Akuutti stressihäiriö

17/01/2014
06/11/2023
Traumanjälkeiset reaktiot

Jaa artikkeli:

Mikä on akuutti stressihäiriö?

Akuutti stressihäiriö (acute stress disorder, ASD) on traumaattista tapahtumaa seuraava traumanjälkeisten stressioireiden kirjo, joka alkaa vähintään viikon kuluessa tapahtumasta ja kestää alle kuukauden.

Akuutin stressihäiriön oireet muistuttavat traumanjälkeisen stressihäiriön (PTSD) oirekuvaa sillä erotuksella, että ASD:ssa painottuvat enemmän ns. dissosiaatio-oireet, kuten tunne, että on emotionaalisesti turta ja irralla itsestään, tai kyvyttömyys muistaa jotakin traumatilanteeseen keskeisesti liittyvää asiaa.

ASD on diagnoosina suhteellisen uusi, ja siitä, heijastaako se riittävän tarkasti patologisia stressioireita, on ristiriitaisia näkemyksiä. ASD:n on todettu usein edeltävän traumanjälkeisen stressihäiriön kehittymistä.

Syyt

Akuutti stressihäiriö kehittyy reaktiona tapahtumaan, johon DSM-kriteerien mukaan liittyi kuoleman, vakavan loukkaantumisen tai fyysisen koskemattomuuden vaarantumisen uhka, ja johon henkilö reagoi voimakkailla pelon, avuttomuuden tai kauhun tunteilla.

ASD:n kehittymisen riski on erityisen suuri, kun trauma on ihmisen aiheuttama, esimerkiksi väkivaltainen päällekarkaus tai ryöstö, ja jos siihen liittyy seksuaalinen elementti. Myös traumaan liittyvä voimakas dissosiatiivinen oireilu näyttäisi ennustavan ASD:n kehittymistä.

Traumaa edeltävistä tekijöistä akuutin stressihäiriön kehittymistä lisäävät erityisesti aikaisempi traumahistoria ja PTSD, mielenterveysongelmat ja yleinen kuormittava elämäntilanne.

Oireet

Akuutin stressihäiriön oireet ovat hyvin samankaltaiset PTSD-oireiston kanssa.

Oireisto voidaan jakaa neljään pääluokkaan:

dissosiaatio-oireisto,
trauman uudelleen elämistä kuvastavat oireet,
välttämisoireet ja
kohonneen vireystilan aiheuttamat oireet.

Dissosiaatio-oireet

Dissosiaatio-oireita ovat esimerkiksi turtumuksen tai irrallisuuden tunne tai tunneherkkyyden puute ja vähentynyt tietoisuus ympäristöstä. Potilaasta voi tuntua, että hän elää sumussa tai unessa, ja hänen voi olla vaikea päästä kosketuksiin tunteidensa kanssa tai ilmaista tunteitaan.

Depersonalisaatiolla tarkoitetaan oman itsen muuttumista epätodelliseksi. Potilas saattaa kokea tarkkailevansa itseään kehonsa ulkopuolelta, tai ettei hän ole todellinen tai oikeasti olemassa.

Derealisaatiossa ympäröivä maailma koetaan epätodelliseksi; potilas saattaa myös kokea, että ympäristö kasvaa tai kutistuu. Potilas saattaa kärsiä myös dissosiatiivisesta muistihäiriöstä (dissosiatiivinen amnesia). Hän saattaa unohtaa joitakin traumaan keskeisesti liittyviä tapahtumia tai jopa koko trauman.

Lue lisää: Dissosiaatio – yleiskatsaus

Trauman uudelleen eläminen

Traumaa voi elää uudestaan monella tapaa. Tavallista on, että potilaalla on ahdistavia muistoja, jotka lähtevät liikkeelle sinänsä jokapäiväisistä syistä: traumaa muistuttava kuuloaistimus, haju tai uutinen traumaa muistuttavasta tapahtumasta saattaa laukaista muistovyöryn. Toisinaan muiston laukeamiselle ei löydy sanottavaa syytä.

Potilas voi elää traumaa uudestaan myös painajaisina. Jotkut muistoista saattavat tuntua kaikkine aistimuksineen niin oikeilta, että henkilöstä tuntuu, kuin hän kävisi trauman uudestaan läpi; tällaista muistoa kutsutaan takaumaksi (flashback).

