Blogi: Elävältä tapetun päiväkirja

Otteita Elävältä tapetun päiväkirja -nimisestä blogista.

Kirjoittaja joutui raiskauksen uhriksi tapaninpäivänä 2006. Alla on otteita hänen mietteistään vuoden ajalta tapahtuneen jälkeen.

Elävältä tapetun päiväkirja

Joulustani tuli musta – pikimusta. Vietin eilisen päivän sairaalassa ja poliisiasemalla. Kaikki on kuin painajaisunta tai kauhuelokuvaa. Katson omaa elämääni – itseäni – kuin sivusta ja ulkopuolisena. Pääni on turta eivätkä silmäni kykene edes itkemään. Sisälläni kaikki on veristä repaletta.

Miten ihmiset voivat olla niin pahoja ja säälimättömiä. Miten paljon yhden ihmisen niskaan voidaan ladata pahaa ja murhetta kannettavaksi?

Ihmiset alkavat itkeä, kun kerron heille tapahtumista. Minä en itke, itku on kadonnut minusta. Hyytynyt jonnekin sisälleni – ulottumattomiin. He sanovat, etteivät pysty kuvittelemaan, miltä minusta tuntuu. En tiedä, miksi heidän pitäisi. En tiedä itsekään, miltä minusta tuntuu.

Silti menen töihin normaalisti. En haluaisi olla edes kotona. Päähäni tunkee koko ajan ajatuksia, mieli- ja tilannekuvia. Yhtäkkiä huomaan, että olen istunut viisi minuuttia ruudun ääressä tekemättä mitään. Pudonnut omasta ajastani. Ja sitten se iskee taas täysillä tajuntaani: minut on …

Pääni alkaa kieltää. Se ei voi olla totta. Ei minulle – ei tavallisille ihmisille tapahdu tällaista. Olen taas lääkärin tutkittavana, dna-kamman haravoitavana, poliisit vievät tavaroitani ja ottavat kuvia – itken kuulusteluhuoneessa. Kaikki kestää ja kestää, kaikki tapahtuu päässäni uudestaan ja uudestaan, satoja kertoja parin päivän aikana.

Edes kotona en ole turvassa, sillä kodistani on tullut yhtäkkiä rikospaikka. Minun kodistani, ainoasta paikastani käpertyä suojaan maailmalta. Missään ei ole turvassa.

Minä en ole minä. Ihmiset sanovat, että yritä ajatella muuta. Minä yritän, mutta nämä muut ajatukseni ovat kuin siivilät, ne päästävät sen paskan vuotamaan väliin.

Käyttäydyn kuin järkeni menettänyt. Pelkään ihmisiä siellä, missä en tunne heitä. En pysty keskittymään mihinkään. Yritin käydä tänään alennusmyynneissä, mutta vahtasin vain kaikkia. Säpsähdin jokaista ohikulkijaa, kyttäsin takkeja, hiuksia ja olemusta, josko joku heistä olisi se paska. Värisin inhosta, kun joku miespuolinen katsoi minua. Menin kananlihalle ja tahdoin vain syöksyä kotiin – turvaan lukkojen taakse.

Siskoni sanoi, että olisin mielenvikainen, jos en reagoisi. Hän sanoo, että tämä on normaalia. Että ahdistus on kuin sairaus, vatsatauti, paha olo on oksennettava pois, jotta voi taas jatkaa elämää. Mutta kohtaukset iskevät arvaamattomasti, ruoskivat pitkin maata paikasta riippumatta.

Miksi paha olo iskee vasta nyt? Miksi se syö minut ja saa tuntemaan, että mikä tahansa, mikä tahansa paitsi tämä sisälläni kovertava kuvotus olisi parempi vaihtoehto.

Ihmiset sanovat minulle, että soita milloin tahansa. Mutta kun soittaminen ei auta, puhuminen ei auta. En kestä katsoa heidän avuttomuutta ja hätää, kun he näkevät, mitä minussa tapahtuu. Kukaan ei voi auttaa, sillä minä olen liian kaukana, liian tavoittamattomissa. Yksikään ihminen ei pääse niin lähelle, että voisi lohduttaa minua. Heidän olisi tultava ihoni läpi, hakemaan minut pois minusta.

Jokaista päivää ei jaksa surra. Siksi minä nauran. Ilo tulee kutsumatta, purskahtaa sisälle ja huuhtoo mennessään. Ja sitten tajuntaan rävähtää syyllisyys: miksi minä nauran? Sisuksia kovertava kuvotus. Ahdistus. Ihan kuin minulla ei olisi oikeutta, aivan kuin viime aikojen tapahtumat olisivat aidanneet ilon ulos minusta. Minä olen rikospaikka – hautausmaa, ja tällaisilla alueilla liikutaan hiljaa varpaillaan, surunauha rinnuksissa. Hysss, nauramatta. Ei hymyäkään – täällä itketään.

Muuten kukaan ei usko – en minä itsekään – että mikään sattui näin paljon ensinkään.

Luulin tulleeni hulluksi. Kun tavarat putoilevat käsistä, autoa ajaessa näkökenttä sumentuu kuvotuksesta, kaikki itkettää, en uskalla mennä julkisille paikoille tai osaa auttaa lastani mitenkään, jos hän satuttaa itsensä. Paha olo tulee niin syvältä, että sen kourissa rimpuillessani tahdon jopa tappaa itseni.

En tajua mistä se kaikki tulee, koska en ajattele tapahtunutta. Ja silti se vain syö minut enkä pysty pitämään sitä loitolla. Sanoin tänään lääkärille, että pelkään sekoavani. Hän käski minun odottaa hetken, kaivoi koneeltaan jotakin, printtasi papereita ja ojensi ne eteeni. Sitten hän tökkäsi sormensa riville. ”Sä oot ihan normaali, lue vaikka tosta. Sun oireille on olemassa päivänselvä diagnoosi.”

Printissä seisoi: traumaperäinen stressihäiriö. Kun luin, mitä oireisiin kuuluu, aloin itkeä. Minä en olekaan hullu, koska näin kuuluu olla. Ihminen ei vain kestä kaikkea. Siskoni oli oikeassa, paha olo on oksennettava pois. En rimpuile enää vastaan: poikani muutti väliaikaisesti isänsä luokse asumaan, minä otan vastaan lääkkeet ja kriisiterapian. Miten joku ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle tällaista?

Seison vihaisena vuorellani. Minun tekisi mieli sähistä ja sylkeä ympärilleni. Raapia koukkusormillani, potkia ja purra. Mutta olen jähmettynyt. Karmeuteni kangistama.

Minulla on purkkitolkulla turvanappeja. Voi heitellä niitä kitaani sitä tiuhemmin, mitä pelottavammaksi tunnen itseni omassa seurassani. Rauhoittavia. Ahdistusta lievittäviä. Etten vuotaisi kuiviin kyynelkanavieni kautta, kärsisi konkurssia työkyvyttömänä, jättäisi lastani yksin ja juoksisi jokeen.

Minä olen sairas. Hän on rikollinen. Ne ovat vissisti kaksi eri asiaa, mutta saaneet alkunsa samoista sekunneista, samoista liikkeistä ja sanoista, luvatta riivityistä – tuntemattoman jakamista.

Ja minussa kasvaa noita.

[divider]

Kovasti vie energiaa sähistä ja raivota ympäriinsä. Lähdin tänään kesken työpäivän kotiin nukkumaan. Vedin unta palloon 3,5 tuntia – siis 9 tunnin yöunien jälkeen – enkä olisi varmasti silloinkaan vielä herännyt, ellei poikani olisi tullut kotiin. Ehkä tässä on syy, miksi suurin osa pahantahtoisista noita-akoista on laihoja. Viha kuluttaa.

En ole saanut tänään aikaan mitään kunnollista. Tai siis ainoa, mitä olen oikeasti saanut aikaan, on aika traumaterapeutille. Onpa hienoa. Sen verran kuulin, että traumaattisesta kokemuksesta syntyviä oireitani aiotaan kokeilla mm. EMDR-hoitomuotoa.

Nukkuessani päivällä koko uni, mitä muistan, oli täynnä kaikenmoista taistelua ja ahdistusta siitä, etten pysty unen tarjoamiin tehtäviin. Olin tekemässä yhtä, mutta kesken kaiken se muuttuikin toiseksi, ja minun oltava valmis myös siihen. Kaaduin jatkuvasti, mikä sinänsä ei ole kovin merkillistä, kaatumisunet ovat toistuneet viimeisen vuoden aikana hyvin yleisinä. Yleensä kaadun kuitenkin vain nukahtamisvaiheessa ja herään siihen, että yritän pysytellä pystyssä. Nyt vain kaaduin ja kaaduin jatkuvasti tasapainoni menettäen myös unen aikana.

