Kategoria: Dissosiaatiohäiriöt

Vakaviin dissosiaatiohäiriöihin liittyvät artikkelit

Mikä on vakava dissosiaatiohäiriö?

[Vakavat dissosiaatiohäiriöt]


Kompleksiset dissosiaatiohäiriöt

Sivujen tämä osio keskittyy dissosiaatiohäiriöihin, joissa potilaan persoonallisuuden osat ovat toisistaan niin erillään, että niiden eriytyneisyys ja itsenäisyys on huomattava. Ylläpito luokittelee rakenteellisen dissosiaatioteorian pohjalta tähän ryhmään DSM-IV:n dissosiatiivisen identiteettihäiriön sekä tyypin I tarkemmin määrittelemättömän dissosiatiohäiriön, jossa potilaalla on dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltainen häiriö. Häiriöt ovat seurausta toistuvasta lapsuusajan traumatisaatiosta, ja niissä on läsnä oireita monesta ”yksinkertaisemmasta” dissosiaatiohäiriöstä, kuten depersonalisaatiohäiriöstä ja dissosiatiivisesta amnesiasta. Lisäksi on tavallista, että henkilöllä on lisäksi joukko muunlaisia mielenterveyden häiriöitä, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, syömishäiriöitä tai päihteiden väärinkäyttöä.

Vakavien dissosiaatiohäiriöiden yleisyys

Dissosiaatiohäiriöiden ilmaantuvuuden arviot vaihtelevat. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön esiintyvyyden on arveltu normaaliväestössä olevan noin 0,4-1 %, ja psykiatrisessa aineistossa se on eri lähteiden mukaan 5-21 %.(5, 6, 7, 8) DID:n kaltaisten häiriöiden esiintyvyydestä ylläpito on löytänyt huonosti tietoa, mutta ne lienevät suhteellisen yleisiä.(7) Tilastojen mukaan dissosiaatiohäiriöt ovat yleisempiä naisilla, mutta on epäselvää, onko ero todellinen, vai tunnistetaanko häiriö miehillä huonommin.

Vaikka kyseessä on näinkin yleinen oireilu, tietämys dissosiaatiohäiriöistä on Suomessa edelleen heikko. Lisäksi, koska häiriön oireet muistuttavat tai siihen liittyy joukko muita psykiatrisia oireita, se diagnosoidaan usein väärin. Putnamin ja Rossin aineiston(1) mukaan tyypillinen DID-potilas viettää psykiatrisessa hoitojärjestelmässä keskimäärin 7 vuotta ennen oikeaa diagnoosia. Tätä ennen hän on saanut tavallisesti kolme vaihtoehtoista taudinmääritystä.

Syyt

Dissosiaatiohäiriöiden kehittymisen syynä on käytännössä aina lapsuusiän vakava trauma, joka on alkanut herkässä kehitysvaiheessa, yleensä ennen 5-8 vuoden ikää, ja jatkuu pitkään, yleensä useiden vuosien ajan. Tyypillisiä tällaisia traumoja ovat

  • Fyysinen pahoinpitely, emotionaalinen laiminlyönti ja/tai seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Perheväkivalta
  • Sota
  • Kidnappaus, kidutus
  • Toistuvat lääketieteelliset toimenpiteet, jotka jatkuvat pitkään ja joihin lasta ei ole valmisteltu

Lapset toipuvat raskaistakin kokemuksista hyvin, jos he saavat asianmukaista tukea ja ymmärrystä lähiympäristöstään. Dissosiaatiohäiriön kehittymiseen johtaakin usein lapsen saaman tuen puute sekä traumaan liittyvä salailu ja häpeä tai trauman kieltäminen. Trauman aiheuttaja on myös usein jokin lapselle läheinen henkilö, johon lapsen on ristiriitaisesti pakko turvautua. Joidenkin lähteiden mukaan myös ahdasmielinen uskonnollisuus altistaa häiriön kehittymiselle.

Alttius dissosiaation runsaaseen käyttöön näyttäisi olevan perinnöllinen. Toisinaan häiriöt ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle traumatisoitujen vanhempien ”opettaessa” tiedostamattaan lapset käyttämään dissosiaatiota pääasiallisena puolustuskeinona.

Kliininen kuva

Vakavien dissosiaatiohäiriöiden ydinoireita ovat omaelämänkerralliseen muistiin keskittyvät muistivaikeudet, depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireet sekä ongelmat oman identiteetin hahmottamisessa.

