Dissosiatiivinen pakkovaellus, jota joskus kutsutaan myös nimityksellä dissosiatiivinen fuuga (englanniksi dissociative fugue) on harvinainen häiriö, jossa henkilö lähtee äkillisesti pois kotoaan tai tutusta ympäristöstä, usein kykenemättä muistamaan omaa menneisyyttään tai henkilöllisyyttään. Pakkovaelluksen aikana ihminen saattaa omaksua uuden identiteetin ja elää hetken aivan toisenlaista elämää. Artikkelissa käsitellään tämän ilmiön oireita, mahdollisia syitä, erottamista muista häiriöistä sekä sen hoitoa ja ennustetta.
Syyt ja esiintyvyys
Vaelluksen laukaisee useimmiten kuormittava elämäntilanne tai traumaattinen kokemus, jolloin ”vanhan” identiteetin unohtaminen ja pako tapahtumapaikalta suojaa tehokkaasti psyykeä estämällä ikävien tunteiden vyörymisen.
Dissosiatiivisen pakkovaelluksen esiintyvyys on arvioitu olevan noin 0,2 % yleisväestössä, mikä tarkoittaa, että noin kaksi ihmistä tuhannesta kokee tämän häiriön jossain elämänsä vaiheessa. Tämä arvio perustuu kansainvälisiin tutkimuksiin, mutta tarkkoja tilastotietoja Suomen osalta ei ole tarkemmin saatavilla.
Suomessa dissosiaatiohäiriöiden esiintyvyydestä on tehty tutkimuksia, mutta dissosiatiivisen pakkovaelluksen osalta ei ole erillisiä tilastoja. Yleisesti ottaen dissosiaatiohäiriöiden esiintyvyys vaihtelee eri tutkimusten mukaan, ja niiden tunnistaminen voi olla haastavaa, mikä saattaa vaikuttaa tilastolliseen esiintyvyyteen.
On tärkeää huomata, että dissosiatiivisen pakkovaelluksen esiintyvyys voi kasvaa merkittävästi tiettyjen väestöryhmien keskuudessa, kuten sotaveteraanien ja luonnonkatastrofien selviytyjien joukossa. Nämä ryhmät ovat alttiimpia traumaattisille kokemuksille, jotka voivat laukaista dissosiatiivisia oireita.
Oireet
Tavallisin vaelluksen kesto on muutamasta tunnista muutamiin päiviin, mutta kuukausien ja vuosienkin pituisia pakkovaelluksia on raportoitu. Lyhyen pakkovaelluksen kokenut henkilö näyttää usein vain tulevan myöhään kotiin tai olleen muutaman päivän poissa töistä. Toisaalta potilas saattaa matkustaa jopa tuhansia kilometrejä kotiseudultaan, ja hätääntyä löytäessään itsensä täysin oudosta ympäristöstä.
Vaelluksen alaisena oleva henkilö ei useinkaan juuri oirehdi psykiatrisesti, ja käynnissä oleva häiriö onkin vaikea tunnistaa. Pitkään kestävässä vaelluksessa henkilö saattaa aloittaa kokonaan uuden elämän; hankkia uuden työn, ystäviä ja puolison uudelta paikkakunnalta. Tavallisempaa kuitenkin on, että henkilö ahdistuu melko nopeasti vaelluksen alettua, koska menneisyyden muistaminen tuottaa vaikeuksia. Ahdistusta lisää puuttuva identiteettitunne tai todisteet, jotka puhuvat ”uutta” identiteettiä vastaan.
Diagnoosi
Pakkovaellusdiagnoosi annetaan yleensä vaelluksen rauhoituttua ja potilaan jouduttua viranomaisten käsiin tai etsittyään apua itse. Dissosiatiivisen pakkovaelluksen erotusdiagnostiikassa on tärkeää huomioida:
- Fyysiset syyt, kuten tietyt epilepsiatyypit (esim. temporaaliepilepsia), tulee sulkea pois asianomaisin somaattisin tutkimuksin.
- Psykoosit, kuten skitsofrenia ja mania, aiheuttavat joskus pakkovaelluksen kaltaista käytöstä. Toisin kuin psykoosisairauksissa, dissosiatiivisessa pakkovaelluksessa henkilön todellisuudentaju on kuitenkin hyvä.
- Dissosiatiivinen identiteettihäiriö saatetaan joskus sekoittaa pakkovaellukseen. Pakkovaelluksessa mahdollinen uusi identiteetti ei kuitenkaan ole pysyvä. Jos pakkovaellus toistuu monia kertoja, dissosiatiivisen identiteettihäiriön mahdollisuus on kuitenkin hyvä pitää mielessä.
