Suurin osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut depersonalisaatioelämyksen; sen voivat laukaista esimerkiksi tietyt lääkkeet tai fyysinen sairaus, henkisesti kuormittava tilanne tai univaje. Depersonalisaatiokokemukset ovat tavallisia myös erilaisissa psyykkisissä ongelmissa.
Itse depersonalisaatiohäiriö voidaan diagnosoida, kun depersonalisaatiokokemus on jatkuva tai usein toistuva, se aiheuttaa henkilölle hankaluuksia ja ahdistusta, eikä toinen (psykkinen tai ruumiillinen) sairaus selitä depersonalisaatio-oireita.
Syyt
Depersonalisaatiohäiriön tärkein aiheuttaja on lapsuusiän toistuva trauma; eräiden lähteiden mukaan erityisesti emotionaalinen heitteillejättö ja kaltoinkohtelu ovat tärkeitä tekijöitä häiriön kehittymisessä. Myös perinnällinen alttius dissosiaation käyttöön altistaa depersonalisaatiohäiriön kehittymiselle. Satunnaisesti tapahtuva depersonalisaatiokokemus voi johtua monesta eri syystä, joista osa on mainittu yllä.
Brittiläinen tutkimusryhmä on havainnut, että depersonalisaatiokokemuksen aikana hermosolujen aktiivisuus vähenee alueilla, joilla tunnekokemukset syntyvät ja lisääntyy alueilla, joilla on havaittu olevan merkitystä tunteiden säätelyssä.
Toisissa tutkimuksissa on todettu, että depersonalisaatiosta kärsivien potilaiden ns. sensorisen aivokuoren toiminnassa on häiriöitä. Sensorinen aivokuori käsittelee erityisesti näkö- ja kuuloaistimuksia sekä aistimuksia, joilla on merkitystä kehon hahmottamisessa kolmiulotteisessa tilassa.
Yleisyys
Depersonalisaatiohäiriön esiintyvyys on tuntematon. Amerikkalaisten tekemän selvityksen mukaan noin puolet aikuisväestöstä on joskus kokenut depersonalisaatioelämyksen, useimmiten kuormittavien olosuhteiden alaisena.
Depersonalisaatiokokemukset ovat yleisiä myös erilaisissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten psykooseissa, rajatilahäiriössä, paniikkihäiriössä, traumaperäisissä häiriöissä tai muissa dissosiaatiohäiriöissä.
Psykiatrisista potilaista depersonalisaatioelämyksiä raportoi lähteestä riippuen noin 40-80%, ja noin 12% voitiin saman tutkimuksen mukaan todeta diagnosoimaton depersonalisaatiohäiriö.(3)
Koska kokemus on usein pelottava ja kokija yleensä huolissaan järkensä menettämisestä, ei moni puhu depersonalisaatioelämyksestä lääkärille. Häiriö onkin oletettavasti yleisempi kuin luullaan.
Depersonalisaatiohäiriö diagnosoidaan naisilla kaksi kertaa useammin kuin miehillä. Tämä johtuu kuitenkin luultavasti enemmän naisten halukkuudesta etsiä apua oireisiinsa kuin siitä, että naiset olisivat miehiä alttiimpia kehittämään häiriön.
Monella depersonalisaatiokokemukset ovat alkaneet jo lapsuudessa, mutta hoitoon hakeutuvista suurin osa on murrosikäisiä tai nuoria aikuisia.
Oireet
- Epätodellisuuden tunne; tunne, että kaikki on unta, että elää "sumussa" tai että katsoo omaa elämäänsä kuin elokuvaa.
- Tunne, että ottaa osaa päivittäisiin tekemisiin olematta tunteellisesti läsnä ("oikea minä on jossakin muualla").
- Tunne siitä, että leijailee kehon ulkopuolella ("katsoo itseään katosta").
- Tunne, että keho tai osia siitä on katoamassa, tai keho muuttuu muulla tavalla (pienenee tai suurenee, ulkonäkö muuttuu jne.); tunne, että on näkymätön. Vaikeuksia tunnistaa oma peilikuva.
- Tunne, että on "robotti" tai kulkee "autopilotilla".
- Derealisaatio, toinen dissosiaatio-oire, on tavallinen depersonalisaatiohäiriöstä kärsivillä. Siinä henkilö kokee ympäröivän maailman epätodelliseksi, unenomaiseksi tai, että ympäristö muuttaa muotoaan. Ympäristö saattaa esimerkiksi näyttää pienentyvän (mikropsia) tai suurentuvan (makropsia).
Potilas tietää, että tunteesta huolimatta depersonalisaatio ei ”oikeasti” tapahdu, ja on usein huolissaan mielenterveytensä puolesta. Osa pystyy paikantamaan selkeästi häiriön alun ja ensimmäisen depersonalisaatioelämyksen.