Viimeisin pätkä unestani oli kummallinen ja osoittaa mielestäni selkeää ahdistusta. Rikoin unessani nimittäin peilejä, koska oli varma, että niiden kautta paha pääsisi kimppuuni. Löysin peilejä joka paikasta, mosaiikeista, esineistä, ovista ja ikkunoista. Ja monen äärellä mietin, että onko kyseessä sittenkään peili, vaiko vain pelkkä ikkunan heijastuma. Olin selkeästi suuressa talossa, mutta peilit piti rikkoa vain kahdesta huoneesta. Vain niitä piti vartioida, ettei peilejä ilmestyisi lisää mistään. Kummallista oli se, kuinka paljon huoneissa tosiaan oli peilejä – ihan pikkuisiakin. Ja se, miten rauhallinen ja varma tunne minulle tuli, kun uskoin saaneeni kaikki peilit rikottua.

Jepjep. Ehkä se tapaamisen järjestäminen traumaterapeutin kanssa oli sittenkin hyvä asia.

[divider]

Ainon tarina Kalevalassa on tuttu. Harvempi kuitenkaan tietää, että Lönnroth muokkasi sen Annista kertovasta kansanrunosta. Alkuperäisessä runossa Anni menee metsään ja kohtaa siellä Osmosen. Tapahtuu kauheuksia. Samoja kauheuksia Aino itkee Kalevalassa, vaikka Lönnroth muuttikin itse tapahtumaa niin, että Aino kohtasi metsässä Osmosen sijaan Väinämöisen ja riisui itse muka korut itseltään.

Alkuperäisessä runossa Anni tuli kuitenkin raiskatuksi. Näin Aino itkee Kalevalassa surkeuttaan vuorotellen kaikille perheensä jäsenille:

”…sitä itken, taattoseni/ sitä itken ja valitan:/ kirpoi risti rinnaltani/ kaune vyöstäni karisi/ rinnalta hopearisti/ vaskilangat vyöni päästä.” ” …sitä itken, veikko rukka/ sitä itken ja valitan:/ kirpoi sormus sormestani/ helmet kaulasta katosi/ kullansormus sormestani/ kaulasta hopeahelmet.” ”…sitä itken sisko rukka/ sitä itken ja valitan:/ kirpoi kullat kulmiltani/ hopeat hivuksiltani/ sinisilkit silmiltäni/ punanauhat päältä.” ”…sitä itken äiti rukka/ sitä, maammoni, valitan…”

Eipä tullut Ainonkaan itkulle loppua. Kaikki kauneus oli karissut. Sekä Annin että Ainon äidit yrittivät lohdutella runoissa tyttäriään aitoistaan löytyvillä helyillä, auringon kullalla ja kuun hopealla, että jos tyttäret näihin pukeutuisivat, he olisivat taas entisen veroisia. Anni hirttäytyi kapiovöihin ja Aino hukuttautui järveen.

Sitä mikä on mennyt rikki sisältä, raastettu rumaksi ja arvottomaksi, ei vaattein ja koruin voi korjata. Minä suunnittelin eilen taikamerkin piirtämistä ulko-oveeni, jotta paha ei uskaltaisi enää sisään astua. Ja toivoin sydämeni pohjasta, että olisi jokin, johon uskoa. Primitiiviset kuviot tai Jumala. Mutta ei ole mitään muuta kuin minä itse, joka voin yrittää edes itseäni suojella.

Ulospääsy on lähellä. Ainakin traumaterapeutti uskotteli niin minulle tänään. Hän suosittelee edelleen EMDR-hoitotapaa, jossa siis kipeisiin muistoihin sukelletaan terapeutin valvonnassa, ne ja kipu käydään läpi ahdistuskohtauksesta ja sekoamisesta huolimatta, ja siirretään sitten nk. junamuistoksi eli osaksi kivutonta, normaalia henkilöhistoriaa. Terapeutti lupaili, että ahdistuksen läpikäyminen kannattaa ja että EMDR:stä on hyviä tuloksia.

Kauhistuttaa jo valmiiksi, että miten ikinä uskallan mennä EMDR-tapaamiseen, kun tiedän, että silloin kaikki on kohdattava uudelleen. Kuka hullu haluaa vapaaehtoisesti tulla raiskatuksi? Ihan kuin kerta ei riittäisi sitä lajia. Ihan niin kuin se ainokainenkin tapaus ei olisi jo liikaa.

Minuun on iskenyt vimmainen halu vahingoittaa sitä paskaa. Kynsiä kasvoja, lyödä ja potkia. Kostoksi. Koska minuun sattuu vaan jatkuvasti ja häneen tuskin ollenkaan.

[divider]

Tulin juuri EMDR-terapiasta. Olen täynnä lämmintä hehkua. Maailma ei satuta. Jollain kummallisella tavalla olen rajautunut niin tiukasti itseni sisään, että ympäristö on yhdentekevä.

En osaa selittää tätä. Mutta minussa on äärettömän hyvä olla. Siis minussa – kehoni sisällä. Tunnen että olen läsnä itsessäni jokaista piirtoa ja vartaloni rajaa myöten.

En ole kokenut koskaan mitään tällaista. On kuin joku painasi lämpimällä kämmenellä otsaani, pitäisi paikoillaan hellästi. Kyyneleet tulvahtavat silmiini, kun ajattelen, että minussakin on mahdollista olla turvassa. Pahan ja vieraan ulottumattomissa.

Hassua kyllä,
lystikästä, lystikästä.
Onnellinen olen,
älä kiellä itkemästä.

Kelpo nainen,
luumaan vartija
hymyilevä murjottaja,
haudankaivaja.

Sarastaa.
Hiljaa aamu.
Ei saa mekastaa.

Näin viime yönä unta, että tapasin miehen. Kyysäsin häntä rankkasateessa fillarin tarakalla. Unessa mies suuteli minua. Herättyäni olin ällistynyt, sillä en näe koskaan romanttisia tai eroottisia unia.

Äsken katsoin elokuvaa, jossa pussailtiin paljon. Vasta leffan loppuminuuteilla tajusin, ettei pussailu ällöttänyt minua. Tapaninpäivän jälkeen en ole voinut katsoa tv:stä sellaista tuntematta yletöntä kuvotusta.

Päivällä kaverini soitti yllättäen ja tahtoi tietää kaiken raiskaajasta. Kun hän kysyi raiskaajan nimeä, en yhtäkkiä muistanutkaan enää sitä suoralta kädeltä. Kaverini tuntee ihmisiä, jotka tuntevat raiskaajan. Nyt hänen missionsa on ilmeisesti vaikeuttaa tämän tyypin elämää. Säälittää tyttöystävä, joka saa piakkoin luultavasti kuulla poikaystävän salaisista tekemisistä.

Minusta tuntuu, että muistoni ovat EMDR-terapian ansiosta rakentuneet jotenkin uudelleen, näen maailman niin paljon lohdullisempana paikkana. Olen kuin pikkulapsi hämmästellessäni ympäristöni onnea. Vielä kun itse lakkaisin vartioimasta ja uskaltaisin vain olla.

[divider]

Vuoden kuluttua tapahtuneesta:

Elämäni on muuttunut. Siitä on tullut enemmän omani. Enemmän turvapaikka, enemmän piilo karata maailman epäkohdilta. Olen nähnyt paljon vaivaa muokatakseni elämäni tällaiseksi – suojaisaksi.

Tavallisesti en enää huomaa haavojani. En enää todellakaan mieti joka päivä kokemaani ja siksi olen harventanut tämän blogini päivittämistäkin. Että voisin irtautua. Jotta rakentuisin taas ehjäksi. Mielestäni olen onnistunut hyvin tässä tavoitteessani. Mutta sitten tulee taas se hetki, kun joku tulee liian lähelle. Tahtoo elämääni. Minua alkaa ahdistaa, on vaikea saada henkeä, sydän lyö liian kovaa ja jättää iskuja välistä. Tulee paha olo, kylmä hiki, vastustamaton tahto juosta pois. Ja näinä hetkinä muistan, että vaikka pintani on arpeutunut, sisältä olen yhä haavoilla. Vuosi ei ole korjannut minua.

Jos jonkun oikeasti merkittävän joululahjan saisin toivoa, toivoisin, että minuun kohdistuneen teon yhteydessä unohdettaisiin määrite seksuaalinen hyväksikäyttö ja puhuttaisiin asiasta sen oikealla nimellä: raiskaus.

Se paska muuten hengailee Facebookissa. Minä olen yhä vankkumaton päätöksessäni, en anna hänelle ikinä anteeksi. Viime kertainen asianajajan kanssa kyhätty vastavalitusrustailu antoi tarpeeksi selkeän kuvan siitä, millaiset ihmiset näitä tekoja tekevät: läpipahat.

Joulun kanssa on vaikeaa tänä vuonna. Paitsi vuosipäivä, sen tekee hankalaksi myös syy, jonka takia koko juhlaa juhlitaan. Ennen raiskaustani uskoin vielä jollain tavalla kristinuskon Jumalaan. Oli helppo katsoa enkelikoristeita, seimeä, laulaa uskonnollisia lauluja ja kuunnella uskonnollisia puheita. Mutta kulunut vuosi on muuttanut käsityksiäni Jumalasta ja jumaluudesta. Olen itsekin hämmästynyt, löydettyäni sisältäni vahvasti epäilevän agnostikon.