Amnesia (muistinmenetys) on tavallinen kaikissa dissosiaatiohäiriöissä. Sen laajuus vaihtelee: henkilöllä saattaa olla huomattavia muistikatkoja menneisyydessään, tai hän ei muista lähihistorian tapahtumia, joissa hänen tiedetään varmuudella olleen mukana. Hän ei esimerkiksi muista lapsuuden ikäviä kokemuksia tai muita traumaattisia tapahtumia, valmistujaisia tai häitään, tai muistikuvat jostakin perheenjäsenestä puuttuvat häneltä kokonaan tai lähes kokonaan.

Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireisiin kuuluu joukko tuntemuksia, joille on yhteistä oman kehon ja henkisten prosessien (depersonalisaatio) tai ympäröivän maailman (derealisaatio) hahmottamisen häiriöt. Henkilöstä saattaa tuntua, että hän on itsestään irrallaan, elää unessa tai ”lasin takana”, ympäröivä maailma kasvaa (makropsia) tai kutistuu (mikropsia) tai, että kaikki hänessä ja hänen ympärillään on epätodellista.

Identiteetin hämärtymisen tai vaihtumisen kokemukset: potilaalla saattaa vaikeuksia muistaa omia henkilötietojaan (nimi, ikä), hän saattaa kokea toisen identiteetin läsnäolon kehossaan, kuulla tämän äänen päänsä sisällä tai tuntea, että vieras identiteetti ottaa vallan hänen käytöksestään.

Käytännössä vakavan dissosiaatiohäiriön tunnistaminen on haasteellista. Potilas usein häpeää ja peittelee dissosiaatiohäiriön aiheuttamia oireita, ja muut mielenterveysongelmat usein peittävät ja naamioivat taudinkuvaa. Tyypillisiä liitännäisongelmia ovat

  • Masennusoireet, kuten alakulo, väsymys, aloitekyvyttömyys, unihäiriöt ja itsemurha-ajatukset
  • Ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöt, erilaiset pelot
  • Itsensä vahingoittaminen, joka voi liittyä depersonalisaatiojaksoihin
  • Syömishäiriöiden oireet: vääristynyt ruumiinkuva, nälkiintyminen, pakonomainen liikunta, ahmiminen ja ruoansulatuskanavan tyhjentäminen oksentamalla tai ulostuslääkkeillä sekä hormonitasapainon häiriöt
  • Runsaat somaattiset (ruumiilliset) oireet, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä
  • Päihteiden väärinkäyttö
  • Traumaperäiset oireet, kuten trauman uudelleen eläminen painajaisina tai takaumina, tiettyjen asioiden välttely, lisääntynyt valppaus ja emotionaalinen turtumus.

Toissijaisia viitteitä vakavan dissosiaatiohäiriön olemassaolosta:

  • Lapsuusiän kaltoinkohtelu, heitteillejättö tai seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Muistiaukot
  • Huono ajantaju
  • Itsetuhoinen käytös
  • Huono hoitovaste (potilas on reagoinut vähän tai ei lainkaan aiemmille hoitoyrityksille)
  • Nopeasti vaihtuvat psyykkiset ja fyysiset oireet tai hyvin nopeat mielialavaihtelut
  • Potilas täyttää tai lähes täyttää tunne-elämältään epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerit
  • Positiiviset psykoottiset oireet (aistiharhat, harhaluulot)
  • Ei ajatushäiriötä (viittaa häiriöön, jossa kuuluvat mm. irralliset ja epäjohdonmukaiset ajatuskulut ja uskomus, että henkilön ajatuksia levitetään tai niihin voidaan vaikuttaa ulkopuolelta)

Vakavien dissosiaatioihäiriöiden ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden erot

Joidenkin vakavaa dissosiaatiohäiriötä potevien käytös saattaa muistuttaa persoonallisuushäiriötä, kun potilaan käytöstä vuorotellen hallitsevien persoonallisuuden osien toimet saavat käytöksen näyttämään päämäärättömältä ja ailahtelevalta. B-ryhmän persoonallisuushäiriöiksi kutsutaan häiriöitä, joita sairastavien käytös on tyypillisesti dramaattista, impulsiivista ja tunteisiin vetoavaa; näihin luetaan tunne-elämältään epävakaa, epäsosiaalinen, huomiohakuinen ja narsistinen persoonallisuus. Potilas saattaa täyttää myös muiden ryhmien persoonallisuushäiriöiden kriteerit. Dissosiaatiohäiriön ei periaatteessa tarvitse sulkea pois persoonallisuushäiriön taudinmääritystä, mutta se on tärkeä tunnistaa oireiden alta, sillä pelkän persoonallisuushäiriön hoito ei tällöin tuota tulosta.(2)