Muistot saattavat aiheuttaa sekä psyykkisiä (pelko, avuttomuus, kauhu) että fyysisiä reaktioita (kipu, pahoinvointi, hikoilu, nopea syke, tihentynyt hengitys) samalla tavoin kuin silloin, kun potilas koki trauman ensimmäistä kertaa.

Välttäminen

Välttämisoireilla tarkoitetaan tapoja, joilla potilas koettaa välttää trauman ajattelua. Hän saattaa välttää esineitä, asioita, ihmisiä, tapahtumapaikkaa tai uutisia traumaa muistuttavista tapahtumista. Myös traumaan liittyvät aistimukset (äänet, hajut, maut) ahdistavat, ja potilas välttää niitä.

Joillakin välttäminen voi ilmetä traumatapahtuman tai sen tärkeiden yksityiskohtien unohtamisena (dissosiatiivinen amnesia). Myös huomion kiinnittäminen muihin asioihin vähentää trauman ajattelua. Potilas voi uppoutua pakonomaisesti esimerkiksi työntekoon, opiskeluun tai harrastamiseen.

Kohonnut vireystila

Trauman jälkeen henkilö saattaa olla jatkuvasti valppaana. Tämä kohonnut vireys johtaa univaikeuksiin, kiukunpurkauksiin, keskittymisvaikeuksiin ja matalaan ärsytyskynnykseen. Potilaasta voi tuntua, että hän on koko ajan varuillaan ja etsii vaaran merkkejä. Hän saattaa myös säpsähdellä herkästi.

Akuutti stressihäiriö alkaa viikon kuluessa traumatapahtumasta ja kestää korkeintaan kuukauden. Jos potilaalla on vielä kuukauden kuluttua traumanjälkeisiä stressioireita, hänen diagnoosinsa muutetaan yleensä traumaperäiseksi stressihäiriöksi.

Kuinka hyvin akuutti stressihäiriö ennustaa PTSD:n kehittymistä?

Hoitamaton akuutti stressihäiriö näyttäisi usein johtavan traumanjälkeisen stressihäiriön (PTSD) kehittymiseen. Eräässä liikenneonnettomuudesta selvinneitä käsitelleessä tutkimuksessa todettiin, että 78% selviytyjistä, joilla oli diagnosoitu ASD, voitiin puolen vuoden kuluttua traumasta todeta myös PTSD⁽¹⁾. Toisessa, väkivallan uhreja käsitelleessä tutkimuksessa 83% henkilöistä, jotka täyttivät ASD:n kriteerit, todettiin PTSD puolen vuoden kuluessa traumatapahtumasta⁽²⁾.

Myös henkilöillä, jotka täyttävät suurimman osan ASD-kriteereistä mutta eivät juurikaan koe diagnoosiin vaadittavia dissosiaatio-oireita, PTSD:n kehittymisen riski on kasvanut. Tämä on johtanut keskusteluun akuutin stressihäiriön kriteerien mielekkyydestä patologisten traumanjälkeisten oireiden tunnistamisessa, kun osa riskiryhmän potilaista jää diagnoosin ulkopuolelle.

Koska ASD on diagnoosina kuitenkin vielä suhteellisen uusi, sen kriteerien muuttamista ei toistaiseksi ole katsottu tarpeelliseksi.

Hoito

Lepo, läheisten antama tuki ja normaalin elämän jatkaminen riittävät osalle hoidoksi. Potilaalle ja läheisille on myös tärkeä selittää tilan luonne ja kertoa traumanjälkeisistä oireista. Koska tilanne voi pitkittyä ja muuttua traumanjälkeiseksi stressihäiriöksi, potilaan vointia on hyvä seurata.

Hoidossa ensisijalla ovat erilaiset psykoterapeuttiset interventiot ja toissijaisena lääkehoito. Mitä aikaisemmin potilaan ongelmiin puututaan, sitä nopeammin ne yleensä saadaan ratkaistua.

Psykoterapeuttisista hoidoista tehokkaimpia ovat kognitiivis-behavioraaliset menetelmät. Kyseessä on tavallisesti lyhyt terapiajakso, jonka aikana potilas käy vaiheittain läpi tapahtuman kulun; tämän tavoitteena on yhdistää trauma osaksi potilaan menneisyyttä, mikä johtaa stressioireiden vähenemiseen. Terapiassa pyritään myös korjaamaan potilaan trauman seurauksena vääristyneitä uskomuksia ja ajatuskulkuja.