On kuitenkin sanottava, että mitä tyhjempi paikka maailma on etsiä tukea ja apua, sitä enemmän koen seisovani omilla jaloillani. Ja siitä olen ylpeä. Muutama viikko eteenpäin ja samaan aikaan viime vuonna pinnistin kaikki voimani, jotten työpaikan sijaan olisi kävellyt aamuisin jokeen. Muistan yhä sen, miten itku viimein tuli, ja haudoin umpeen muurautuneet silmäni auki aamuisin jääkylmillä cola-tölkeillä. Ja nyt olen tässä.

Elävältä tapetun päiväkirjaUskon, että vielä tulee sekin päivä, kun haavani ovat parantuneet myös sisältäni. Ja kaikkien muiden raiskattujen sisältä. Kun vaan ymmärtää yrittä eteenpäin juuri sen verran kerrallaan kuin sillä hetkellä on mahdollista. Niin sekunnit pikkuhiljaa kasvavat minuuteiksi, joskus myöhemmin tunneiksi, vuorokausiksi, viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi. Kun voimat kasvavat.

Minä kuljen kohti tulevaisuutta yhä vain muutaman päivän kerrallaan. Mutta kun muistaa, miten seuraavan sekuntinkin eläminen tuntui mahdottomalta, tämä on luksusta.

[divider]
Lähteet: 
Elävältä tapetun päiväkirja
Trauma ja dissosiaatio -sivustolla olevat otteet Elävältä tapetun päiväkirja -blogista on julkaistu blogin pitäjän luvalla. Lähteenä käytetty blogi on sittemmin poistettu.

Trauma ja unihäiriöt

Trauma ja unihäiriöt

Traumaattisen kokemuksen jälkeen on tavallista kärsiä univaikeuksista. Syitä häiriintyneeseen uneen on monia, esimerkiksi:

  • Korostunut valppaus ja ylivireys: moni kokee, että hänen on jatkuvasti pysyttävä valppaana puolustautuakseen mahdolliselta vaaralta.
  • Ahdistuneet ajatukset saattavat pitää hereillä. Ihminen saattaa olla huolissaan yleisistä ongelmista, kokea olevansa vaarassa tai toisaalta ahdistua siitä, ettei saa nukuttua.
  • Päihteiden käyttö trauman aiheuttamien muiden oireiden turruttamiseen voi ”sivuvaikutuksenaan” aiheuttaa univaikeuksia.
  • Painajaisunet ovat hyvin tavallisia traumanjälkeisiä oireita. Ne saattavat herättää keskellä yötä, ja toisaalta niiden pelkääminen etukäteen vaikeuttaa nukahtamista.
  • Melu: pienikin ääni saattaa säpsähdyttää hereille ja pakottaa tarkastamaan, ettei mikään uhkaa ole tapahtumassa.
  • Lääketieteelliset ongelmat: somaattiset sairaudet saattavat korostua trauman jälkeen, ja traumanjälkeisiin stressireaktioihin liittyy usein ruumiillisia oireita, esimerkiksi kipuja tai vatsavaivoja.

Öisin saan paniikkikohtauksia ja odotan, että saan sydänkohtauksen, kuolen tai… jotain. Makaan koirien kanssa lattialla, ovessa on turvalukko ja mies nukkuu viereisessä huoneessa. Tiedän, että olen turvassa. Mutta sitten pelko tulee – se on vain JONKIN pelkoa, mutta en tiedä minkä.

Jo pienenä pelkäsin nukkumaan menoa. Pyysin äitiä pysymään hereillä ja poissa omasta sängystään siihen asti, että minä nukun. Nukahtaminen oli vaikeaa, ja uni tuli usein vasta yhdentoista jälkeen. Mutta joskus äiti oli väsynyt ja halusi itse nukkumaan. Kun hän sammutti valot ja meni makuuhuoneeseen, oli kauhu lamaannuttaa minut hengiltä. Kun olin kolmannella luokalla, sain pikkuruisen mustavalkotelevision, jonka piti öisin minulle seuraa, kun en pystynyt nukkumaan.
Kumpa joku olisi kysynyt, mikä minulla oli hätänä.

Trauma ja unihäiriöt

Miten unihäiriöitä voi lievittää?

Alue, jossa nukut

  • Muuta huoneen sisustusta; voit esimerkiksi sijoittaa vuoteen siten, että näet esteettömästi ovelle. Vie televisio ulos huoneesta.
  • Käytä vuodetta vain nukkumiseen: älä syö, lue tai työskentele sängyssä.
  • Pidä makuuhuone hiljaisena, viileänä ja hämäränä. Älä nuku valo päällä. Voit soittaa rauhoittavaa musiikkia tai käyttää vastamelukuulokkeita peittämään äkilliset äänet.
  • Jos sängyssä nukkuminen ahdistaa, voit koettaa esimerkiksi sohvaa. Voit myös vaihtaa makuuhuonetta, tai nukkua väliaikaisesti olohuoneessa tai tutun ihmisen lähellä.

Inhoan sängyssä nukkumista – nukun paljon mieluummin sohvalla, riippumatossa tai olohuoneen lattialla tv:n edessä. Mies tietenkin haluaa, että nukun hänen vieressään. Mutta jos hän ei ole kotona tai olen sairas, nukun aina olohuoneessa.

Iltarutiinit

  • Älä tee vaativia ja ”innostavia” askareita ilta-aikaan.
  • Luo rauhoittava iltarutiini. Ota lämmin suihku tai kylpy, kuuntele rentouttavaa musiikkia ja juo kupillinen lämmintä, kofeiinitonta juomaa.
  • Käy mielessäsi läpi päivän aikana sattuneet asiat; näin ehkäiset ajatuksia kiertämästä kehää.
  • Mene vuoteeseen aina samaan aikaan ja nouse aamulla ylös tiettyyn aikaan, vaikka tuntisit itsesi väsyneeksi.

Jos et nuku

  • Kuvittele itsesi rauhalliseen, mukavaan paikkaan. Keskity maiseman yksityiskohtiin (visuaalisuus, äänet, hajut).
  • Jos 15-20 minuutin kuluttua olet edelleen virkeä, nouse ylös ja tee jotakin yksitoikkoista, kunnes olosi on jälleen väsynyt.
  • Jos heräilet käydäksesi wc:ssä, älä juo mitään kahta tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Päivittäiset askareet

  • Liiku; vältä kuitenkin raskasta rasitusta kello 18 jälkeen.
  • Käy ulkona valoisaan aikaan. Auringon valo tahdistaa vuorokausirytmiä.
  • Älä nauti kofeiinipitoisia juomia (kahvi, kaakao, tee, suklaa) 16 jälkeen.
  • Älä nauti alkoholia ilta-aikaan.
  • Älä polta tai käytä nikotiinivalmisteita neljää tuntia ennen nukkumaanmenoa.
  • Älä nuku päiväunia, vaikka olisit väsynyt öisestä valvomisesta.
  • Joillakin lääkkeillä on piristävä vaikutus. Jos käytät tällaista lääkitystä, keskustele lääkärin kanssa valmisteen vaihdosta tai siitä, voisiko sen nauttimista ilta-aikaan välttää.

Trauma ja unihäiriöt

Lähteet:

National Center for PTSD: Sleep and PTSD

Kommentit A Mind’s Journey – keskusteluryhmän käyttäjiltä

 


Foorumi
Keskustelua:
Oletko kokeillut itse joitain listassa mainituista ehdotuksista, tai onko sinulla joitain omia keinoja helpottaa nukkumista? Voit keskustella niistä muiden sivuston käyttäjien kanssa viestiketjussa: Miten lievität unihäiriöitä?

Kompleksinen PTSD

Mikä on kompleksinen PTSD?
Syyt
Yleisyys
Oireet
Miksi C-PTSD -tarkennus on tehty?
Hoito
Ehdotetut diagnostiset kriteerit

Mikä on kompleksinen PTSD?

Kompleksinen post-traumaattinen stressihäiriö (complex post-traumatic stress disorder, C-PTSD, käytetään myös nimitystä disorders of extreme stress not otherwise specified, DESNOS) kuvaa oireyhtymää, joka on tavallinen pitkään traumaattisissa olosuhteissa eläneillä henkilöillä. Sille on tyypillistä joukko oireita, jotka johtuvat trauman aiheuttamista muutoksista henkilön minäkuvassa ja stressinsietokyvyssä.

Häiriön pääongelmat liittyvät tunteiden ja impulssikontrollin säätelyyn, vaikeuksiin ihmissuhteissa sekä traumamuistojen aiheuttamiin ongelmiin. C-PTSD-potilaalla on tavallisesti useita psykiatrisia diagnooseja, näiden joukossa persoonallisuushäiriö tai vakava dissosiaatiohäiriö. Kompleksinen traumanjälkeinen stressihäiriö ei ole virallinen diagnoosi, mutta sitä käytetään traumojen jälkivaikutusten kuvaamiseen.

Syyt

Kompleksisen PTSD:n aiheuttaa pitkään (kuukausia tai vuosia) jatkunut, toistuva trauma, joka on käytännössä aina ihmisen aiheuttama. Trauman uhri on rikoksentekijän vallan alla, eikä voi paeta. Tällainen tilanne on esimerkiksi vangeilla ja monilla prostituoiduilla, mutta myös perheväkivallan uhrilla ja kaltoinkohdellulla lapsella.