Hollantilainen tutkimus, joka vertaili vakavien dissosiaatiohäiriöiden ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden ilmiasun eroja totesi, että dissosiaatiohäiriöisillä on keskimäärin huomattavampi ja aiemmin alkanut traumatausta, enemmän muistamattomuutta omalle käytökselleen (sekä ”hyvät”, ”pahat” että neutraalit teot) ja enemmän positiivisia psykoosioireita (hallusinaatiot, harhaluulot). Lisäksi dissosiaatiohäiriöissä tyypillinen identiteetin hämärtyminen, vaihtuminen tai fragmentaatio on persoonallisuushäiriöissä vähäisempää. Dissosiaatio-oireita ja poikkeuksellisia tajunnantiloja mittaavilla asteikoilla (esim. DES, SCID-D-haastattelu) dissosiaatiohäiriöisten pistemäärät ovat persoonallisuushäiriöisiä korkeampia, joskin monet kuvatuista oireista ovat yleisiä myös tietyissä persoonallisuushäiriöissä. Dissosiaatiohäiriöinen potilas voidaan myös hypnotisoida herkästi.(2,3)

Vakavat dissosiaatiohäiriöt ja psykoosit

Vakava dissosiaatiohäiriö saatetaan sekoittaa psykooseihin erityisesti, koska sille on tavallista positiiviset psykoottiset oireet (kuulohallusinaatiot ja muut aistiharhat, harhaluulot). Lisäksi potilaan kuvaus sisäisestä todellisuudestaan (mielikuvitusmaailma, jossa persoonallisuuden osat elävät, tunne, että joku ottaa vallan käytöksestä) voi johtaa dissosiaatiohäiriöt huonosti tuntevan epäilemään psykoosisairautta. Toisaalta dissosiatiiviset oireet ovat tavallisia psykooseissa. Rossin ja Putnamin aineistosta 70 % tutkimukseen osallistuneista dissosiaatiohäiriöpotilaista oli aiemmin saanut diagnoosikseen skitsofrenian, skitsoaffektiivisen häiriön tai muun psykoottisen häiriön.

Skitsofrenian oirekyselyissä on tavallista, että dissosiaatiohäiriössä positiivisista oireista saadut pisteet ovat keskimäärin korkeammat kuin skitsofreniapotilailla; sen sijaan negatiivisia oireita (tunteiden latistuminen, puheen köyhtyminen, apatia) on vähän. Ajatushäiriötä ei ole. Hallusinaatiot liittyvät tyypillisesti potilaan kokemiin traumoihin joko suoraan tai epäsuorasti (esim. itsesyytöksistä johtuvat näyt siitä, että tulee poltetuksi helvetissä). Toisten persoonallisuuden osien ”äänet” koetaan tulevan pään ”sisältä” ja toisin kuin psykooseissa, oudoista paikoista (tuuletusaukko, televisio, naapuripöytä) tulevat äänet ovat harvinaisia. Eri persoonallisuuden osilla voi olla todellisuudesta poikkeava käsitys esimerkiksi ruumiistaan, iästään tai ympäristöstään, mutta nämä oireet usein muuntuvat tai katoavat osien vaihtuessa, ja vastaavat huonosti antipsykoottiseen lääkehoitoon.(3)

Vakava dissosiaatiohäiriö voi muistuttaa myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai lievempää mielialan aaltoiluhäiriötä, joissa potilaan mieliala vuorottelee epänormaalin iloisen ja masentuneen välillä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön käytetty lääkehoito ei yleensä kuitenkaan tehoa disssosiaatiohäiriöön kuin suggestiomielessä (potilas uskoo lääkkeen vaikutukseen, jolloin oire lievittyy).

Dissosiaatiohäiriön näytteleminen

Erityisesti Yhdysvalloissa on ollut tapauksia, joissa rikosoikeudellisissa tilanteissa syytetty on vedonnut dissosiatiivisen identiteettihäiriön olemassaoloon, jotta hänen todettaisiin syyntakeettomaksi. Suomessa dissosiaatiohäiriöiden tavoitteellinen näytteleminen on harvinaista, koska tila tunnetaan huonosti. Häiriön teeskentelystä voivat antaa viitteitä dramaattinen oirekuva, hyvin korkeat DES- (yli 70 %) tai SCID-D– pistemäärät, dissosiaatio-oireiden puuttuminen aiemmasta henkilöhistoriasta ja puuttuva hypnotisaatioherkkyys.