Psykologisella jälkipuinnilla tarkoitetaan heti trauman jälkeen tapahtuvaa, asiantuntijajohtoista keskustelutilaisuutta, jossa asianomaiset käyvät läpi tilanteeseen liittyviä tunteitaan ja reaktioitaan, ja heille annetaan tietoa tavallisista traumanjälkeisistä stressioireista sekä tarvittaessa neuvotaan lisäavun hankkimisessa. Jälkipuinnin tehokkuudesta on ristiriitaisia tuloksia, ja joidenkin lähteiden mukaan se voi jopa pahentaa traumanjälkeisiä stressioireita.

Lääkehoitoa ei pidä yksinään käyttää akuutin stressihäiriön hoitoon, vaan se yhdistetään psykoterapeuttisiin menetelmiin potilailla, joilla stressioireet ovat erityisen vahvat eivätkä lievity muilla keinoilla. Lääkehoitoa voidaan käyttää erityisesti traumapotilailla tavallisiin unihäiriöihin, masennukseen ja ahdistuneisuuteen.

Lue lisää: Trauman hoito

Akuutti stressihäiriö: diagnostiset kriteerit (DSM IV-TR)

A. Henkilö on joutunut traumaattiseen tilanteeseen, jossa tapahtui kumpikin seuraavista:

Henkilö koki, näki tai joutui vastakkain sellaisen tapahtuman tai tapahtumien kanssa, joihin liittyi kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka tai oman tai muiden fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen.
Henkilön reaktio oli voimakas pelko, avuttomuus tai kauhu.

B. Kokiessaan tai koettuaan ahdistavan tapahtuman henkilöllä ilmeni vähintään kolme seuraavista dissosiatiivisista oireista:

Subjektiivinen turtumuksen tai irrallisuuden tunne tai tunneherkkyyden puute
Vähentynyt tietoisuus ympäristöstä
Derealisaatio
Depersonalisaatio
Dissosiatiivinen muistihäiriö (kyvyttomyys muistaa jotain traumaan keskeisesti liittyvaa seikkaa).

C. Traumaattinen tapahtuma koetaan yhä uudelleen vähintään yhdellä seuraavista tavoista: toistuvat mielikuvat, ajatukset, unet, illuusiot, takaumat (flashback), tunne tapahtumien elämisestä uudelleen, tai ahdistus jonkin seikan muistuttaessa traumaattisesta tapahtumasta.

D. Huomattava pyrkimys välttaa traumasta muistikuvia herättäviä ärsykkeitä (esim. ajatukset, tunteet, keskustelut, toiminta, paikat, ihmiset).

E. Merkittäviä ahdistuneisuuden tai kohonneen vireystilan oireita (esim. univaikeudet, ärtyneisyys, huono keskittymiskyky, liiallinen varuillaanolo, säikkyminen, motorinen levottomuus).

F. Häiriö aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisella, ammatillisella tai muulla tärkeällä toiminnan alueella tai heikentää henkilön kykyä suoriutua jostakin tärkeästä tehtävästä, kuten tarpeellisen avun hankkimisesta, tai kykyä mobilisoida henkilökohtaisia voimavaroja kertomalla läheisille traumaattisesta kokemuksesta.

G. Häiriö kestää vähintään kaksi päivää ja enintään neljä viikkoa ja esiintyy neljän viikon sisällä traumaattisesta tapahtumasta.

H. Häiriö ei johdu minkään kemiallisen aineen (esim. huumeen tai lääkkeen) suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tai ruumiillisesta häiriöstä, ei selity paremmin lyhytkestoisella psykoottisella häiriöllä eikä ole vain pahentunut aikaisempi akselin I tai II häiriö.

Lähteet

¹ Harvey, A.G., & Bryant, R.A. (1998b). The relationship between Acute Stress Disorder and Posttraumatic Stress Disorder: A prospective evaluation of motor vehicle accident survivors. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 66,507-512.
² Brewin, C.R., Andrews, B., Rose, S., & Kirk, M. (1999). Acute Stress Disorder and Posttraumatic Stress Disorder in victims of violent crime.American Journal of Psychiatry, 156,360-366.
The National Center for PTSD: Acute Stress Disorder
Duodecim terveyskirjasto: Akuutti stressireaktio