Trauman vaikutus on sitä tuhoavampi, mitä läheisempi rikoksentekijä on uhrille, ja mitä vähemmän tukea ja hyväksyntää uhri saa. Kaikkein hajottavin vaikutus on lapsuusiän jatkuvalla traumatisaatiolla, mutta kompleksinen traumatisointi voi aiheuttaa huomattavia jälkioireita myös psyykkisesti eheälle, aiemmin terveelle aikuiselle.

Yleisyys

Koska kompleksinen PTSD ei ole virallinen diagnoosi, sen esiintyvyys tunnetaan huonosti. Erityisryhmissä (esim. psykiatriset potilaat, pakolaiset ym.) se on luultavasti melko yleinen. Myös ”tavallistesta” PTSD:sta kärsivillä potilailla, joiden oireet pitkittyvät, on usein taustallaan aikaisempaa traumatisoitumista.

Oireet

C-PTSD:tä sairastavan potilaan ydinongelmat ilmenevät kolmella eri osa-alueella: tunteiden säätelyn ja impulssikontrollin häiriöinä, ihmissuhdevaikeuksina sekä traumamuistoihin liittyvinä ongelmina.

Käsitteen luoja Judith Herman on kuvannut näistä johtuvat oireet jakamalla ne kuuteen pääluokkaan:

Tunteiden hallinnan ongelmat, jotka voivat ilmetä eri tavoin, esimerkiksi jatkuvana surullisuutena, itsemurha-ajatuksina tai räjähtävänä/tukahdutettuna vihana.

Tajunnantilan muutokset, kuten traumaattisten tapahtumien unohtaminen ja uudelleen eläminen, sekä tunne, että henkilö on irrallaan omista henkisistä toiminnoistaan tai omasta kehostaan.

Muutokset minäkuvassa eli siinä, kuinka henkilö näkee ja hahmottaa itsensä. Henkilö voi tuntea avuttomuutta, häpeää ja syyllisyyttä ja kokea itsensä muista ihmisistä täysin erilaiseksi.

Muutokset pahantekijän hahmottamisessa, kuten ylisuuren vallan liittäminen tekijään, tai oman ja tekijän välisen suhteen erityistäminen tai yliluonnollistaminen. Henkilö saattaa myös pakonomaisesti keskittyä tekijään esimerkiksi jatkuvalla koston suunnittelulla.

Ihmissuhdeongelmat, kuten eristäytyminen, luottamisen vaikeus tai jatkuva pelastajan etsiminen.

Merkitysjärjestelmän muutokset, joiden seurauksena voi olla uskon menettäminen sekä toivottomuuden ja epätoivon tunteet.

C-PTSD-potilailla on usein myös muita psykiatrisia oireita ja diagnooseja, kuten masentuneisuutta, ahdistuneis- ja paniikkioireita, itsetuhoisuutta, päihteiden väärinkäyttöä tai syömishäiriöitä. Yleensä potilaalla on myös persoonallisuushäiriö (esimerkiksi epävakaa tai asosiaalinen persoonallisuushäiriö) tai vakava dissosiaatiohäiriö.

Hoito

Kompleksinen PTSD on haastava hoidon osalta, ja vaatii onnistuakseen hienovaraisen, hyvin strukturoidun hoitosuunnitelman mieluiten vakaviin traumoihin erikoistuneen tiimin toteuttamana. Tällöinkin hoito kestää vuosia ja sen tulos on epävarma. Intensiivisen traumapsykoterapian lisäksi potilas voi hyötyä esimerkiksi erilaisista vertaisryhmistä. Lääkityksellä voidaan hoitaa C-PTSD:hen liittyviä muita psykiatrisia oireita, mutta se ei ole ensilinjan hoitovaihtoehto.

Paras hoitotulos saavutetaan yleensä potilailla, joilla traumatisointi on tapahtunut aikuisiässä ja joiden lapsuus on ollut suhteellisen eheä. Valitettavasti suurimmalla osalla potilaista traumatisaatio on alkanut jo varhain ja jatkunut läpi potilaan elämän, mahdollisesti vielä potilaan hakeutuessa hoitoon. Tällöin on hyvä realistisesti arvioida hoidon tavoitteet ja se, kuinka syvälliseen traumatyöskentelyyn on järkevä lähteä. Toisaalta suhteellisen vähäinen, mutta oikein suunnattu tuki voi parantaa potilaan elämänlaatua suuresti.

Trauman hoidon kolmivaiheinen malli

Miksi C-PTSD-tarkennus on tehty?

Kompleksinen PTSD”Tavallinen” PTSD kuvaa suhteellisen hyvin oireet, jotka ovat seurausta yksittäisistä traumaattisista tapahtumista, kuten auto-onnettomuudesta, raiskauksesta tai luonnonkatastrofista. Jatkuva traumatisointi aiheuttaa potilaalle kuitenkin suuren määrän erityisongelmia, jotka PTSD-kriteeristö jättää huomiotta tai huomioi huonosti.

Runsaiden, traumasta suoraan tai epäsuorasti johtuvien vaikeuksien, kuten päihteiden väärinkäytön, masennuksen tai syömishäiriöiden lisäksi on tavallista, että traumat kasautuvat ja traumatisoitunut toistuvasti uhriutuu uudelleen. Tämä johtaa helposti siihen, että ympäristö pitää selviytyjää epäoikeudenmukaisesti ”heikkona ihmisenä”, ja hän saa runsaasti päällekkäisiä diagnooseja, joilla yritetään selittää runsasta oirekuvaa. C-PTSD-määritelmän päämäärä on kiinnittää huomio traumatisoitumiseen oireiden aiheuttajana, sekä ehkäistä uhrin syyllistämistä vaikeuksistaan.

C-PTSD-käsitteen luoja Judith Herman on ehdottanut uuden, kompleksinen PTSD -diagnoosin luomista sekä C-PTSD-kriteerien liittämistä DSM-diagnoosiluetteloon. Koska suurin osa C-PTSD-kriteerit täyttävistä potilaista kuitenkin sopii myös tavallisen PTSD-diagnoosin alle, ei tätä erillistä nimikettä ole toistaiseksi katsottu tarpeelliseksi.

Ehdotetut diagnostiset kriteerit

Judith Hermanin ehdottamat diagnostiset kriteerit kompleksiselle PTSD:lle:

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Henkilö on alistettu täyden vallan alle pitkän ajanjakson ajan (kuukausista vuosiin). Esimerkkeinä:

  • Sotavangit
  • Keskitysleireiltä selviytyneet
  • Tietyistä uskonnollisista yhteisöistä selviytyneet
  • Täysi alistaminen perhe- ja sukupuolielämässä, esimerkiksi
    • perheväkivalta
    • lapsen kaltoinkohtelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö
    • järjestäytynyt seksuaalinen riisto

[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Muutokset tunteiden säätelyssä:

  • Jatkuva alakuloisuus
  • Krooninen itsemurhahakuisuus
  • Itsensä vahingoittaminen
  • Räjähtävä tai huomattavan tukahdutettu viha (voi vaihdella)
  • Pakonomainen tai huomattavan tukahdutettu seksuaalisuus (voi vaihdella)[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Tajunnantilan muutokset:

  • Amnesia (muistamattomuus) tai hypermnesia (korostunut muistaminen) traumaattisille tapahtumille
  • Toistuvat dissosiatiiviset episodit
  • Depersonalisaatio/derealisaatio
  • Traumaattisten kokemusten uudelleen eläminen joko mieleen tunkeutuvina muistikuvina (PTSD:n positiiviset oireet) tai niiden jatkuvana pohdiskeluna[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Muutokset minäkuvassa:

  • Avuttomuuden tunne, kyvyttömyys tehdä aloitteita
  • Häpeä, syyllisyys, itsesyytökset
  • Tunne, että on tullut merkityksi tai häpäistyksi
  • Tunne, että on täysin erillään toisista ihmisistä (tunne että on erityinen, täydellisen yksinäinen, kukaan toinen ei voi ymmärtää, tunne, että ei ole ihminen)[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Muutokset pahantekijän hahmottamisessa:

  • Keskittyminen oman itsen ja pahantekijän väliseen suhteeseen (mukaan luettuna kostoon keskittyminen)
  • Epärealistinen täyden vallan liittäminen pahantekijään (huom. uhrin arvio valtasuhteista saattaa kuitenkin olla huomattavasti lääkärin arviota realistisempi)
  • Pahantekijän idealisointi tai paradoksaalinen kiitollisuus
  • Erityisen tai yliluonnollisen suhteen luominen itsensä ja pahantekijän välille
  • Pahantekijän uskomusten ja järkeilyn hyväksyminen[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Muutokset ihmissuhteissa:

  • Eristäytyminen ja ihmissuhteista vetäytyminen
  • Häiriöt läheisissä ihmissuhteissa
  • Toistuva ”pelastajan” etsintä (saattaa vaihdella eristäytymisen kanssa)
  • Jatkuva epäluottamus
  • Toistuva epäonnistuminen itsesuojelussa[/box]

[box type=”shadow” align=”aligncenter” width=”500px” ]Muutokset merkitysjärjestelmissä:

  • Uskon menettäminen
  • Toivottomuus ja epätoivo[/box]

[divider]
Lähteet: 
154th Annual Meeting of the American Psychiatric Association: Anxiety Disorders: Complex Posttraumatic Stress Disorder (Huom: sivusto vaatii kirjautumisen)
eMedTV: Complex PTSD
3. Van der Kolk, B. 2001: The Assesment and Treatment of Complex PTSD.
Teoksessa Rachel Yehuda (toim.): Traumatic Stress. American Psychiatric Press, New York. Chapter 7.
Sasian.org: Recommended DSM diagnostic criteria for C-PTSD
Sarastus traumapsykoterapiapalvelu: kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista traumanjälkeisistä reaktioista foorumilla.