Diagnoosi

Dissosiaatiohäiriön diagnoosi perustuu pääosin haastatteluun. Potilaalta on hyvä kysyä

  • Amnesia- pakkovaellus- (äkillinen, odottamaton matkustus pois kotoa) depersonalisaatio- ja itsehypnoosikokemuksista
  • Ajatuksista, tunteista tai käytöksestä, jota potilas ei koe omikseen
  • Identiteetin hämärtymis- ja vaihtumiskokemuksista, äkilliseltä ikätasolta taantumisesta, kuulohallusinaatioista
  • Mahdollisesta traumataustasta ja traumanjälkeisistä oireista. Dissosiaatiohäiriöisen kuvaukset traumatapahtumista ovat tyypillisesti onttoja ja tunnekylmiä, tai hän muistaa tapahtumat huonosti. Toisaalta hän voi nopeasti siirtyä ulkokohtaisesta raportoinnista voimakkaaseen trauman uudelleen elämiseen.

Haastattelun apuna voidaan käyttää erilaisia dissosiaatioherkkyyttä ja hypnotisoitavuutta mittaavia kyselyitä ja testejä, joista osa on esitelty toisaalla näillä sivuilla.


Lähteet

  1. Ross, Colin A. 1997: Dissociative Identity Disorder: Diagnosis, Clinical Features, and Treatment. John Wiley & Sons, New York.
  2. DELL, P1998: Axis II Pathology in Outpatients with Dissociative Identity Disorder. Journal of Nervous & Mental Disease. June 186(6) p.352-356. Abstract
  3. Boon, S & Draijer, N 1993: The Differentation of Patients with MPD or DDNOS from Patients with a Cluster B Personality Disorder. Dissociation. June-Sept. Vol. VI. No. 23. Lue koko artikkeli (PDF-tiedosto)
  4. Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. s. 119-123. Norton&co, London.
  5. Kaplan, HI; Sadock, B & Grebb JA 2003: Dissociative disorders. Teoksessa Synopsis of Psychiatry. Lippincott Williams & Wilkins, New York. S. 677-691
  6. Akyuz G, Dogan O, Sar V, Yargic LI, Tutkun H 2000: Frequency of dissociative identity disorder in the general population in Turkey. Compr Psychiatry 41:216–22
  7. Vedat Şar; Gamze Akyüz & Orhan Doğan 2007: Prevalence of dissociative disorders among women in the general population. Psychiatry Research Vol. 149 (1-3) s.169-176 Abstract
  8. Tapio Lipsanen 2005: Dissosiaatio psykiatrisena ilmiönä. Suomen Lääkärilehti vsk 60, s.18–19 Lue koko artikkeli


💬  Voit keskustella tästä artikkelista tai muista sivuston aiheista foorumilla.

Järjestelmän kartoittaminen

[Vakavat dissosiaatiohäiriöt]

Kaksi ilmaisua, joilla potilaat usein kuvaavat kokemuksiaan vakavista dissosiaatiohäiriöistä, ovat kaaos ja hämmennys. Moni on skeptinen ajatukselle, että hänen sisäinen järjestelmänsä olisi luotu loogiselle pohjalle. Useimmiten dissosiaatiohäiriöiden identiteettijärjestelmät ovat kuitenkin mielensisäisen insinööritieteen mestariteoksia. Osa on tiukasti hallinnoituja tarkkoine kommunikaatio- ja kumppanuus (”co-existence”) -sääntöineen, jotka rajaavat tietoisuutta ja pitävät järjestelmän turvassa; toiset taas käsittämättömiä sekamelskia, joiden logiikkaa on mahdoton hahmottaa – jälleen päämääränään järjestelmän turvallisuus.

Tekemällä identiteettijärjestelmästä kartan sinä (ja terapeutti) voitte löytää järjestyksen kaaoksessa, ja alkaa tehdä töitä sen pohjalta. Huomaa kuitenkin, että turvallisuus on järjestelmän pääprioriteetti; tämän vuoksi nimien, olosuhteiden, kommunikaation ja muun vastaavan tiedon paljastaminen voi osasta tuntua liian vaaralliselta. Kunnioita persoonallisuuden osien toiveita; anna osan pysyä anonyyminä, jos hän sitä toivoo.