Toisaalta joskus jatkuvasta poissaolosta ja epätodellisuudesta tulee vähitellen niin normaali olotila, että vasta saatuaan hoitoa toiseen psykiatriseen häiriöön henkilö ”havahtuu” ja oivaltaa kokeneensa jatkuvaa depersonalisaatiota ja derealisaatiota jo pitkän aikaa.
Diagnoosi
Depersonalisaatiohäiriötä diagnosoidessa on tärkeä sulkea pois depersonalisaation muut mahdolliset aiheuttajat. Tämän vuoksi henkilöstä riippuen erilaiset lääketieteelliset tutkimukset (esimerkiksi verikokeet, EEG epilepsian poissulkemiseksi) ovat tärkeitä ruumiillisen sairauden toteamiseksi. Jos fyysistä aiheuttajaa ei löydy, pyritään tunnistamaan psykiatriset häiriöt, joiden seurausta depersonalisaatio voisi olla.
Häiriötä epäiltäessä apua on myös erilaisista dissosiaatio-oireiden mittaamiseen kehitetyistä asteikoista. Tällaisia ovat esimerkiksi DES (dissociative experience scale), SCID-D (structured clinical interview for dissociative disorders) ja pelkästään depersonalisaatio-oireiden mittaamisen tarkoitettu DSS (depersonalization severity scale). Myös hypnoosiherkkyyttä mittaavia kyselyitä voidaan käyttää arvioinnin apuna.
Hoito ja ennuste
Depersonalisaatiohäiriön tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Koska häiriön taustalla on yleensä trauma, sen työstäminen terapiassa parantaa usein tilannetta huomattavasti.
Myös kypsempien, ei-dissosiaatioon perustuvien psyykkisten puolustuskeinojen harjoittelusta sekä depersonalisaatiokokemuksen laukaisevien tekijöiden selvittelystä on monesti apua.
Joitakin tukee eri rentoutustekniikoiden opettelu erityisesti, jos potilas kokee depersonalisaatiokokemuksen kovin ahdistavaksi ja hätääntymisellään pahentaa oireita.
Itse depersonalisaatiokokemukseen ei ole lääkitystä. Koska depersonalisaation syy on usein negatiivisten tunnekokemuksien välttäminen, lääkitys voi kuitenkin epäsuorasti vähentää depersonalisaatiota tasaamalla mielialaa.
Trisyklisten masennuslääkkeiden sekä serotoniinin takaisinoton estäjien on arveltu auttavan osaa, joskin eri tutkimukset antavat ristiriitaisia tuloksia. Parhaiten näistä lääkkeistä hyötyvät luultavimmin ne, joilla depersonalisaation taustasyynä on ahdistuneisuushäiriö tai masennus.
Bentsodiatsepiinipohjaisia rauhoittavia lääkkeitä voi lyhytaikaisesti kokeilla erityisesti silloin, jos depersonalisaatiokokemusten epäillään johtuvan ahdistuneisuushäiriöstä, tai jos potilas kovin ahdistuu depersonalisaatiokokemuksesta, mikä johtaa edelleen tunteen voimistumiseen.
Yleisesti ottaen depersonalisaatiohäiriön ennuste on hyvä. Suurin osa potilaista toipuu täysin, erityisesti silloin, kun häiriön kehittymiselle tärkeä traumatausta voidaan osoittaa ja käsitellä. Osalle häiriö jää pysyväksi. Tällöinkin oireet saattavat ajan kuluessa lievittyä
Depersonalisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV)
- Jatkuvia tai toistuvia kokemuksia olemisesta omien henkisten toimintojen tai oman ruumiin ulkopuolella, ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana (esim. tunne unessa elämisestä).
- Todellisuudentaju säilyy depersonalisaatiokokemuksen aikana.
- Depersonalisaatio aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.
Lähteet
- Encyclopedia of Mental Disorders Depersonalization disorder
- Simeon, D., Gross, S., Guralnik, O., Stein, D., Schmeidler, J. & Hollander, E. 1997: . Am J Psychiatry 154:1107-1113. Feeling Unreal: 30 Cases of DSM-III-R Depersonalization Disorder (pdf)
- Simeon, D., Guralnik, O., Schmeidler, J. & Knutelska, M. 2004: Fluoxetine therapy in depersonalisation disorder: randomised controlled trial. British journal of psychiatry 2004/185: 31-36.
- Duodecim terveyskirjasto: Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)
Lue lisää
- Dissosiaatio
- Dissosiaatio, Suositellut
- Dissosiaatio
- Dissosiaatio
- Dissosiaatio, Uutiset
- Dissosiaatiohäiriöt
- Dissosiaatio
- Dissosiaatiohäiriöt
- Dissosiaatio
- Dissosiaatio