Traumanjälkeinen stressihäiriö (PTSD)

PTSDMikä on PTSD?
Syyt
Yleisyys
Oireet
Traumanjälkeiseen stressihäiriöön liittyvät muut ongelmat
PTSD:n diagnostiset kriteerit (DSM-IV)

 

Mikä on PTSD?

Traumanjälkeinen stressihäiriö, post-traumaattinen stressihäiriö (PTSD) on ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltu psykiatrinen häiriö, joka saattaa kehittyä traumaattisen tapahtuman kokemisen tai todistamisen seurauksena. Traumaattisella tapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tai hänen läheistensä henki, terveys tai fyysinen koskemattomuus on uhattuna. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi sota, luonnonkatastrofi, liikenneonnettomuus, perheväkivalta tai seksuaalinen hyväksikäyttö.

Trauman jälkeen on normaalia kokea erilaisia stressioireita, jotka useimmiten lievittyvät itsestään ajan kuluessa. Osalla stressireaktio kuitenkin pysyy ja saattaa vähitellen kehittyä traumanjälkeiseksi stressihäiriöksi.

PTSD:n oireet jaetaan kolmeen pääluokkaan. Ensimmäinen luokka sisältää oireet, jotka liittyvät trauman uudelleen kokemiseen. Näitä ovat muun muassa trauman itsepintainen tunkeutuminen tietoisuuteen esimerkiksi takaumina tai painajaisina. Seuraavaan luokkaan kuuluu välttämiskäyttäytyminen: henkilö välttää traumasta muistuttavia esineitä, paikkoja ja ihmisiä, saattaa eristäytyä ja turtua (vaikeus tuntea erilaisia tunteita). Kolmas luokka sisältää kohonneen vireystilan aiheuttamat oireet, kuten jatkuvan varuillaanolon, säikähtelyn ja ärtymyksen.

Traumanjälkeisten oireiden kirjoa monimutkaistaa se, että häiriöön liittyy usein myös muita psykiatrisia ongelmia, kuten masennusta, päihteiden väärinkäyttöä, muutoksia muistissa ja kognitiivisissa toiminnoissa sekä muita mielenterveydellisiä ja fyysisiä ongelmia. Kaikki tämä yhdessä johtaa siihen, että henkilön sosiaalinen toimintakyky vaarantuu. Tästä voi seurata erilaisia ongelmia muun muassa koulu-, työ- ja perhe-elämässä.

Traumanjälkeistä stressihäiriötä voidaan hoitaa esimerkiksi psykoterapialla ja erilaisilla lääkkeillä, tavallisimmin masennuslääkkeillä. Aikainen puuttuminen on tärkeää, jotta oireiden paheminen ja kroonistuminen estyy. Valitettavan usein potilas ei kuitenkaan ole tietoinen häiriön olemassaolosta, vaan on hämmentynyt ja häpeissään oireistaan, eikä etsi apua.

Syyt

PTSD:n kehittyminen johtuu monesta biologisesta, psykologisesta ja sosiaalisesta tekijästä, jotka eivät kaikki ole täysin selvillä. Suurin osa traumalle altistuneista henkilöistä kärsii PTSD:lle tyypillisista stressioireista, mutta vain osalla ne muuttuvat vakaviksi ja pitkäaikaisiksi. Seuraavissa taulukoissa on lueteltu joitakin PTSD:n kehittymiselle altistavia tekijöitä.

TEKIJÖITÄ, JOTKA ALTISTAVAT PTSD:N KEHITTYMISELLE:
Traumaan liittyvät tekijät Yleinen elämäntilanne
  • Suora altistuminen traumatapahtumalle uhrina tai todistajana
  • Vakava vammautuminen
  • Pitkäaikainen tai toistuva traumatisaatio
  • Pelko, että uhri tai läheinen oli kuolemanvaarassa
  • Vakava reaktio, kuten itku, vapina, oksentaminen tai tunne, että on irrallaan itsestään ja ympäristöstä
  • Avuttomuuden tunne; tunne, ettei pystynyt auttamaan itseään tai läheistä
  • Tapahtuneen salailu ja häpeä
  • Eristäytyminen tapahtuneen jälkeen
  • Aikaisempi traumahistoria, kuten kaltoinkohtelu lapsena
  • Selviytyjän tai perheenjäsenten aikaisemmat mielenterveysongelmat
  • Vähäinen läheisten tuki
  • Läheisen menetys hiljattain erityisesti, jos tapahtuma oli odottamaton
  • Muut raskaat elämänmuutokset
  • Päihdeongelma
  • Naissukupuoli
  • Matala koulutustaso
  • Nuori ikä

 

ERILAISIA TRAUMOJA SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄ PTSD:N KEHITTYMISEN RISKI (%):
  • Raiskaus (50 %)
  • Vakava pahoinpitely tai päällekarkaus (32 %)
  • Muu seksuaalinen päällekarkaus (24 %)
  • Vakava vamma tai onnettomuus, esim. juna- tai auto-onnettomuus (17 %)
  • Puukotus tai ammuskelu (16 %)
  • Äkillinen, odottamaton läheisen kuolema (14 %)
  • Lapsen henkeä uhkaava sairaus (10 %)
  • Tapon tai vakavan onnettomuuden todistaminen (7 %)
  • Luonnonkatastrofi (4 %)

Yleisyys

Traumanjälkeinen stressihäiriö ei ole harvinainen; lähes yksi kymmenestä kärsii tai on joskus kärsinyt siitä. Myöskään traumaattiset tapahtumat eivät ole harvinaisia: noin 50 % naisista ja 60 % miehistä läpikäy traumatapahtuman jossakin elämänvaiheessa. Traumatisoiduista naisista 10 % ja miehistä 5 % kokemus johtaa PTSD:n kehittymiseen.

Oireet

PTSD-diagnoosiin kuuluu kolmen tyyppisiä oireita: trauman uudelleen eläminen, emotionaalinen turtumus ja välttämiskäyttäytyminen sekä kohonneen vireystilan aiheuttamat oireet.

Trauman uudelleen eläminen

Potilas voi elää traumaa uudelleen hyvin monella tapaa. Tavallista on, että potilaalla on ahdistavia muistoja, jotka lähtevät liikkeelle sinänsä jokapäiväisistä syistä: traumaa muistuttava kuuloaistimus, haju tai uutinen traumaa muistuttavasta tapahtumasta saattaa laukaista muistovyöryn. Toisinaan muiston laukeamiselle ei löydy sanottavaa syytä. Potilas voi elää traumaa uudestaan myös painajaisina. Jotkut muistoista saattavat tuntua kaikkine aistimuksineen niin oikeilta, että henkilöstä tuntuu, kuin hän kävisi trauman uudestaan läpi; tällaista muistoa kutsutaan takaumaksi (flashback). Muistot saattavat aiheuttaa sekä psyykkisiä (pelko, avuttomuus, kauhu) että fyysisiä reaktioita (kipu, pahoinvointi, hikoilu, nopea syke, tihentynyt hengitys) samalla tavoin kuin silloin, kun potilas koki trauman ensimmäistä kertaa.

Välttäminen ja turtumus

Välttämisoireilla tarkoitetaan kaikkia niitä tapoja, joilla potilas koettaa välttää trauman ajattelua. Hän saattaa välttää esineitä, asioita, ihmisiä, tapahtumapaikkaa tai uutisia traumaa muistuttavista tapahtumista; myös traumaan liittyvät aistimukset (äänet, hajut, maut) ahdistavat, ja potilas välttää niitä. Joillakin välttäminen voi ilmetä traumatapahtuman tai sen tärkeiden yksityiskohtien unohtamisena. Myös huomion kiinnittäminen muihin asioihin, esimerkiksi työhön, vähentää trauman ajattelua.

Reagointiherkkyyden turtuminen on toinen tapa välttää trauman herättämiä tunteita. Potilaasta tuntuu vaikealta päästä kosketuksiin tunteidensa kanssa tai ilmaista tunteitaan. Hän saattaa kokea itsensä emotionaalisesti turraksi ja eristäytyä vähitellen muista ihmisistä. Kiinnostus toimintoihin, jotka ennen traumaa koettiin mielekkäiksi, saattaa vähentyä. Trauman muistaminen tai siitä puhuminen saattaa olla vaikeaa tai lähes mahdotonta. Potilas saattaa myös epäillä tulevaisuuttaan; hän saattaa uskoa elinikänsä lyhentyneen, tai ettei hän koskaan voi saada esimerkiksi ammatillista uraa tai perhettä.