Erilaisia kartoitusesimerkkejä

Kirja

Tee kirja itsestäsi. Kerää jokaisesta identiteetistä/persoonallisuuden osasta materiaalia erillisille papereille, ja sido paperit yhteen. Jokaiselle osalle voi valita oman värisen paperin. Voit myös käyttää esimerkiksi ystäväkirjaa, luonnoslehtiötä, vihkoa, valokuva-albumia tai tehdä kunnollisen kirjan, jossa on paksut ja hienot kannet. Persoonallisuuden osat voi ryhmitellä eri joukkoihin vaikkapa iän tai tehtävän perusteella. Mainita voi esimerkiksi iän, ”syntymä”vuoden ja -tarkoituksen, taidot, harrastukset ja lempiasiat sekä liittää mukaan piirustuksen tai valokuvan osasta. Osat voivat itse tehdä omat sivunsa, johon voi jättää tilaa toisten osien ja läheisten ystävällisille kommenteille.

Minän kerrokset

Tämä harjoitus on erityisen hyvä, jos järjestelmä on kovin laaja ja monimutkainen. Piirrä jokainen järjestelmän kerros (ja mahdollisesti mainitse sillä sijaitsevat identiteetit/persoonallisuuden osat) läpinäkyvälle paperille (silkkipaperi, leivinpaperi tms.) ja sido sivut yhteen. Jokaiselle persoonallisuuden osalle voi piirtää oman symbolin, ja osien keskinäisiä suhteita voi hahmotella erilaisilla viivoilla (pisteet, aalto, sahanterä).

Piirakkadiagrammi

Piirakkadiagrammin piirtäminen auttaa hahmottamaan, että kaikki ovat kokonaisuuden osia. Piirtäessäsi pohdi muun muassa palojen asemaa (kuka on sydämessä, kuinka ison alueen kukin vie), minkä värisiä palat ovat, kuinka tiiviit ovat palojen reunat ja menevätkö ne päällekäin.

Sisäinen talo

Jos sisäinen maailmasi on rakennus (talo, linna jne.), voitte hahmotella sen pohjapiirroksen. Jokainen persoonallisuuden osa voi kuvata huoneensa sanoin, piirustuksin tai lehdestä leikatuilla kuvilla. Huoneen sisustus voi antaa vihjeitä asukkaan eri piirteistä, ja sen sijainti talossa (ullakko, komero portaiden alla) asukkaan asemasta järjestelmässä. Saatat huomata, että huonejärjestys, käytävät, oviaukot ja ikkunat symboloivat hyvinkin tarkasti osien keskinäisiä suhteita ja kommunikaatiokykyä. Jos näin on, talon uudelleen suunnitteleminen voi olla hyvä tapa löytää uusia osia ja lisätä kommunikaatiota järjestelmän sisällä.

Piirrä sukupuu

Voit esimerkiksi piirtää syntymäpersoonan siemeneksi, josta puu versoaa ylöspäin ja osia symboloivat oksat haarautuvat järjestyksessä, jossa ne jakautuivat pääpersoonasta ja mahdollisesti vielä edelleen uusiksi osiksi. Voit myös piirtää oksat ryhmiin symboloimaan eri identiteettiryhmiä.

Tee kollaasi

Etsi lehdistä ja valokuvista kuvia jokaisesta persoonallisuuden osasta sekä niiden tunteista, käytöksestä ja tehtävistä ja liimaa ne suurelle pahville. Voit myös liittää mukaan piirustuksia, symboleita tai esimerkiksi tyhjiä pakkauksia, kuivatettuja kukkia ja lehtiä. Kuten piirakkadiagrammi, myös kollaasi tarjoaa kuvan paloista muodostuvasta kokonaisuudesta. Kun kollaasi on valmis, voit laminoida tai kehystää sen.

Tee palapeli

Palapelin voi tehdä eri tavoilla. Voit tehdä suurennetun kuvan itsestäsi ja leikata sen paloiksi, jolloin jokainen pala edustaa eri persoonallisuuden osaa. Voit kirjoittaa yksityiskohtia osista palojen taakse, tai kuvata niiden ominaisuuksia kuvapuolelle esimerkiksi eri värein. Voit myös leikata suuren pahvin palasiksi ja piirtää kuvan itse korostaen jokaista osaa erikseen. Voit koota palapelin heti tai sitä mukaa, kun osat kertovat tarinansa ja alkavat kommunikoida kanssasi.

