DSM-5

DSM-IV:n päivitys DSM-5-versioon toi mukanaan muutoksia eri häiriöiden luokitteluun

Jaa artikkeli:

Yksi mielenterveyden häiriöiden luokitteluun käytettävistä pääjärjestelmistä – Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) – on saanut päivityksen aikaisemmasta DSM-IV-versiosta uuteen DSM-5-versioon toukokuussa 2013.

Päivitys toi mukanaan joitakin muutoksia trauma- ja stressihäiriöiden sekä dissosiatiivisten häiriöiden luokitteluun. Voit lukea lisää kyseisistä muutoksista alla.

Artikkelin osiot

Sivuston ylläpito päivittää traumanjälkeisiin reaktioihin ja dissosiaatioon liittyvät artikkelit muutosten osalta. Viitteet DSM-luokitteluun muutetaan versioon DSM-5 (tai sen uusimpiin variaatioihin, esim. DSM-5-TR, joka julkaistiin maaliskuussa 2022).

Trauma- ja stressihäiriöihin liittyvät muutokset

Akuutti stressireaktio

DSM-5 toi mukanaan muutoksen akuutin stressireaktion stressitekijä-kriteeriin (Criterion A). 

Kriteeri vaatii tietoa siitä, oliko henkilö itse kokenut traumaattisen tapahtuman, oliko hän ollut todistamassa toisen henkilön kokemaa traumaattista tapahtumaa, vai oliko henkilö kokenut traumaattisen tapahtuman itse epäsuorasti.

Lisäksi DSM-IV:n A2-kriteeri subjektiivisesta reaktiosta traumatapahtumaan (”henkilön reaktioon liittyi voimakasta pelkoa, avuttomuutta tai kauhua”) on poistettu.

Akuutit post-traumaattiset reaktiot ovat hyvin heterogeenisiä ja DSM-IV:n dissosiatiivisten oireiden korostus on liian rajoittavaa. Tämän takia potilaat saattavat täyttää akuutin stressihäiriön diagonostiset kriteerit DSM-5:n mukaisesti, jos heillä on ainakin yhdeksän oiretta seuraavissa kategorioissa: intruusio, negatiivinen mieliala, dissosiaatio, välttely ja ylivireys. 

Sopeutumishäiriöt

DSM-5:ssä sopeutumishäiriöt on käsitteellistetty uudelleen heterogeeniseksi joukoksi stressihäiriöitä, jotka esiintyvät jonkin ahdistavan tapahtuman (traumaattinen tai ei) jälkeen. DSM-4:ssä sopeutumishäiriöt olivat jäännöskategoria henkilöille, joilla on kliinisesti merkittävää oireilua, mikä ei kuitenkaan ole tarpeeksi diskreettisemmän häiriön diagnosoimiseen.

DSM-IV:n alatyypit liittyen masentuneeseen mielialaan, ahdistuneisuusoireisiin tai häiriintyneeseen käyttäytymiseen säilyivät muuttumattomina.

Traumanjälkeinen stressihäiriö

DSM-5:n kriteerit post-traumaattiselle stressihäiriölle ovat hyvin erilaiset kuin DSM-IV:ssä. Kuten yllä kuvailtiin akuutista stressihäiriöstä, stressitekijäkriteeri (A-kriteeri) on selkeämpi sen osalta, miten henkilö koki traumaattisen tapahtuman.

Lisäksi A2-kriteeri (subjektiivinen reaktio) on poistettu. Kun DSM-IV:ssä oli kolme pääoireryhmää — uudelleenkokeminen, välttely/turtumus, ylivireys — DSM-5:ssä on nyt neljä oireryhmää. Tämä siksi, että välttely/turtumusoireryhmä on jaettu kahdeksi eri ryhmäksi: välttely, sekä hellittämättömät negatiiviset muutokset kognitiossa ja mielialassa.

Tämä jälkimmäinen kategoria, jossa useimmat DSM-IV:n turtumusoireista ovat läsnä myös DSM-5:ssä, sisältää nyt myös uusia tai uudelleen käsitteellistettyjä oireita, kuten hellittämättömät negatiiviset tunnetilat.

Viimeisessä oireryhmässä (vireystilan ja reaktiivisuuden muutokset) useimmat DSM-IV:n vireystilan oireista on läsnä DSM-5:ssä. DSM-5:ssä on myös mainittu ärtyisä tai aggressiivinen sekä vastuuton tai itsetuhoisa käytös.