Kohonnut vireystila

Trauman jälkeen henkilö saattaa olla jatkuvasti valppaana. Tämä kohonnut vireys johtaa univaikeuksiin, kiukunpurkauksiin, keskittymisvaikeuksiin ja matalaan ärsytyskynnykseen. Potilaasta voi tuntua, että hän on koko ajan varuillaan ja etsii vaaran merkkejä. Hän saattaa myös säpsähdellä herkästi.

Vaikka PTSD:n oireet saattavat alkaa heti trauman tapahduttua, itse häiriötä ei diagnosoida, elleivät oireet ole kestäneet yli kuukauden ja aiheuta huomattavaa kärsimystä tai häiritse henkilön työ- tai perhe-elämää. Joskus PTSD-oireilu saattaa alkaa vasta pidemmän ajan kuluttua traumasta. Jos oireet alkavat yli puolen vuoden kuluttua traumasta, kyseessä on viivästyneesti alkanut traumanjälkeinen stressihäiriö.

Traumanjälkeiseen stressihäiriöön liittyvät muut ongelmat

On tavallista, että traumaperäiseen stressihäiriöön liittyy muita fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia, kuten masennusta, ahdistuneisuutta tai päihteiden väärinkäyttöä. Noin puolella PTSD-oirelevista miehistä esiintyy päihteiden väärinkäyttöä, ja myös käytöshäiriöt ovat heillä suhteellisen yleisiä. Naisilla tavallisin traumanjälkeiseen häiriöön liittyvä ongelma on masennus. Muita ongelmia naisilla ovat erilaiset pelot, tavallisimmin sosiaalisten tilanteiden pelko, sekä päihdeongelmat.

PTSD-potilaiden yleinen toimintakyky on usein laskenut. PTSD liittyy esimerkiksi työttömyyteen ja avioliitto-ongelmiin (avioero, perheväkivalta). Yhdysvalloissa tehty tutkimus Vietnamin sodan veteraaneista, joilla oli diagnosoitu PTSD, totesi, että näillä oli huomattavia ongelmia perhe- ja muissa läheisissä ihmissuhteissa, työssäkäynnissä sekä aggressiivisen käytöksen hallinnassa.

Myös erilaiset fyysiset ongelmat ovat tavallisia traumanjälkeisestä stressihäiriöstä kärsivillä. Ne liittyvät myös masennukseen ja ahdistuneisuuteen, jotka molemmat ovat tavallisia PTSD:n liitännäisongelmia. Tavallisia oireita ovat vatsavaivat, sydämen rytmihäiriötuntemukset, hengenahdistuksen tunne ja erilaiset kivut. Fyysiset sairaudet saattavat pitkittyä tai pahentua.

PTSD:n diagnostiset kriteerit (DSM-IV)

  1. Henkilö on joutunut traumaattiseen tilanteeseen, jossa tapahtui kumpikin seuraavista:
    • Henkilö koki, näki tai joutui vastakkain sellaisen tapahtuman tai tapahtumien kanssa, joihin liittyi kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka tai oman tai muiden fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen.
    • Henkilön reaktio oli voimakas pelko, avuttomuus tai kauhu. Huomautus: lapsilla voi näkyä vain hajanaisena käyttäytymisenä tai levottomuutena.
  2. Traumaattinen tapahtuma koetaan jatkuvasti yhä uudelleen yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista:
    • Toistuvia, tietoisuuteen tunkeutuvia ja ahdistavia muistikuvia tapahtumasta, esim. mielikuvia, ajatuksia tai havaintoja. Huomautus: lapsilla voi esiintyä toistuvia leikkejä traumaan liittyvistä aiheista.
    • Toistuvia ja ahdistavia unia tapahtumasta. Huomautus: lapsilla voi esiintyä pelottavia unia, joiden sisältö ei ole tunnistettavissa.
    • Käyttäytyminen tai tuntemukset, jotka heijastavat ikään kuin traumaattisen tapahtuman toistumista (kokemuksen uudelleen eläminen, illuusiot, aistiharhat ja dissosiatiiviset palaumat (flashback), mukaan luettuina heräämisvaiheessa tai päihtymystilassa esiintyvät). Huomautus: Pienillä lapsilla voi esiintyä käyttäytymistä, joka jäljittelee traumaattisen tapahtuman aikaista toimintaa.
    • Voimakas psykologinen ahdistus jouduttaessa tekemisiin traumaattista tapahtumaa muistuttavien tai symboloivien sisäisten tai ulkoisten asioiden kanssa.
    • Fysiologiset reaktiot traumaattista asiaa muistuttaviin tai symboloiviin sisäisiin tai ulkoisiin asioihin.
  3. Traumaan liittyvien asioiden jatkuva välttäminen ja yleisen reagointiherkkyyden turtuminen (ei esiinny ennen traumaa), jotka ilmenevät vähintään kolmella seuraavista tavoista:
    • Pyrkimys välttää traumaa koskevia ajatuksia, tunteita tai keskusteluja
    • Pyrkimys välttää toimintoja, paikkoja tai ihmisiä, jotka muistuttavat traumasta
    • Kykenemättömyys muistaa trauman keskeisiä seikkoja
    • Kiinnostus tai osallistuminen tärkeisiin toimintoihin on vähentynyt merkittävästi
    • Muista etääntymisen tai vieraantumisen tunne
    • Affektien laimentuminen (esim. lämpimien tunteiden puuttuminen)
    • Tulevaisuuden näkymien kapeutuminen (ei odota saavansa osakseen ammattiuraa, avioliittoa, lapsia tai normaalia elämänkaarta)
  4. Jatkuvia kohonneen vireystilan oireita (eivät esiintyneet ennen traumaa), jotka ilmenevät vähintään kahdella seuraavista tavoista:
    • Nukahtamis- ja unessapysymisvaikeudet
    • Ärtyneisyys tai vihanpurkaukset
    • Keskittymisvaikeudet
    • Korostunut varuillaanolo
    • Säikkyminen
  5. Häiriö (kriteerien 2, 3 ja 4 oireet) on kestänyt yli kuukauden.
  6. Häiriö aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisella, ammatillisella tai muulla tärkeällä toiminnan alueella.

Akuutti: Tarkennusta käytetään, kun oireiden kesto on vähemmän kuin kolme kuukautta.
Krooninen: Tarkennusta käytetään, kun oireiden kesto on kolme kuukautta tai enemmän.
Viivästynyt alku: Tarkennusta käytetään, kun traumatapahtuman ja oireiden alkamisen välillä on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

[divider]
Lähteet: 
The National Center for PTSD: What is PTSD?
PTSD Alliance: PTSD Fact sheet (varsinainen pohjana käytetty artikkeli on poistettu NCPTSD:n sivuilta.)

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista traumanjälkeisistä reaktioista foorumilla.

Akuutti stressihäiriö

Mikä on akuutti stressihäiriö?
Syyt
Oireet
Kunka hyvin akuutti stressihäiriö ennustaa PTSD:n kehittymistä?
Hoito
Diagnostiset kriteerit

Mikä on akuutti stressihäiriö?

Akuutti stressihäiriöAkuutiksi stressihäiriöksi (acute stress disorder, ASD) kutsutaan traumaattista tapahtumaa seuraavaa traumanjälkeisten stressioireiden kirjoa, joka alkaa vähintään viikon kuluessa tapahtumasta ja kestää alle kuukauden. Akuutin stressihäiriön oireet muistuttavat traumanjälkeisen stressihäiriön (PTSD) oirekuvaa sillä erotuksella, että ASD:ssa painottuvat enemmän ns. dissosiaatio-oireet, kuten tunne, että on emotionaalisesti turta ja irralla itsestään, tai kyvyttömyys muistaa jotakin traumatilanteeseen keskeisesti liittyvää asiaa.

ASD on diagnoosina suhteellisen uusi, ja siitä, heijastaako se riittävän tarkasti patologisia stressioireita, on ristiriitaisia näkemyksiä. ASD:n on todettu usein edeltävän traumanjälkeisen stressihäiriön kehittymistä.

Syyt

Akuutti stressihäiriö kehittyy reaktiona tapahtumaan, johon DSM-kriteerien mukaan liittyi kuoleman, vakavan loukkaantumisen tai fyysisen koskemattomuuden vaarantumisen uhka, ja johon henkilö reagoi voimakkailla pelon, avuttomuuden tai kauhun tunteilla. ASD:n kehittymisen riski on erityisen suuri, kun trauma on ihmisen aiheuttama, esimerkiksi väkivaltainen päällekarkaus tai ryöstö, ja jos siihen liittyy seksuaalinen elementti. Myös traumaan liittyvä voimakas dissosiatiivinen oireilu näyttäisi ennustavan ASD:n kehittymistä. Traumaa edeltävistä tekijöistä akuutin stressihäiriön kehittymistä lisäävät erityisesti aikaisempi traumahistoria ja PTSD, mielenterveysongelmat ja yleinen kuormittava elämäntilanne.