- Teeskentelyn erottaminen aidosta pakkovaelluksesta voi olla vaikeaa. Teeskennelty käytös on usein oirekuvaltaan dramaattinen, ja sille on osoitettavissa taloudellinen, henkilökohtainen tai rikosvastuullinen syy. Näin voi kuitenkin olla myös aidossa tilanteessa.
Hoito
Dissosiatiivisen pakkovaelluksen tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Potilasta rohkaistaan muistelemaan vaelluksen seurauksena unohdettua menneisyyttään, ja yleensä muisti palaakin vähitellen ajan kanssa. Joillekin potilaille saattaa hypnoosista olla apua.
Vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyssä voidaan käyttää erilaisia traumaterapeuttisia tekniikoita. Muistikuvien hankkiminen vaelluksen ajalta on usein vaikeaa. Tämän sijasta terapiassa onkin hyvä keskittyä tunnistamaan tekijöitä, jotka aiheuttivat pakkovaelluksen, sekä keskittyä harjoittelemaan myös dissosiaatiota kypsempien puolustuskeinojen käyttöön.
Lääkityksellä ei itse vaelluksen hoidossa juuri ole sijaa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää erilaisiin psykiatrisiin liitännäisoireisiin, esimerkiksi masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Lääkityksestä voi myös olla apua vaelluksen laukaisseen trauman käsittelyn aikana erityisesti, jos traumaperäiset oireet ovat hankalia.
Ennuste
Dissosiatiivisen pakkovaelluksen ennuste on yleisesti ottaen hyvä. Useimmat potilaat toipuvat nopeasti, ja heidän alkuperäinen identiteettinsä sekä siihen liittyvät muistot palautuvat spontaanisti ilman erityistä hoitoa. Pakkovaellusepisodit kestävät yleensä muutamasta tunnista useisiin päiviin, mutta harvinaisissa tapauksissa ne voivat jatkua viikkoja tai jopa kuukausia.
Vaikka suurin osa potilaista kokee vain yhden pakkovaellusepisodin, toistuvat jaksot ovat mahdollisia, erityisesti jos taustalla oleva trauma tai stressitekijä ei ole käsitelty. Toistuvien episodien riski kasvaa, jos henkilö altistuu uudelleen voimakkaille psyykkisille stressitekijöille tai traumoille.
Hoidon kannalta tärkeää on tarjota potilaalle turvallinen ja tukeva ympäristö, jossa hän voi käsitellä kokemuksiaan. Psykoterapia, erityisesti trauma- ja kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT), on osoittautunut hyödylliseksi sekä muistojen palauttamisessa että uusien episodien ehkäisyssä.
On myös huomioitava, että dissosiatiivinen pakkovaellus voi esiintyä yhdessä muiden psyykkisten häiriöiden, kuten posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD), ahdistuneisuushäiriöiden tai masennuksen kanssa. Näiden samanaikaisten häiriöiden hoitaminen on olennaista kokonaisvaltaisen toipumisen kannalta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että dissosiatiivisen pakkovaelluksen ennuste on suotuisa, erityisesti silloin kun taustalla olevat stressitekijät ja traumat käsitellään asianmukaisesti ja potilas saa tarvittavaa tukea ja hoitoa.
Dissosiatiivisen pakkovaelluksen diagnostiset kriteerit (DSM-5-TR)
- Äkillinen, odottamaton matkustaminen pois kotiympäristöstä/työpaikalta sekä kyvyttömyys kerrata omaa menneisyyttä.
- Identiteettikäsityksen hämärtyminen tai kokonainen tai osittainen uuden identiteetin omaksuminen.
- Oireiden ei voida todeta johtuvan dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä eikä ilmenevän kemiallisen aineen vaikutuksesta (lääkitys, päihteiden käyttö) tai fyysisen sairauden vuoksi (esim. temporaaliepilepsia).
- Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää haittaa sosiaalisessa tai ammatillisessa toimintakyvyssä tai muilla tärkeillä elämänalueilla.
Lähteet
- Jasper, F. 2003: Working with dissociative fugue in a general psychotherapy practice: A cautionary tale. A. Journal of Clinical Hypnosis, April 2003.
- Psychology Today. (julkaisuvuosi ei tiedossa). Dissociative Fugue (Psychogenic Fugue). https://www.psychologytoday.com/us/conditions/dissociative-fugue-psychogenic-fugue
- Raypole, C. (2021). Dissociative Fugue: Symptoms, Causes, and Treatment. Psych Central. https://psychcentral.com/disorders/dissociative-fugue-symptoms
American Psychiatric Association. (2022). Diagnostic and statistical manual of mental disorders (5th ed., text rev.; DSM-5-TR). Washington, DC: American Psychiatric Publishing.
