Dissosiaatio on psyykkinen puolustusmekanismi, jossa mielen osat erkaantuvat toisistaan, mahdollistaen selviytymisen traumaattisista kokemuksista. Se voi ilmetä esimerkiksi muistikatkoina, itsen vieraantumisena tai identiteetin hämärtymisenä. Terve dissosiaatio voi olla osa normaalia elämää, kuten syvää eläytymistä tai tunteiden tukahduttamista vaikeassa tilanteessa. Kuitenkin pitkäkestoinen tai patologinen dissosiaatio voi johtaa dissosiaatiohäiriöihin tai PTSD:n kehittymiseen.
Rakenteellinen dissosiaatioteoria selittää, kuinka traumaattiset kokemukset voivat jakaa henkilön persoonallisuuden eri osiksi, mikä puolestaan vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen.
Terve dissosiaatio ja patologinen dissosiaatio
Tervettä dissosiaatiota ovat tämän määritelmän mukaan esimerkiksi kahden asian yhtäaikainen tekeminen, syvä eläytyminen (esim. roolileikki ja mielikuvitusystävät), asiaan imeytyminen tai tunteiden tietoinen tukahduttaminen vaikeassa tilanteessa.
Patologista dissosiaatiota ovat esimerkiksi itsestä irrallaan olemisen tai unessa elämisen tunne, huomattava elämänkerrallisen muistin heikkous tai identiteetin hämärtyminen tai vaihtuminen.
Rakenteellinen dissosiaatioteoria
Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan dissosiaatio tarkoittaa persoonallisuuden osien joutumista toisistaan erilleen. Rakenteellinen dissosiaatio voi johtaa paitsi dissosiaatiohäiriöiden, myös esimerkiksi rajatilapersoonallisuuden tai traumaperäisen stressihäiriön kehittymiseen.
Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan tervettä dissosiaatiota ei ole. Se jakaa aiemmasta määritelmästä johdetut dissosiaatio-oireet kolmeen luokkaan: varsinaiset dissosiaatio-oireet, jotka johtuvat persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta, tajunnantilan muutokset, jotka voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta mutta esiintyä myös ilman sitä, sekä muut oireet, jotka eivät johdu rakenteellisesta dissosiaatiosta.
Varsinaisia dissosiaatio-oireita ovat esimerkiksi takaumat, tunteiden ja kehon turtuneisuus, joka vuorottelee voimakkaiden tunteiden ja aistimusten kanssa sekä tietyt ruumiilliset oireet, joille ei löydy lääketieteellistä syytä.
Tajunnantilan muutoksia ovat esimerkiksi tunne, että on irrallaan itsestään tai elää unessa, ettei maailma ole todellinen, tai ettei oma keho tai sen osa ole todellinen. Ne voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta, mutta syy voi olla myös vaikkapa kemiallinen aine tai psyykkinen tai fyysinen sairaus.
Muita oireita ovat terveen psyyken jokapäiväisessä elämässä käyttämät mekanismit, joita toiset kutsuvat normaaleiksi dissosiaatio-oireiksi (mainittu tekstin alussa). Vaikka nämä ilmiöt täyttävät laajasti tulkiten DSM:n (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) määritelmän – normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt – ne eivät sovi rakenteellisen dissosiaatioteorian dissosiaation käsitteeseen, eikä niitä tässä teoriassa nähdä dissosiaatiosta johtuvina.
Rakenteellisen dissosiaation tunnistaminen oireiden aiheuttajana on tärkeää, koska ilman sen asianmukaista hoitoa, oireistoa ei saada kunnolla hallintaan.
Lue myös: Dissosiaatio: yleiskatsaus
Lähteet
- Putnam, F. W. (1997). Dissociation in Children and Adolescents: A Developmental Perspective. Guilford Press.
- Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.
Anne Suokas-Cunliffe 2006: Lapsuuden kompleksisen traumatisoitumisen seuraukset aikuisuudessa. Suomen lääkärilehti 6/2006, vsk 21.