Oireet

ASD:n oireet ovat hyvin samankaltaiset PTSD-oireiston kanssa. Oireisto voidaan jakaa neljään pääluokkaan: dissosiaatio-oireisto, trauman uudelleen elämistä kuvastavat oireet, välttämisoireet ja kohonneen vireystilan aiheuttamat oireet.

Dissosiaatio-oireet

Dissosiaatio-oireita ovat esimerkiksi turtumuksen tai irrallisuuden tunne tai tunneherkkyyden puute ja vähentynyt tietoisuus ympäristöstä. Potilaasta voi tuntua, että hän elää sumussa tai unessa, ja hänen voi olla vaikea päästä kosketuksiin tunteidensa kanssa tai ilmaista tunteitaan. Depersonalisaatiolla tarkoitetaan oman itsen muuttumista epätodelliseksi. Potilas saattaa kokea tarkkailevansa itseään kehonsa ulkopuolelta, tai ettei hän ole todellinen tai oikeasti olemassa. Derealisaatiossa ympäröivä maailma koetaan epätodelliseksi; potilas saattaa myös kokea, että ympäristö kasvaa tai kutistuu. Potilas saattaa kärsiä myös dissosiatiivisesta muistihäiriöstä (dissosiatiivinen amnesia). Hän saattaa unohtaa joitakin traumaan keskeisesti liittyviä tapahtumia tai jopa koko trauman.

Akuutti stressihäiriö: dissosiaatio-oireet

Voit lukea dissosiaatiosta lisää artikkelissa Dissosiaatio: yleiskatsaus

Trauman uudelleen eläminen

Traumaa voi elää uudestaan monella tapaa. Tavallista on, että potilaalla on ahdistavia muistoja, jotka lähtevät liikkeelle sinänsä jokapäiväisistä syistä: traumaa muistuttava kuuloaistimus, haju tai uutinen traumaa muistuttavasta tapahtumasta saattaa laukaista muistovyöryn. Toisinaan muiston laukeamiselle ei löydy sanottavaa syytä. Potilas voi elää traumaa uudestaan myös painajaisina. Jotkut muistoista saattavat tuntua kaikkine aistimuksineen niin oikeilta, että henkilöstä tuntuu, kuin hän kävisi trauman uudestaan läpi; tällaista muistoa kutsutaan takaumaksi (flashback). Muistot saattavat aiheuttaa sekä psyykkisiä (pelko, avuttomuus, kauhu) että fyysisiä reaktioita (kipu, pahoinvointi, hikoilu, nopea syke, tihentynyt hengitys) samalla tavoin kuin silloin, kun potilas koki trauman ensimmäistä kertaa.

Välttäminen

Välttämisoireilla tarkoitetaan tapoja, joilla potilas koettaa välttää trauman ajattelua. Hän saattaa välttää esineitä, asioita, ihmisiä, tapahtumapaikkaa tai uutisia traumaa muistuttavista tapahtumista. Myös traumaan liittyvät aistimukset (äänet, hajut, maut) ahdistavat, ja potilas välttää niitä. Joillakin välttäminen voi ilmetä traumatapahtuman tai sen tärkeiden yksityiskohtien unohtamisena (dissosiatiivinen amnesia). Myös huomion kiinnittäminen muihin asioihin vähentää trauman ajattelua. Potilas voi uppoutua pakonomaisesti esimerkiksi työntekoon, opiskeluun tai harrastamiseen.

Kohonnut vireystila

Trauman jälkeen henkilö saattaa olla jatkuvasti valppaana. Tämä kohonnut vireys johtaa univaikeuksiin, kiukunpurkauksiin, keskittymisvaikeuksiin ja matalaan ärsytyskynnykseen. Potilaasta voi tuntua, että hän on koko ajan varuillaan ja etsii vaaran merkkejä. Hän saattaa myös säpsähdellä herkästi.

Akuutti stressihäiriö alkaa viikon kuluessa traumatapahtumasta ja kestää korkeintaan kuukauden. Jos potilaalla on vielä kuukauden kuluttua traumanjälkeisiä stressioireita, hänen diagnoosinsa muutetaan yleensä traumaperäiseksi stressihäiriöksi.

Kuinka hyvin akuutti stressihäiriö ennustaa PTSD:n kehittymistä?

Hoitamaton akuutti stressihäiriö näyttäisi usein johtavan traumanjälkeisen stressihäiriön (PTSD) kehittymiseen. Eräässä liikenneonnettomuudesta selvinneitä käsitelleessä tutkimuksessa todettiin, että 78% selviytyjistä, joilla oli diagnosoitu ASD, voitiin puolen vuoden kuluttua traumasta todeta myös PTSD(1). Toisessa, väkivallan uhreja käsitelleessä tutkimuksessa 83% henkilöistä, jotka täyttivät ASD:n kriteerit, todettiin PTSD puolen vuoden kuluessa traumatapahtumasta(2).

Myös henkilöillä, jotka täyttävät suurimman osan ASD-kriteereistä mutta eivät juurikaan koe diagnoosiin vaadittavia dissosiaatio-oireita, PTSD:n kehittymisen riski on kasvanut. Tämä on johtanut keskusteluun akuutin stressihäiriön kriteerien mielekkyydestä patologisten traumanjälkeisten oireiden tunnistamisessa, kun osa riskiryhmän potilaista jää diagnoosin ulkopuolelle. Koska ASD on diagnoosina kuitenkin vielä suhteellisen uusi, sen kriteerien muuttamista ei toistaiseksi ole katsottu tarpeelliseksi.

Hoito

Lepo, läheisten antama tuki ja normaan elämän jatkaminen riittävät osalle hoidoksi. Potilaalle ja läheisille on myös tärkeä selittää tilan luonne ja kertoa traumanjälkeisistä oireista. Koska tilanne voi pitkittyä ja muuttua traumanjälkeiseksi stressihäiriöksi, potilaan vointia on hyvä seurata. Hoidossa ensisijalla ovat erilaiset psykoterapeuttiset interventiot ja toissijaisena lääkehoito. Mitä aikaisemmin potilaan ongelmiin puututaan, sitä nopeammin ne yleensä saadaan ratkaistua.

Psykoterapeuttisista hoidoista tehokkaimpia ovat kognitiivis-behavioraaliset menetelmät (kts. yleiskatsaus). Kyseessä on tavallisesti lyhyt terapiajakso, jonka aikana potilas käy vaiheittain läpi tapahtuman kulun; tämän tavoitteena on yhdistää trauma osaksi potilaan menneisyyttä, mikä johtaa stressioireiden vähenemiseen. Terapiassa pyritään myös korjaamaan potilaan trauman seurauksena vääristyneitä uskomuksia ja ajatuskulkuja. Psykologisella jälkipuinnilla tarkoitetaan heti trauman jälkeen tapahtuvaa, asiantuntijajohtoista keskustelutilaisuutta, jossa asianomaiset käyvät läpi tilanteeseen liittyviä tunteitaan ja reaktioitaan, ja heille annetaan tietoa tavallisista traumanjälkeisistä stressioireista sekä tarvittaessa neuvotaan lisäavun hankkimisessa. Jälkipuinnin tehokkuudesta on ristiriitaisia tuloksia, ja joidenkin lähteiden mukaan se voi jopa pahentaa traumanjälkeisiä stressioireita.

Lääkehoitoa ei pidä yksinään käyttää akuutin stressihäiriön hoitoon, vaan se yhdistetään psykoterapeuttisiin menetelmiin potilailla, joilla stressioireet ovat erityisen vahvat eivätkä lievity muilla keinoin. Lääkehoitoa voidaan käyttää erityisesti traumapotilailla tavallisiin unihäiriöihin, masennukseen ja ahdistuneisuuteen.

Trauman hoito: kuva riippumatosta

Lue lisää hoitomenetelmistä erillisessä artikkeliosiossa Trauman hoito

Akuutin stressihäiriön diagnostiset kriteerit (DSM IV-TR)

  1. Henkilö on joutunut traumaattiseen tilanteeseen, jossa tapahtui kumpikin seuraavista:
    1. Henkilö koki, näki tai joutui vastakkain sellaisen tapahtuman tai tapahtumien kanssa, joihin liittyi kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka tai oman tai muiden fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen.
    2. Henkilön reaktio oli voimakas pelko, avuttomuus tai kauhu.
  2. Kokiessaan tai koettuaan ahdistavan tapahtuman henkilöllä ilmeni vähintään kolme seuraavista dissosiatiivisista oireista:
    1. Subjektiivinen turtumuksen tai irrallisuuden tunne tai tunneherkkyyden puute
    2. Vähentynyt tietoisuus ympäristöstä
    3. Derealisaatio
    4. Depersonalisaatio
    5. Dissosiatiivinen muistihäiriö (kyvyttomyys muistaa jotain traumaan keskeisesti liittyvaa seikkaa).
  3. Traumaattinen tapahtuma koetaan yhä uudelleen vähintään yhdellä seuraavista tavoista: toistuvat mielikuvat, ajatukset, unet, illuusiot, takaumat (flashback), tunne tapahtumien elämisestä uudelleen, tai ahdistus jonkin seikan muistuttaessa traumaattisesta tapahtumasta.
  4. Huomattava pyrkimys välttaa traumasta muistikuvia herättäviä ärsykkeitä (esim. ajatukset, tunteet, keskustelut, toiminta, paikat, ihmiset).
  5. Merkittäviä ahdistuneisuuden tai kohonneen vireystilan oireita (esim. univaikeudet, ärtyneisyys, huono keskittymiskyky, liiallinen varuillaanolo, säikkyminen, motorinen levottomuus).
  6. Häiriö aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisella, ammatillisella tai muulla tärkeällä toiminnan alueella tai heikentää henkilön kykyä suoriutua jostakin tärkeästä tehtävästä, kuten tarpeellisen avun hankkimisesta, tai kykyä mobilisoida henkilökohtaisia voimavaroja kertomalla läheisille traumaattisesta kokemuksesta.
  7. Häiriö kestää vähintään kaksi päivää ja enintään neljä viikkoa ja esiintyy neljän viikon sisällä traumaattisesta tapahtumasta.
  8. Häiriö ei johdu minkaan kemiallisen aineen (esim. huumeen tai lääkkeen) suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tai ruumiillisesta häiriöstä, ei selity paremmin lyhytkestoisella psykoottisella häiriöllä eikä ole vain pahentunut aikaisempi akselin I tai II häiriö.

