvä luottamus terapeuttiin. Jos trauman käsittelyyn ryhdytään liian aikaisin, seurauksena voi olla potilaan luhistuminen, uudelleen traumatisoituminen ja hoidon epäonnistuminen. Toisaalta traumamuistojen oikeanlainen työstäminen johtaa usein selviytyjän toimintakyvyn ja elämänlaadun huomattavaan paranemiseen.

Uudelleen suuntautuminen

Uudelleensuuntautumisvaiheessa hoidon painopiste siirtyy menneisyydestä nykyisyyteen, kuten läheisiin ihmissuhteisiin, koulutukseen ja työelämään. Tässä vaiheessa traumatapahtuman merkitys koko selviytyjän elämälle kirkastuu, ja selviytyjä voi tuntea syvää lohduttomuutta huomatessaan, kuinka suuri osa elämästä on mennyt traumakokemuksista selviämiseen, ja kuinka paljon hän on niiden vuoksi menettänyt. Moni selviytyjä luo kokemukselleen merkitystä auttamalla toisia samassa tilanteessa olevia tai kertomalla kokemuksistaan avoimesti esimerkiksi tukiryhmissä tai julkisuudessa. Toisaalta on tärkeää, että selviytyjä oivaltaa olevansa muutakin kuin traumakokemuksensa: ”Minua hyväksikäytettiin, mutta olen muutakin kuin hyväksikäyttökokemus! Olen äiti, vaimo, opiskelija, taitelija ja huumorintajuinen seikkailija, joka rakastaa luontoa ja kauneutta. Se minä olen!”

Trauman hoito: Uudelleen suuntautuminen

Lähteet: 
Luxenberg, T., Spinazzola, J. & Van der Kolk, B 2001: Complex Trauma and Disorders of Extreme Stress. Directions in Psychiatry vol 21 Lessions 25 & 26 (pdf)
The European Society for Traumatic Stress Studies. Jongedijk, R. 2005: Evidence based treatment for trauma victims with complex PTSD.

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista trauman hoitoon liittyvistä aiheista foorumilla.