Dissosiaatio pähkinänkuoressa

Dissosiaatio käsitteenä tarkoittaa kokonaisuuden osien joutumista erilleen toisistaan. Maailmalla yleisesti käytetyn määritelmän mukaan dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt (DSM-IV-TR). Tämän näkemyksen mukaan dissosiaatiota on normaalia ja patologista.

Tervettä dissosiaatiota ovat tämän määritelmän mukaan esimerkiksi kahden asian yhtäaikainen tekeminen, syvä eläytyminen (esim. roolileikki ja mielikuvitusystävät), asiaan imeytyminen tai tunteiden tietoinen tukahduttaminen vaikeassa tilanteessa.

Patologista dissosiaatiota ovat esimerkiksi itsestä irrallaan olemisen tai unessa elämisen tunne, huomattava elämänkerrallisen muistin heikkous tai identiteetin hämärtyminen tai vaihtuminen.

Dissosiaatiohäiriöissä dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on trauma, joka on vaikeammissa häiriöissä useimmiten toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatiohäiriöitä ovat dissosiatiivinen amnesia, depersonalisaatiohäiriö, dissosiatiivinen pakkovaellus, dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja tarkemmin määrittelemätön dissosiatiivinen häiriö (DSM IV).

Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan dissosiaatio tarkoittaa persoonallisuuden osien joutu- mista toisistaan erilleen. Rakenteellinen dissosiaatio voi johtaa paitsi dissosiaatiohäiriöiden, myös esimerkiksi rajatilapersoonallisuuden tai traumaperäisen stressihäiriön kehittymiseen.

Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan tervettä dissosiaatiota ei ole. Se jakaa aiemmasta määritelmästä johdetut dissosiaatio-oireet kolmeen luokkaan: varsinaiset dissosiaatio-oireet, jotka johtuvat persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta, tajunnantilan muutokset, jotka voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta mutta esiintyä myös ilman sitä, sekä muut, jotka eivät johdu rakenteellisesta dissosiaatiosta.

Varsinaisia dissosiaatio-oireita ovat esimerkiksi takaumat, tunteiden ja kehon turtuneisuus, joka vuorottelee voimakkaiden tunteiden ja aistimusten kanssa sekä tietyt ruumiilliset oireet, joille ei löydy lääketieteellistä syytä.

Tajunnantilan muutoksia ovat esimerkiksi tunne, että on irrallaan itsestään tai elää unessa, ettei maailma ole todellinen, tai ettei oma keho tai sen osa ole todellinen. Ne voivat johtua rakenteellisesta dissosiaatiosta, mutta syy voi olla myös vaikkapa kemiallinen aine tai psyykkinen tai fyysinen sairaus.

Muita oireita ovat terveen psyyken jokapäiväisessä elämässä käyttämät mekanismit, joita toiset kutsuvat normaaleiksi dissosiaatio-oireiksi (mainittu tekstin alussa). Vaikka nämä ilmiöt täyttävät laajasti tulkiten DSM-IV:n määritelmän – normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt – ne eivät sovi rakenteellisen dissosiaatioteorian dissosiaation käsitteeseen, eikä niitä tässä teoriassa nähdä dissosiaatiosta johtuvina.

Rakenteellisen dissosiaation tunnistaminen oireiden aiheuttajana on tärkeää, koska ilman sen asianmukaista hoitoa oireistoa ei saada kunnolla hallintaan.

Lähteet: 
Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.

Voit keskustella tästä artikkelista tai muista dissosiaatioon liittyvistä aiheista foorumilla.