[divider]

Lähteet:

1 Harvey, A.G., & Bryant, R.A. (1998b). The relationship between Acute Stress Disorder and Posttraumatic Stress Disorder: A prospective evaluation of motor vehicle accident survivors. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 66,507-512.

2 Brewin, C.R., Andrews, B., Rose, S., & Kirk, M. (1999). Acute Stress Disorder and Posttraumatic Stress Disorder in victims of violent crime.American Journal of Psychiatry, 156,360-366.

The National Center for PTSD: Laura E. Gibson: Acute Stress Disorder
Duodecim terveyskirjasto: Akuutti stressireaktio

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista traumanjälkeisistä reaktioista foorumilla.

Normaalit jälkireaktiot

Järkyttävän tapahtuman kokeneen ensireaktio on usein ilo siitä, että hän on elossa. Tätä seuraavat ahdistuksen, pelon ja vihan tunteet, korostunut valppaus sekä tapahtuman pakonomainen miettiminen. Nämä stressireaktiot tulevat lähes kaikille, ja ne lievenevät itsestään ajan kuluessa. Niillä ei ole tekemistä ”heikkouden” kanssa. Stressireaktioista on kuitenkin hyvä olla tietoinen. Tämä vähentää pelkoa ja ahdistusta ja auttaa ymmärtämään joko itseään tai läheistä, joka on joutunut trauman uhriksi.

Esimerkkejä traumanjälkeisistä reaktioista

Normaalit jälkireaktiot: reaktioesimerkkejä

  • Tulevaisuus näyttää toivottomalta
  • Välinpitämättömyys ja erillään olo muista ihmisistä
  • Keskittymiskyvyttömyys, päätöksentekovaikeus
  • Säpsähtely ja säikähtely
  • Jatkuva valppaus ja varuillaanolo
  • Häiritsevät unet, muistot ja takaumat tapahtuneesta
  • Työ- tai kouluvaikeudet

Fyysisiä reaktioita

Normaalit jälkireaktiot: Fyysisiä reaktioita

  • Syömisvaikeudet, vatsavaivat, ylensyöminen
  • Univaikeudet, uupumus
  • Sydämentykytys, hyperventilaatio
  • Ruumiilliset reaktiot traumaattista tapahtumaa ajatellessa (esim. päänsärky, hikoilu)
  • Välinpitämättömyys arkisiin asioihin (esim. itsestä huolehtiminen)
  • Lisääntynyt tupakointi, alkoholin tai lääkkeiden kulutus
  • Fyysisten sairauksien paheneminen tai pitkittyminen

Emotionaalisia reaktioita

Normaalit jälkireaktiot: Emotionaalisia reaktioita

  • Hermostuneisuus, avuttomuus, pelko
  • Järkytys, turtuneisuus, vaikeus tuntea positiivisia tunteita (ilo, rakkaus)
  • Traumaan liittyvien ihmisten, paikkojen tai asioiden välttäminen
  • Ärtyneisyys ja kiukunpurkaukset
  • Itsesyytökset, negatiivinen näkemys itsestä tai ympäröivästä maailmasta
  • Epäluottamus, konfliktit, kontrollin tarve
  • Vetäytyminen, hylätyksi tulemisen tunne tai tunne, että on torjuttu
  • Yksityisyyden häviämisen tai irrallaan olemisen tunne

Jälkireaktiot: tavallisia ongelmatilanteita

Traumanjälkeisen stressihäiriön oireita ovat toistuvat, itsepintaiset trauman muistikuvat (voivat esiintyä esimerkiksi painajaisina ja takaumina), emotionaalinen turtuneisuus (vaikeus tuntea esimerkiksi iloa) jatkuva varuillaan olo (säpsähtely, säikähtely) ja vaikeus rentoutua. Paradoksaalisesti potilas saattaa kuitenkin käyttää huomattavan määrän energiaa tapahtumien unohtamisyrityksiin, ja välttää tilanteita, ihmisiä ja paikkoja, jotka muistuttavat traumasta. Tällaisia oireita on monella trauman läpikäyneellä, ja ne luokitellaan häiriöksi vasta, kun tilanne on kesketänyt yli kolme kuukautta ja häiritsee arkielämää.

Masennukselle on ominaista pitkällinen mielialan lasku, kiinnostuksen menettäminen aiemmin mielekkäiksi koettuihin tekemisiin ja huomattava väsymys. Henkilö saattaa kokea toivottomuutta ja epätoivoa ja uskoa, ettei tilanne tule enää korjaantumaan. Masennuksen riski on erityisen suuri, kun traumaan on liittynyt menetyksiä, esimerkiksi läheisen kuolema. Toisinaan masennukseen saattaa liittyä itsemurha-ajatuksia, ja onkin tärkeää, että henkilö saa apua tilanteeseensa.

Itsesyytökset, syyllisyys ja häpeä ovat tavallisia tuntemuksia, kun tapahtunutta aletaan järkeistää. On tavallista, että uhri ottaa liian suuren vastuun tapahtuneesta, ja kokee syyllisyyttä tekemisistään, tekemättä jättämisistään tai siitä, että hän itse selvisi toisten menehtyessä tai vahingoittuessa pahemmin kuin hän itse. Olemme yleensä hyvin armottomia itseämme kohtaan, eikä syyllisyyteen ja häpeään ei ole tarvitta.

Itsemurha-ajatukset saavat liittyä traumaa seuranneeseen masennukseen. Jos epäilet jonkun suunnittelevan itsemurhaa, kysy asiasta suoraan; tämä EI rohkaise henkilöä toteuttamaan aikeitaan. Jos henkilöllä on suunnitelma ja hän on vakavissaan sen täytäntöönpanossa, on tärkeää hankkia apua nopeasti. Suomessa apua tarjoavat esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisipuhelin, puh. 010 195 202.

Viha tai aggressiivinen käytös voivat liittyä traumaan monella tapaa. Moni kokee tilanteen olleen epäoikeudenmukainen, eikä voi ymmärtää, miksi se tapahtui ja miksi juuri heille. Nämä ajatukset saattavat purkautua intensiivisenä kiukkuna. Vaikka viha on luonnollinen ja terve tunne, hyvin kiihkeä vihanilmaus ja aggressiivinen käytös usein vain pahentaa tilannetta aiheuttamalla ongelmia töissä ja ihmissuhteissa, ja ikävimmillään johtaessaan laillisiin toimenpiteisiin.

Päihteiden väärinkäyttö on yleinen tapa koettaa turruttaa muistikuvien aiheuttamat raskaat tunteet ja ajatukset. Vaikka ratkaisu on nopea ja tehokas, se usein vain siirtää asian käsittelyä ja aiheuttaa itsessään lisäongelmia. Jos alkoholin tai lääkkeiden käyttö näyttää lähtevän käsistä, on tärkeä hankkia apua ennen kuin tilanne kärjistyy liiaksi.

Traumasta toipuminen

Trauman jälkeen on normaalia, että tapahtunutta käydään intensiivisesti läpi muistikuvina ja unina. Myös toimintakyky voi laskea traumanjälkeisten oireiden seurauksena. Käytä omaa tukiverkkoasi – puhu perheen, ystävien ja muiden läheisten kanssa. Toipuminen tapahtuu asteittain, ja voi kestää useita viikkoja; ”paraneminen” ei tapahdu yht’äkkiä. Toipuminen ei myöskään tarkoita, että trauma unohtuu. Tavallista kuitenkin on, että trauman läpikäyminen vähenee ajan kuluessa, ja ”normaali elämä” alkaa vähitellen työntää traumaa sivuun. Jos trauman jälkireaktiot jatkuvat pitkään ja aiheuttavat ongelmia ihmissuhteissa, työssä ja muissa toiminnoissa, jotka koet itsellesi tärkeiksi, kannattaa hakea ammattiapua.

Lähteet:

The National Center for PTSD: Common Reactions After Trauma

Foorumi
Voit keskustella tästä artikkelista tai muista traumanjälkeisistä reaktioista foorumilla.