Suunnittele mandala

Aloita piirtämällä jokainen persoonallisuuden osa pisteenä, ja yhdistä sitten pisteet toisiinsa eri viivoin, jotka kuvaavat erilaisia suhteita: sukulaisuus, kommunikaatio, toisien osien täydentäminen ja niin edelleen.

Kirjoita lista

Jotkut järjestelmistä ovat niin monimutkaisia ja fragmentoituneita, että nimilista eri osista on ainoa järkevä vaihtoehto. Suurissa järjestelmissä persoonallisuuden osat ovat kuitenkin usein ryhminä, jolloin jonkin yllä kuvatun harjoituksen soveltaminen jokaiseen ryhmään erikseen saattaa toimia.

Lähteet

M.A.H. Network – Sara Lambert: Mapping Your System (Huom: sivusto on poistettu)


💬  Voit keskustella tästä artikkelista tai muista sivuston aiheista foorumilla.

Pilgrim’s Journey

Vakavien dissosiaatiohäiriöiden hoito

[Vakavat dissosiaatiohäiriöt]


Vakavien dissosiaatiohäiriöiden hoitoon on erityisesti Yhdysvalloissa ja Hollannissa kehitetty runsaasti eri hoitomalleja, jotka kaikki jakavat samat perusperiaatteet:

  • Dissosiaatio- ja traumaperäisten oireiden hillitseminen ja potilaan toimintakyvyn lisääminen
  • Traumaattisten kokemusten työstäminen
  • Persoonallisuuden osien keskinäisen yhteistyön parantaminen ja lopulta sulauttaminen toisiinsa prosessissa, jota kutsutaan integraatioksi.

Koska dissosiaatiohäiriö on pitkäaikaisen traumatisaation tulos, suositellaan sen hoidossa käytettäväksi kolmivaiheista hoitomallia, joka käydään tarkemmin lävitse toisaalla. Tässä osiossa keskitytään erityispiirteisiin, joita toisistaan hyvin erillään olevat persoonallisuuden osat aiheuttavat.

Kommunikaation lisääminen

Vakauttamisvaiheeseen tavallisesti kuuluu, että persoonallisuuden osat alkavat tutustua toisiinsa. Vain harvoin on mielekästä antaa osien olla erillään ja yrittää tasata potilaan elämää muilla tavoin. Kun potilas tulee paremmin tietoiseksi muista persoonallisuuden osista, yleinen kaaos ja ajan menetys vähenee, kun osat voivat jälkikäteen kertoa toisilleen, mitä he ovat tehneet esillä ollessaan.

Osat voivat myös sopia keskenään, kuinka jakavat päivittäiset askareet, ja ketkä saavat milloinkin olla esillä. Vastoin yleistä luuloa sivupersoonat yleensä tuntevat toisiaan jo hoitoon tullessaan; myös näennäinen pääpersoona on osista tietoinen, mutta saattaa aktiivisesti kieltää ja peitellä muiden olemassaoloa. Osien tutustuttaminen toisiinsa ei tarkoita, että potilas ylikuormittuisi traumamuistojen laukeamisen seurauksena. Erityisesti dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä osat toimivat kuin itsenäiset persoonat, eikä heillä ole tarvetta jakaa kantamiaan muistoja ilman erityistä syytä.

Aluksi yhteistyötä lisätään päiväosien (ANP) kesken arkipäivän tilanteissa. He voivat esimerkiksi neuvotella, millaista ruokaa haluavat syödä, millaisia vaatteita pitää minäkin viikonpäivänä, tai milloin kukakin saa aikaa toteuttaa omia harrastuksiaan. Yhteistyötä ulotetaan vähitellen persoonallisuuden osiin, jotka ovat lähimpänä ANP-osia. Koska persoonallisuuden osat ovat usein järjestäytyneinä ryhmiin, on hyvä lisätä yhteistyötä ja yhteistä tietoisuutta (co-consciousness) ensin ryhmän jäsenten kesken, ja tuoda sitten samankaltaisia ryhmiä lähemmäs toisiaan.

Erityisesti persoonallisuuden osien ollessa hyvin itsenäisiä (kuten dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä) on terapeutin tärkeä muistaa, että he kuitenkin ovat saman henkilön eri puolia. Vaikka osien näkemystä erillisistä henkilöistä samassa kehossa on kunnioitettava, siihen ei pidä mennä mukaan. Vaikka niiden toimia ei hyväksyisikään, on kaikkia osia – myös aggressiivisia ja itsemurhahakuisia – kohdeltava tasa-arvoisina minän eri puolina, ja nähtävä niiden olemassaolon tärkeys kokonaisuuden selviämiselle. Sen sijaan, että osat vuorotellen hallitsevat kehoa ja aiheuttavat toisilleen kaaosta, on tärkeä saada heidät tekemään yhteistyötä.

