Tietoa eri häiriöistä ja reaktioista
Järkyttävän tapahtuman kokeneen ensireaktio on usein ilo siitä, että hän on elossa. Tätä seuraavat ahdistuksen, pelon ja vihan tunteet, korostunut valppaus sekä tapahtuman pakonomainen miettiminen.
Akuutti stressihäiriö (acute stress disorder, ASD) on traumaattista tapahtumaa seuraava traumanjälkeisten stressioireiden kirjo, joka alkaa vähintään viikon kuluessa tapahtumasta ja kestää alle kuukauden.
Traumanjälkeinen stressihäiriö on englanniksi post-traumatic stress disorder, josta lyhenne PTSD on peräisin. Traumanjälkeistä stressihäiriötä kutsutaan Suomessa myös nimityksillä traumaperäinen stressihäiriö ja post-traumaattinen stresshäiriö.
Myös lapset kärsivät traumanjälkeisistä oireista, jotka riippuvat lapsen iästä ja kehitystasosta. Myös erityisiä lapsille ja nuorille suunnattuja hoitotapoja on vähitellen alettu kehittää.
Kompleksiselle PTSD:lle on tyypillistä joukko oireita, jotka johtuvat trauman aiheuttamista muutoksista henkilön minäkuvassa ja stressinsietokyvyssä. Häiriön pääongelmat liittyvät tunteiden ja impulssikontrollin säätelyyn, vaikeuksiin ihmissuhteissa sekä traumamuistojen aiheuttamiin ongelmiin.
Trauma ja unihäiriöt kulkevat usein käsi kädessä. Uniongelmat ovat osa normaaleja traumanjälkeisiä reaktioita.
Aiheeseen liittyvää
Lapsuuden traumoilla voi olla keskeinen rooli monissa myöhemmissä psykiatrisissa häiriöissä. Suurin osa siitä, mitä tiedämme traumalle altistumisen vaikutuksista, on kuitenkin peräisin aikuisia koskevista tutkimuksista.
On tärkeää ymmärtää, miten altis itse on sairastumaan traumaperäiseen stressihäiriöön (PTSD). Jos vaarasta olisi tietoa, voisi henkilö esimerkiksi välttää työpaikkoja, joihin liittyy todennäköisemmin suurta stressiä ja mahdollisia traumoja, tai hakeutua hoitoon heti, kun kokee mahdollisesti laukaisevan tapahtuman.
Tutkijoista ja lääkäreistä koostuva ryhmä käyttää tekoälyteknologiaa ennustamaan paremmin itsemurhariskiä naisilla, jotka kärsivät tietyistä traumaan liittyvistä häiriöistä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kannettavista laitteista saatavia tietoja voitaisiin käyttää seulontatyökaluina, joiden avulla potilaat ja lääkärit voivat tunnistaa, ovatko oireet paranemassa vai pahenemassa trauman jälkeen.
Vanhempamme ja isovanhempamme ovat osa meitä. He kasvattivat meidät ja toimivat roolimalleinamme, ja he myös välittivät meille geeninsä. Siksi olemme heidän kaltaisiaan ja siksi meillä on geneettinen taipumus sairastua tiettyihin sairauksiin. Geenit eivät kuitenkaan välttämättä ole ainoat molekyylitekijät, jotka olemme perineet heiltä.
Tiedetään, että haitalliset kokemukset lapsuudessa saattavat aiheuttaa alttiutta siihen, että myöhemmin tulee epäsopivaa selviytymistä ahdistaviin tilanteisiin.
Kansainvälinen tutkimusryhmä on analysoinut noin 575 000 yksittäisessä solussa ilmentyneitä geenejä aivoista ihmisillä, joilla on, ja ihmisillä joilla ei ole traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD) ja masennusta. Ryhmä on saanut näin uutta tietoa aivojen stressireaktion taustalla olevista mekanismeista näiden häiriöiden kohdalla.
Kolme Japanin RIKEN-tutkimuslaitoksen neurotieteilijää havaitsi, että rotat vahvistavat negatiivisten kokemusten muistoja tutuissa paikoissa toistamalla niitä mielessään. Tällä havainnolla voi olla merkitystä ihmisten sairauksien, kuten PTSD:n, hoidossa.
Trauma voi vaikuttaa merkittävästi omanarvontuntoon. Trauma ja heikko omanarvontunto liittyvät läheisesti toisiinsa, erityisesti kielteisten kokemusten osalta.
Moni mielenterveyden haasteista kärsivä jää leimautumisen vuoksi pois työnhakuprosessista. Kuitenkin työpaikoilla voidaan vaalia myötätunnon kulttuuria ja valistaa itsehoidon tärkeydestä.
Kirjoittaja joutui raiskauksen uhriksi tapaninpäivänä 2006. Alla on otteita hänen mietteistään vuoden ajalta tapahtuneen jälkeen.
Takauma (englanniksi flashback) on PTSD:n oire, jossa henkilö tuntee kokevansa uudelleen traumaattisen tapahtuman. Takauma on yleensä äkillinen ja odottamaton, ja sen aiheuttaa jonkinlainen laukaiseva tekijä ("triggeri"), joka muistuttaa henkilöä traumasta.
Tutkimuksen mukaan traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä silmien pupilleihin. Traumaperäistä stressihäiriötä potevilla pupillit reagoivat erilailla heidän katsoessaan emotionaalisia kuvia, kuin niillä, joilla häiriötä ei ole todettu.