Post-traumaattinen stressihäiriö on nyt kehityksellisesti riippuvainen, sillä lasten ja nuorten diagnostista kynnystä on laskettu. Erilliset kriteerit on myos lisätty 6-vuotiaille tai sitä nuoremmille lapsille, jotka kärsivät kyseisestä häiriöstä.

Reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö

DSM-IV:ssä lapsuuden reaktiivisella kiintymyssuhdehäiriöllä oli kaksi alatyyppiä:

  1. emotionaalisesti vetäytynyt/estynyt
  2. estottomasti sosiaalinen/ei-estynyt
 
DSM-5:ssä nämä alatyypit määritellään kahdeksi eri häiriöksi: 
 
  1. lapsuuden reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö
  2. lapsuuden kiintymyssuhteiden estottomuushäiriö
 

Molemmat häiriöt johtuvat normaalin sosiaalisen kanssakäymisen laiminlyönnistä tai muista tilanteista, jotka rajoittavat pienen lapsen mahdollisuuksia muodostaa valikoivia kiintymyssuhteita.

Vaikka molemmat häiriöt jakavat samat etiologiset lähtökohdat, ne eroavat kuitenkin toisistaan merkittävästi. Koska positiivinen affekti on heikentynyt, reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö muistuttaa enemmän sisäistämishäiriöitä; se on pohjimmiltaan sama kuin kokonaan puuttuvat tai epätäydellisesti muodostuneet kiintymyssuhteet lasta hoitaviin aikuisiin.

Sitä vastoin, lapsuuden kiintymyssuhteiden estottomuushäiriö muistuttaa enemmänkin ADHD:ta; sitä voi esiintyä lapsilla, joilla ei välttämättä ole ongelmia kiintymyssuhteiden kanssa. Nämä kaksi häiriötä eriävät toisistaan muiden tärkeiden asioiden osalta, mukaan lukien korrelaatiot, menettelytapa ja reaktio interventioon, ja tästä syystä ne ovat kaksi erillistä häiriötä.

Dissosiatiiviset häiriöt

DSM-5 toi mukanaan myös isoja muutoksia dissosiatiivisten häiriöiden osalta:

  1. Derealisaatio on nyt osa nimi- ja oirerakennetta, jonka nimi on nyt DSM-5:ssä depersonalisaatio-/derealisaatiohäiriö. DSM-IV:ssä kyseinen rakenne oli nimeltään depersonalisaatiohäiriö.
  2. Dissosiatiivinen pakkovaellus on nyt yksi dissosiatiivisen amnesian määrittäjistä sen sijaan, että se olisi määritelty omaksi erilliseksi diagnoosikseen (kuten DSM-IV:ssä).
  3. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön kriteerit muuttuivat. Ne osoittavat nyt, että identiteetin häiriytymisen oireet voivat olla sekä potilaan itse raportoimia, että myös asiantuntijan tarkkailemia, ja että aukot tapahtumien muistamisessa voivat esiintyä jokapäiväisten-, eikä ainoastaan traumaattisten, tapahtumien yhteydessä.
 
Lisäksi identiteetin häiriintymisen kuvaukseen sisältyy nyt myös patologinen possessio joissakin kulttuureissa.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

DSM-5:een tuli useita muutoksia dissosiatiivisen identiteettihäiriön kriteereihin. Ensinnäkin, A-kriteeri on laajentunut ja sisältää nyt tiettyjä possession ilmiöitä sekä funktionaalisia neurologisia oireita, jotta häiriöstä olisi monipuolisempia kuvauksia.

Toiseksi, A-kriteerin toteaa nyt selkeästi, että identiteetin vaihtumisen voi todeta toisen henkilön tarkkailun, tai myös potilaan oman raportoinnin perusteella.

Kolmanneksi, B-kriteerin mukaan henkilöillä, joilla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, voi esiintyä toistuvia aukkoja jokapäiväisten asioiden muistamisessa, eikä pelkästään traumaattisten tapahtumien muistamisessa. 

Muut tekstin muokkaukset tarkentavat identiteetin häiriintymisen luonnetta ja kulkua.

Lähteet

Jaa artikkeli:

  • Tuoreimmat blogi- ja uutisartikkelit

    Artikkelit

    Traumanjälkeiset reaktiot

    Trauman hoito

    Seksuaalinen hyväksikäyttö

    Dissosiaatio

    Vakavat dissosiaatiohäiriöt