Lapsiosat

Vakavissa dissosiaatiohäiriöissä on tyypillistä, että potilaalla on runsaasti lapsen tasolla toimivia persoonallisuuden osia. Nämä ”lapset” saattavat olla hyvin tarvitsevia ja traumatisoituja ja herättää hoivavietin sekä syvää sääliä. Vaikka lapsiosia tulee kohdella hyvin, menetetyksi vanhemmaksi ryhtyminen ei ole potilaalle hyväksi ja usein lisää osien eriytyneisyyttä. Tue mieluummin ”aikuisia” persoonallisuuden osia lapsiosien hoitamisessa. Toinen persoonallisuuden osa voi olla läsnä lapsiosan ollessa esillä, ja osat voivat (terapeutin avustuksella) sopia, kuinka rauhoittaa lasta tämän ollessa järkyttynyt.

Kuinka lisätä osien välistä kommunikaatiota?

  • Pidä päiväkirjaa. Kutsu muita osia kirjoittamaan. Voit myös kirjoittaa muille osille (ystävällismielisen) kirjeen.
  • Jätä paperia ja kyniä esille, jotta osat voivat esillä ollessaan piirtää tai kirjoittaa sinulle. Voit myös jättää viestejä näkyviin paikkoihin (peili, jääkaapin ovi tms.) ja pyytää osia vastaamaan.
  • Terapeutti tai läheinen ystävä voi nauhoittaa toisten osien kertomuksia, jos menetät aikaa heidän esillä ollessaan.
  • Tee (”omana itsenäsi”) asioita, joista tiedät toisten osien pitävän: maalaa, siivoa, käy kirkossa, keinu tai syö tiettyä ruokaa.
  • Kun tunnet toisia, järjestä tietty aika päivästä, jolloin tietyt osat (esim. ”lapset”) saavat touhuta omiaan. Tämä vähentää todennäköisyyttä, että osa astuu esiin sopimattomassa tilanteessa (työ, lääkärin vastaanotto tms.).
  • Remontoikaa sisäistä maailmaa: tuokaa turvapaikkoja lähemmäs toisiaan, rakentakaa teitä, vetäkää kuviteltu puhelinlinja talosta toiseen, tehkää yhteinen kokoontumisalue, luokaa lapsiosille leikkialueita. Kannusta osia vetäytymään maailmaan, kun hetki ei ole sovelias niiden esiintulolle.
  • Älä kiellä muiden osien olemassaoloa tai vaadi, että he ovat sinulle alisteisia – tämä johtaa kaaoksen lisääntymiseen. Kohtele jokaista tasaveroisina minäsi osina; kaikilla on tehtävä ja kaikkia tarvitaan. Tehkää kompromisseja ja neuvotelkaa. Kaikki eivät voi saada kaikkea yhtäaikaa.

Tutustuessasi toisiin osiin

Ajatus toisiin osiin tutustumisesta on usein pelottava – jos niiden ominaisuudet olisivat olleet hyväksyttäviä, ei persoonallisuutta ylipäänsä olisi tarvinnut jakaa eri paloihin. Tutustuessasi persoonalli-
suutesi eri puoliin voit miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä hyviä ominaisuuksia osassa on?
  • Mitä ominaisuuksia pelkäät/häpeät?
  • Miksi olet tarvinnut ja tarvitset juuri tätä osaa?
  • Mikä on pahin asia, mikä voisi tapahtua, kun tutustut kyseiseen osaan? Entä mikä paras?
  • Kuinka voitte molemmat hyötyä siitä, että teette yhteistyötä?

Trauman työstäminen

Traumaa työstettäessä osat jakavat vähitellen järkyttäviä tapahtumia keskenään. Tavoitteena on, että jokainen osa saa tiedon tapahtuneesta ja myöntää sen tapahtuneen myös itselleen, ei vain toiselle osalle. Potilaan on siis sen lisäksi, että kuulee lapsiosan kertovan, kuinka tämä joutui todistamaan ja myöhemmin itse kokeilemaan pornovideon tekniikoita, myös ymmärrettävä, että myös hän koki tilanteen.

Traumaa käsitellessä edetään ryhmä kerrallaan. Aluksi voi olla hyvä, että terapeutti käy tapahtumaa ensin läpi traumaa kantavan persoonallisuuden osan kanssa ja pyytää tätä sitten kertomaan tapahtuman muille osille. Toiset osat voivat myös astua edemmäs ja kuunnella, kuinka trauman kantanut osa kertoo tapahtumista terapeutille. Jos samassa tapahtumassa on ollut osallisena monta eri osaa, voivat osat ensin keskustella tai kirjoittaa tapahtumasta keskenään, ja käydä sen sitten yhdessä läpi terapeutin kanssa.

Traumoja käsiteltäessä on tärkeää, että siihen osallistuvat osat ovat tarpeeksi vahvoja muistojen ja niiden aiheuttamien tunteiden kestämiseen. Jos yksi osa on hyvin traumatisoitunut ja tuen tarpeessa, mutta potilaan yleinen elämäntilanne ja muiden osien jaksaminen on huono, on parempi auttaa tätä osaa muista erillään samalla, kun toisten osien toimintakykyä ja jaksamista parannetaan. Kun varsinaisia muistoja käsitellään, osat, jotka eivät osallistu muistojen jakamiseen, voivat vetäytyä turvapaikkoihinsa.

Persoonallisuuden osien yhteen sulauttaminen eli integraatio

Erillään olevien osien, sivupersoonien, sulauttaminen yhdeksi persoonallisuudeksi nähdään hoidon lopullisena päämääränä. Erityisesti potilaat, joilla osat ovat hyvin eriytyneitä, kuitenkin usein vastustavat integraatiota. He näkevät toiset osat usein erillisinä henkilöinä, ja integraation näiden murhaamisena ja oman sisäisen tukiverkkonsa katoamisena.

Integraation on useissa tutkimuksissa todettu johtavan pysyvimpään hoitotulokseen ja parhaaseen toimintakykyyn. Täydelliseen integraatioon etenee kuitenkin suhteellisen harva. Hoidon päämääränä onkin hyvä aluksi pitää persoonallisuuden osien yhteistyön parantamista. Vasta, jos tämä näyttää toimivan ja traumamuistojen käsittely on edennyt suhteellisen onnistuneesti, kannattaa täydellisen integraation mahdollisuutta harkita. Pysyvä yhdistyminen on mahdollista vasta, kun osat ovat siihen valmiit. Pakotettu integraatio ei koskaan ole pysyvä; tämä johtaa vain osien ”piiloutumiseen” tai näennäiseen yhdistymiseen, joka purkautuu ennemmin tai myöhemmin.

Osien yhdistymistä tapahtuu yleensä itsestään jo traumamuistoja työstettäessä: kerrottuaan tarinansa ja jaettuaan kantamansa traumataakan erityisesti huonosti eriytyneet osat (kuten useat lapsiosat) usein yhdistyvät toisiin osiin. Vahvasti eriytyneiden osien (esim. aikuiset ANP-osat) yhdistyminen vaatii usein erityistä apua. Erilaiset yhdistymiseen liittyvät vertauskuvat ovat usein avuksi: osat voivat esimerkiksi seistä ringissä, pitää toisiaan käsistä kiinni ja kävellä kohti ringin keskustaa, kävellä kohti valkoista valoa tai halata toisiaan.

Hoito ei lopu persoonallisuuden osien yhdistymiseen. Integraation jälkeen potilaan on opittava uudenlaisten, muuhun kuin dissosiaatioon perustuvien puolustuskeinojen käyttöä, jotta tila ei stressitilanteessa uusiudu. Lisäksi huomiota kiinnitetään muihin vaiheen 3 tavoitteisiin, kuten ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen ja päivittäisen elämän normalisoimiseen. Yhdistymisen katsotaan olevan pysyvä, kun sivupersoonia ei ole ilmennyt kahden vuoden kuluttua integraatiosta.

Katso myös: Guidelines for Treating Dissociative Identity Disorder in Adults (2005) (PDF-tiedosto)


Lähteet

  1. Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K. 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.
  2. Kaplan, HI; Sadock, B & Grebb JA 2003: Dissociative disorders. Teoksessa Synopsis of Psychiatry. Lippincott Williams & Wilkins, New York. S. 677-691
  3. Guidelines for Treating Dissociative Identity Disorder in Adults (2005) International Society for the Study of Trauma and Dissociation Lue koko artikkeli (PDF-tiedosto)


💬  Voit keskustella tästä artikkelista tai muista sivuston aiheista foorumilla.